TradeCoveragePrime

NHL:n siirtoikkuna on sulkeutunut, ja lopulliset kokoonpanot ovat tästä eteenpäin selvillä. Jotkut seurat laittoivat kaikki munat yhteen koriin, toisten kokoonpano vaati jo alun alkaen vain pientä hienosäätöä, ja muutamat tekivät jo etukäteen päätöksen rentoutumisesta ja "näillä menemisestä". Osa joukkueista oli taas joutunut jo myöntämään, että kevät 2018 ei olisi heidän aikaansa.

Siirtotakarajalla oli ostajia ja myyjiä, kuten aina. Ostajien osa on tälläkin kaudella taistella Stanley Cupista, kun taas myyjien oli myönnettävä, että juna oli mennyt.
Myyjän osa on aina karvas, mutta heitäkin pitää olla, sillä ilman heitä ei ole ostajia. Ja mitä enemmän myy, sitä suuremmin joutuu myöntämään, että kaikki ei ole viime kausien aikana mennyt putkeen.
Lisää aiheesta: [McDonagh ja Miller Rangersista Lightningiin]
New York Rangers ilmoittautui myyjäksi jo hyvissä ajoin, kun seurajohto julkaisi kannattajille osoitetun kirjeen. Siinä tehtiin selväksi, että edessä olevana keväänä kokoonpanoa tultaisiin siivoamaan tulevien kausien menestyksen mahdollistamiseksi.
- Arvioimme joukkuettamme jatkuvasti, kuten teemme joka kaudella, ja etsimme tapoja, joilla voimme parantaa, jotta joukkueemme voittamisen mahdollisuudet paranevat. Aloitimme prosessin muokkaamalla joukkuettamme viime kesänä, kun teimme kauppoja, joiden uskoimme auttavan meitä tulevaisuudessa. Kun lähestymme siirtorajaa tässä kuussa ja kesällä, keskitymme saamaan nuoria ja kehittyviä pelaajia, joissa yhdistyvät nopeus, taito ja luonne, kirjoittivat Rangersin presidentti Glen Sather ja GM Jeff Gorton.

Tuohan oli myöntö sille, että myydä aiotaan.
Ja myytiinkin.
Rick Nash kaupattiin päivää ennen siirtorajan umpeutumista Boston Bruinsiin vaihdossa kahteen pelaajaan ja kahteen varausvuoroon. Sitä ennen oli jo Michael Grabner myyty osavaltiorajan yli New Jersey Devilsiin.
Työ jatkui aivan siirtorajan kynnykselle saakka, ja siirtoikkunan jo sulkeuduttua saatiin ilmoille yksi tämän lopputalven suurimmista siirroista, kun Rangers-kapteeni Ryan McDonagh siirtyi hyökkääjä J.T. Millerin kanssa Tampa Bay Lightningiin.
NHL:ää seuraava maailma seurasi liki henkeään pidättäen ilmoitusta siitä, keistä Lightning oli joutunut luopumaan tuossa kaupassa. Ilmoitus oli, että Tampa lähetti toiseen suuntaan Vladimir Namestnikovin, kaksi varattua pelaajaa, ensi kesän ykköskierroksen varauksen ja ehdollisen toisen kierroksen varauksen.
Rangers oli menettänyt jo käytännön mahdollisuutensa päästä pudotuspeleihin, mutta jo Nash-kauppa oli tuonut heille kuusi varausvuoroa ensi kesän varaustilaisuuden kolmelle ensimmäiselle kierrokselle, ja nyt niitä tuli lisää.
Rangersin uudelleenrakennuksen perään on huudettu jo kauan, ja nyt siihen on mahdollisuus.
Siis aito ja iso mahdollisuus.

Toki varaaminen on aina odotusarvojen varaan laskemista, mutta ilman sitä ei ole edes lupausta siitä. Nyt Rangersilla on jotain, minkä päälle rakentaa. Olkoonkin, että Stanley Cup -sauma siirtyi reilulla puolellakymmenellä vuodella eteenpäin, mutta siellä se sentään siintää.
Rangers oli saanut jo paria päivää aiemmin toisen kierroksen varausvuoron Devilsiltä Grabnerista.
Toinen pahasti viime kausina kyykännyt idän jättiläinen Detroit Red Wings teki myös kaupan vielä viimeisenä mahdollisena päivänä. Ikääntynyt ja ikärakenteensa suhteen ylihintainen joukkue ei laittanut Mike Greeniä kilometritehtaalle Erik Karlssonin pysyttyä Ottawassa, mutta kauppasi Tomas Tatarin Vegas Golden Knightsiin.
Tatarilta odotettiin varmasti tällä kaudella enemmän kuin mitä häneltä autokaupungissa saatiin. Slovakki teki 62 ottelussa tehot 16+12, mutta oli silti yhdessä Gustav Nyquistin kanssa joukkueen toiseksi paras maalintekijä. Totuus kuitenkin oli, että tekisi hän sitten vielä tällä kaudella kuinka monta maalia tahansa, ei hän osumillaan Red Wingsiä pudotuspeleihin nostaisi. Ei millään.
[Lisää aiheesta: Tatar lähti Detroitista Vegasin värivaloihin]
Red Wings sai Tatarista kolme varausvuoroa; ensimmäiselle kierrokselle ensi kesäksi, toiselle kierrokselle vuodelle 2019 ja kolmannelle kierrokselle vuodelle 2021.
Kun muistetaan, mikä on juuri tämän organisaation historia varaajana, on motiivi kaupalle selvä: Tatar oli uhrattavissa, jotta oli mahdollisuus saada kahdesta kolmeen niin sanottua franchise-pelaajaa organisaation siipien suojiin. Puhutaan kuitenkin seurasta, joka aikoinaan varasi Pavel Datsjukin 171. ja Henrik Zetterbergin 210. varausvuorolla.
Myös Chicago Blackhawksin pukukopissa oltiin erilaisissa tunnelmissa kuin mihin joukkue oli varmasti tottunut viime kausien aikana siirtotakarajan kynnyksellä. Tällä kertaa joukkue ei vahvistanut asemiaan Stanley Cup -taistelun alla, vaan tyhjensi pelaajistoaan.
Ryan Hartman ulkoistettiin Nashville Predatorsiin, vaikka ostajaorganisaatio pelaakin samassa divisioonassa myyjän kanssa.
- Tunne on erilainen tänä vuonna. Emme haluaisi olla tässä tilanteessa. Yleensä tähän aikaan vuodesta jännätään, kuka siirtomarkkinoiden isoista nimistä hankitaan meille. Niin ei käy meidän kohdallamme tällä kaudella, sanoi Blackhawksin tähtihyökkääjä Patrick Kane.

Päävalmentaja Joel Quennevillen kommenteissa oli havaittavissa vahva vivahde siitä, että vaikka Hartman kaupattiin saman divisioonan joukkueeseen, tehtiin se tulevaisuuden ehdoilla.
- Saimme hänestä ensimmäisen kierroksen varauksen (ensi kesän varaustilaisuuteen), ja sillä saattoi olla osuutta asiaan, hän sanoi.
Niinpä niin. Kaikki ei ole kiinni tästä keväästä.