Tre Kronor on ulkona 4 Nations Face-Off -turnauksen finaaleista, elleivät loput pelit suju ruotsalaisittain suotuisasti.
Ruotsin kohtalo sinetöityi lauantain hegemoniakamppailussa, jossa Tre Kronor kohtasi Leijonat naapurusten välienselvittelyssä. Ottelu venyi jatkoajalle, jossa Mikael Granlund ratkaisi voiton Suomelle terävällä laukauksellaan ylivoimahyökkäyksen päätteeksi. Loppulukemat kirjattiin Suomen hyväksi 4-3.
Ruotsalaisten leiriin jäi jossiteltavaa, sillä Tre Kronorilla oli ottelussa hyviä jaksoja, joiden aikana se olisi voinut laittaa pelin pakettiin jo varsinaisella peliajalla. Lisäksi Ruotsi johti ottelua kahdesti. New York Rangersin keskushyökkääjä Mika Zibanejad vei Ruotsin johtoon vajaan kymmenen minuutin pelin jälkeen. Suomi nousi rinnalle ja ohi, mutta toisessa erässä tähtipuolustajat Rasmus Dahlin (Buffalo Sabres) ja Erik Karlsson (Pittsburgh Penguins) pystyivät nostamaan Ruotsin uudestaan johtoon.
Karlssonin toisen erän puolivälissä tekemä maali jäi kuitenkin sinikeltaisten lauantai-illan viimeiseksi, joten Aleksander Barkovin toisen erän lopulla ohjaama osuma vei ottelun lopulta jatkoajalle, jossa peli kääntyi Suomelle.