Kanada, Montreal, lauantai-ilta, Kanadan ja Yhdysvaltojen välinen jääkiekkomaaottelu, maailman parhaat pelaajat askissa. Pöytä oli katettu ikimuistoista kiekkoiltaa varten, ja monella tapaa sellainen nähtiinkin täyteen ahdatussa Bell Centressä, jossa saattoi välillä olla vaikeaa kuulla omia ajatuksiaan.
Kaikki oli myös pedattu kotiyleisön juhlille. Mutta ne jäivät haaveeksi.
Yhdysvallat teki nimittäin historiallisen kovan tempun ja riisui kanadalaiset aseistaan viemällä ottelun nimiinsä maalein 3-1. Lukemat olivat tasaiset, kuten kaukalon tapahtumatkin, mutta Yhdysvaltojen puolustuspelaaminen ei antanut isännille juuri mitään mahdollisuuksia takaa-ajoasemassa päätöserässä. Kyseessä oli ensimmäinen kerta 15 vuoteen, kun Yhdysvallat löi Kanadan parhaat parhaita vastaan -ottelussa.
Lisää aiheesta: Yhdysvallat löi Kanadan ja varmisti paikkansa 4 Nations -finaalissa
Yhdysvallat osoitti samalla, että se on tällä hetkellä suurin suosikki torstaina Bostonissa huipentuvan 4 Nations Face-Off -turnauksen voittajaksi. Avausottelussaan Leijonat maalein 6-1 kaatanut amerikkalaisnippu varmisti finaalipaikkansa lauantaina. Vastustajaksi loppuotteluun tulee Suomi, Ruotsi tai Kanada, jotka kaikki ovat kahdessa pisteessä ennen alkusarjan viimeisiä otteluita.
– Olen niin vaikuttunut siitä, miten sitoutuneita olemme puolustamaan. Olemme puhuneet puolustuspelin merkityksestä ensimmäisestä päivästä alkaen. Voittaminen vaatii sitä, että pelaamme vahvasti ilman kiekkoa eli puolustamme hyvin. Tiedämme, että osaamme tehdä maaleja, mutta suurimmat haasteet ovat aina siinä, kuinka kasvamme joukkueeksi ja kuinka pystymme sitoutumaan puolustuspeliin, kertoi Yhdysvaltain päävalmentaja Mike Sullivan.
Yhdysvaltojen suurin sankari oli kaksi maalia tehnyt Jake Guentzel. Dylan Larkin latoi tehot 1+1. Kanadan supertähdistä Sidney Crosby ja Nathan MacKinnon jäivät pisteittä. Connor McDavid vastasi isäntien ainoasta osumasta.
– Jake on parhaimmillaan kovissa paikoissa. Hän loistaa tällaisissa tilanteissa. Hän on niin älykäs pelaaja. En ole yhtään yllättynyt hänen otteistaan, Sullivan kehui Tampa Bay Lightningin tehokasta laituria.