4 Nations Roster Remix: Suomi 2005

Suomen, Ruotsin, Kanadan ja Yhdysvaltojen NHL-kiekkoilijoista kootut maajoukkueet iskevät yhteen Montrealissa ja Bostonissa pelattavassa 4 Nations Face-Off -turnauksessa 12.–20. helmikuuta.

Vaikka turnaus on ensimmäinen laatuaan, teemme sunnuntaisin aikamatkoja menneisyyteen ja tarkastelemme, miltä NHL-tähdistä kootut maajoukkueet olisivat näyttäneet eri vuosina. Etenemme taaksepäin viiden vuoden välein ja kokoamme joukkueen samalla lailla kuin 4 Nations Face-Offiin – 13 hyökkääjää, seitsemän puolustajaa ja kolme maalivahtia.

Tänään NHL.com/fi:n toimittaja Varpu Sihvonen kertoo, miltä Suomen joukkue olisi näyttänyt vuonna 2005.

Hyökkääjät (13)

Tuomo Ruutu – Olli Jokinen – Sami Kapanen
Antti Laaksonen – Saku Koivu – Teemu Selänne
Niklas Hagman – Esa Pirnes – Jere Lehtinen
Ville Nieminen – Niko Kapanen – Antti Miettinen
Jarkko Ruutu

Työsulun vuoksi peruttua kautta 2004-05 edelsi sesonki, jolloin eri NHL-seuroissa pelasi yhteensä 20 suomalaishyökkääjää, kymmenen vasenta ja neljä oikeaa laitaa sekä kuusi keskushyökkääjää. Heistä olisi pystynyt kokoamaan kaksi tulosta tekevää ja kaksi sisukasta, vastustajan kärkiketjuja karvaavaa kenttää.

Florida Panthersin Olli Jokinen lunasti häneen kohdistuneet odotukset jo kaudella 2002-03 Mike Keenanin valmennuksessa ja latoi 36 maalia, eli yhden enemmän kuin neljällä edellisellä kaudella yhteensä. Kaudella 2003-04 hän merkkautti 26+32=58 tehopistettä. Chicago Blackhawksin tulokas Tuomo Ruutu pelasi kaikki runkosarjan 82 ottelua ja kirjautti niissä 23 maalia, 44 tehopistettä, 10 ylivoimamaalia ja 17 ylivoimapistettä. Carolina Hurricanes kauppasi Sami Kapasen Philadelphia Flyersiin helmikuussa 2003, ja muuton myötä hänen pelityylinsä muuttui hieman puolustavammaksi. Yksi NHL:n nopeimmista luistelijoista osasi kuitenkin edelleen myös takoa tehopisteitä, sillä kauden 2003-04 päätteeksi hänellä oli koossa tehot 12+18=30. Jokinen, Ruutu ja Kapanen kirjauttivat yhteensä 132 tehopistettä (61+71), ja he olivat olleet Suomen ykkösketju.

Minnesota Wildin Antti Laaksosen vahvuuksiin kuuluivat mailankäsittelytaito ja kahden suunnan pelaaminen, ja hänellä oli runkosarjan päättyessä tehot 12+14=26. Montreal Canadiensin kapteeni Saku Koivu oli 13 ottelua sivussa kokoonpanosta polvivamman takia, mutta kokosi silti 14+41=55 tehopistettä. Liigan parhaan tulokkaan Calder Trophyn (1993) ja kautta aikojen ensimmäisen maalikuninkaan Maurice ”Rocket” Richard Trophyn (1999) pokannut Teemu Selänne kantoi osaltaan Colorado Avalanchen pudotuspeleihin. Hän kirjautti runkosarjassa 16 maalia, 32 tehopistettä ja yhdeksän ylivoimapistettä. Horisontissa häämöttivät jo Stanley Cup -mestaruus (2007) ja kunniagalleria Hockey Hall Of Famen jäsenyys (2017). Laaksonen, Koivu ja Selänne merkkauttivat yhteensä 113 tehopistettä (42 +71), ja he olisivat olleet kakkosketju.

