Kanada ja Ruotsi avasivat 4 Nations Face-Off -turnauksen keskiviikkona Montrealissa keskinäisellä ottelullaan, jonka kanadalaiset veivät nimiinsä jännittävien vaiheiden jälkeen. Ratkaisu nähtiin vasta jatkoajalla, kun Mitch Marner laukoi isäntämaalle 4-3 voittomaalin.
Suomi ja Yhdysvallat aloittavat turnauksensa torstaina niin ikään Montrealin Bell Centressä. Molempien joukkueiden pelaajat seurasivat keskiviikkona Kanadan ja Ruotsin edesottamuksia tarkalla silmällä. Pelin vauhti ja intensiteetti tuntui yllättävän monet.
– Pelissä oli yllättävän kova vauhti. Enkä olisi odottanut, että ottelu olisi ollut noin intensiivinen. Sitä oli mahtavaa katsoa. Molemmilla puolilla oli paljon erinomaisia pelaajia, totesi Yhdysvaltain keskushyökkääjä Jack Eichel.
Leijonien kapteeni Aleksander Barkov kertoi nauttineensa keskiviikon kamppailun seuraamisesta.
– Peli oli nopeaa, varsinkin ottelun alussa. Jäällä ei ollut paljon tilaa. Pitää pystyä tekemään nopeita ratkaisuja ja luistelemaan vauhdilla. Peli näytti nopealta, ja jäällä oli paljon taitoa. Ottelua oli upeaa seurata, Barkov kommentoi.
Eichel ei omien sanojensa mukaan odottanut sellaista peliä, mitä keskiviikkona nähtiin. Mutta Leijonien puolustaja Esa Lindelliä ei Kanadan ja Ruotsin taistelun taso yllättänyt.
– Eilinen ottelu oli sellaista, mitä odotinkin, intensiivistä peliä. Vauhtia ja intensiteettiä oli varmaan napsu tai pari enemmän kuin normaalissa runkosarjaottelussa, Lindell arvioi.
Kun Kanadan ja Ruotsin pelaajat tulivat mittelönsä jälkeen median eteen, isäntämaan supertähti Connor McDavid tuntui olevan mielissään turnauksen tasosta.
– Pelin taso ja nopeus ei juurikaan voi parantua tästä. Loistavat pelaajat tekevät jäällä upeita juttuja. Tätä olemme kaivanneet vuosikymmenen. Ottelu oli mahtava, ja siitä nauttivat sekä fanit että pelaajat.
McDavidilta irtosi myös pieni kuitti niille, joiden ennakko-odotukset ovat kenties samankaltaiset kuin Eichelilla.
– Jotkut sekoittavat tämän turnauksen tähdistöotteluun, mutta tällä tapahtumalla on ihan erilainen luonne. Tällä kilpaillaan ja kaikki haluavat voittaa, McDavid sanoi.
Myös Barkov nosti esiin turnauksen poikkeuksellisen luonteen.
– Täällä kaikilla otteluilla on merkitystä, ja se on pidettävä koko ajan mielessä. Täytyy ajatella, että jokainen ottelu voi olla viimeinen, ja se täytyy voittaa.
Montreal Canadiensin laitahyökkääjä Patrik Laine pääsee torstaina kotiyleisönsä eteen, tällä kertaa Suomen maajoukkueen paidassa.