GettyImages-2199841587

Suomen puolustajat ovat peli peliltä parantaneet otteitaan 4 Nations Face-Off -turnauksessa ja ovat nyt valmiina kohtaamaan Kanadan Bostonin TD Gardenissa maanantaina.

– Huomenna on iso peli. Eilinen voitto Ruotsista oli merkittävä, koska me pysyttiin mukana turnauksessa ja saadaan huomenna pelata ottelu, jossa on isot panokset, Henri Jokiharju tuumi Bostonissa pidetyssä lehdistötilaisuudessa.

Ennen turnauksen alkua epäilijät arvelivat puolustuspelaamisen koituvan Leijonien kohtaloksi, koska Miro Heiskanen, Rasmus Ristolainen ja Jani Hakanpää joutuivat jäämään pois joukkueesta loukkaantumisten takia. Mutta ei siinä niin ole käynyt.

– Puolustajat ovat parantaneet pelaamistaan kaiken aikaa, ja ylipäätään puolustuspelaaminen on toiminut meillä hyvin tässä turnauksessa. Meidän piti nopeasti valita uudet pelaajat takalinjoille, ja olen todella iloinen sekä tyytyväinen siihen, kuinka he ovat pelanneet, päävalmentaja Antti Pennanen kehaisi omiaan.

Rantanen, Aho, Pennanen ja Ruotsin tekijämiehet äänessä

Hän arveli, että Kanadaa vastaan pelattavassa ottelussa tulee varmasti hetkiä, jolloin heidän täytyy pyrkiä hidastamaan vastustajaa tiiviillä viisikkopelaamisella.

– Mutta meidän täytyy vain pelata omaa systeemiämme. Puolustuspelaamisen täytyy toimia, ei vain takalinjoilla vaan koko kaukalon mitalla.

Hiljainen johtaja Määttä kuuluu Suomen avainpelaajiin

Jokiharju ja hänen pakkiparinsa Olli Määttä tekivät Suomen ainoan maalin Leijonien 4 Nations -avausottelussa, jonka Yhdysvallat voitti lukemin 6–1.

– Olli on aina pelannut hyvällä tasolla maajoukkueessa. Hän on ollut yksi avainpelaajistamme tässä turnauksessa ja yksi joukkueen johtajista. Hän on hiljainen johtaja, mutta todella tärkeä pelaaja joukkueellemme, Pennanen luonnehti Määtän merkitystä ja jatkoi:

– Jokiharju on pelannut tosi vahvasti ja vakuuttavasti. Hän pelaa Ollin kanssa, ja kokeneena pelaajana Olli pystyy tukemaan häntä hyvin.

Pennasen valmentama Suomi lähtee vankalla itseluottamuksella varustettuna maanantaiseen otteluun Kanadaa vastaan, sillä lauantaina jatkoajalla taisteltu 4–3-voitto Ruotsista vahvisti joukkueen uskoa omaan osaamiseen.

– Johtavat pelaajat, kuten (Aleksander) Barkov, (Sebastian) Aho ja (Mikko) Rantanen ovat valaneet joukkueeseen itseluottamusta.

Toimittajat kyselivät Pennaselta Kanadan heikkouksista, ja hän totesi, ettei niitä taida juuri olla. Heikkouksiin iskemisen sijaan Suomen pitää ennemminkin yrittää ottaa Kanadan vahvuudet pois.

– (Kevin) Lankinen jatkaa maalilla. Ketjuihin ei tule mitään isompia muutoksia. Näette sitten huomenna, sanoi valmentaja paljastamatta kaikkia korttejaan.

Leijonien pelaajat ja päävalmentaja ruotivat lauantain Ruotsi-voittoa

Matinpalo tehnyt suuren vaikutuksen päävalmentajaan

Pennanen myönsi, ettei hän rohjennut odottaa kovin paljon viime tipassa 4 Nations Face-Off -joukkueeseen kutsutulta Nikolas Matinpalolta, jolla on tältä kaudelta vyöllään vain 18 NHL-ottelua Ottawa Senatorsissa.

– Olen todella vaikuttunut siitä, kuinka hän (Matinpalo) on pelannut. Hän on todella vahva, pystyy voittamaan kamppailuja ja liikkuu hyvin jäällä, Pennanen tuumi.

Matinpalo ennakoi Kanada-ottelun yhdeksi ratkaisevaksi tekijäksi sen, kuinka hyvin Leijonien puolustus pelaa.

– Jokainen Kanadan pelaaja on erittäin taitava. Meidän täytyy vain pelata omalla systeemillämme, hän linjasi.

Leijonaluotsi Antti Pennanen haastattelussa Ruotsi-voiton jälkeen

Pennanen summasi, että Kanadan kohtaaminen on iso haaste, ja voitto merkitsisi paljon Suomelle.

– Kunnioitamme Kanadan joukkuetta paljon, sillä tiedämme kyllä Kanadan jääkiekkohistorian. Se on lajin suurmaa. Heidän voittamisensa olisi meille tosi iso juttu.

Montrealissa täysi Bell Centre kannusti Suomea USA:ta vastaan pelatussa ottelussa.

– Ehkä nyt menee toisin päin. Toivotaan, että Bostonin yleisö on huomenna meidän puolellamme, Pennanen naurahti.

Aiheeseen liittyvä sisältö