Panthersin Niklas Hagman (10+13=23), ainoan kautensa NHL:ssä ja Los Angeles Kingsin riveissä pelannut Esa Pirnes (3+8=11) sekä Dallasin Stanley Cup -mestari (1999) ja kolminkertainen Selke-voittaja (1998, 1999 ja 2003) Jere Lehtinen olisivat muodostaneet kolmosketjun. Stanley Cup -voittaja (2001) Ville Nieminen aloitti kauden 2003-04 Avalanchen paidassa, mutta hänet kaupattiin kesken kauden Flamesiin, missä hänen toinen mestaruuspokaalinsa jäi yhden voiton päähän. Niemisen lisäksi nelosketjussa olisivat pelanneet Starsin Niko Kapanen ja Vancouver Canucksin Jarkko Ruutu.

Puolustajat (7)

Kimmo Timonen – Teppo Numminen
Janne Niinimaa – Joni Pitkänen
Toni Lydman – Sami Salo
Aki Berg

Kimmo Timonen liittyi Nashville Predatorsiin kaudella 1998-99, ja hänestä tuli nopeasti seuran luottopuolustaja. Hän nakutti viisi kertaa vähintään 11 maalia kaudessa vuosina 2000-07. Kaudella 2003-04 hän merkkautti 12 maalia ja pelinumeronsa (44) verran tehopisteitä, mukaan lukien 30 ylivoimapistettä. Peliaikakeskiarvo oli 23.52. Timonen olisi saanut ykköspakkipariin kumppanikseen itsensä kaltaisen luotettavan pelaajan, Teppo Nummisen. Phoenix Coyotes kauppasi Nummisen Dallasiin heinäkuussa 2003, ja elokuussa 2005 hän solmi vapaana agenttina sopimuksen Buffalo Sabresin kanssa. Sabresin riveissä Numminen pelasi 1252 runkosarjan ottelunsa (marraskuu 2006) ja ohitti Jari Kurrin, siirtyen NHL-suomalaisten ottelutilaston kärkeen. Numminen pelasi lopulta 1372 ottelua, ja on tilastossa kakkosena Selänteen (1451) jälkeen.

New York Islandersin Janne Niinimaa (9+19=28) ja Flyersin tulokas Joni Pitkänen (8+19=27) olisivat todennäköisesti olleet kakkospakkipari, ja kolmannessa parissa olisivat miltei varmasti pelanneet Flamesin Toni Lydman (4+16=20) sekä yhden NHL:n kovimmista laukauksista omistanut Canucksin Sami Salo (7+19=26). Toronto Maple Leafsin Aki Berg olisi ollut seitsemäs puolustaja.

Maalivahdit (3)

Miikka Kiprusoff
Vesa Toskala
Pasi Nurminen

Miikka Kiprusoff olisi lähes varmasti ollut Suomen ykköstorjuja. Hänen uransa lähti nousukiitoon kaudella 2003-04, kun Flamesin maalivahdin Roman Turekin kausi jäi loukkaantumisen takia kesken. Flames hankki Turekin tilalle Kiprusoffin San Jose Sharksista, ja Kiprusoff (24-10-4) kiitti mahdollisuudesta torjuntaprosentilla 93,3, neljällä nollapelillä sekä päästettyjen maalien keskiarvolla 1,70. Flames eteni pudotuspeleihin ensimmäisen kerran sitten kevään 1996, ja Kiprusoff torjui joukkueensa voiton päähän mestaruudesta. Tampa Bay Lightning voitti finaalisarjan seiskapelin lukemin 2–1. Ruotsissa pelatun kauden 2005-06 jälkeen Kiprusoff palasi Flamesin maalille ja pokkasi kauden päätteeksi parhaan maalivahdin Vezina Trophyn sekä Jennings Trophyn päästettyään vähiten maaleja koko liigassa.

Vesa Toskala (12-8-4) pelasi Sharksin maalilla 28 ottelua, joista 24:ssa hän oli aloittava maalivahti. Torjuntaprosentti oli 93,0 ja päästettyjen maalien keskiarvo 2,06. Nollapelejä oli yksi. Hän olisi ollut kakkosmaalivahti. Atlanta Thrashersin Pasi Nurminen (25-30-7) torjui kolmannen ja viimeisen kautensa NHL:ssä. Hän pelasi 62 ottelua torjuntaprosentilla 90,3, ja päästettyjen maalien keskiarvo oli 2,78. Nurminen olisi ollut kolmas maalivahti.