Tästä kolmikosta Kupari koki kovia torstaina Ruotsia vastaan pelatussa avausottelussa, kun hän sai tällin polveensa kolmannessa erässä. Kiekollisesti taitava Heinola tyytyi Ruotsi-ottelussa vielä peruspeliin, mutta rauhallinen maalivahti Annunen nousi Nuorten Leijonien ykkösmieheksi.
Ruotsi otti jatkoajan päätteeksi 3-2 voiton, mutta Annunen oli avausottelussa se tekijä, joka piti kaksi tehopistettä (1+1) mieheen keränneiden Kristian Tanuksen ja Patrik Puistolan ohella Suomen mukana taistelussa voitosta. Annusen rooli korostui avauserässä, jossa Ruotsi ei päässyt tekemään ensimmäistä maaliaan lukuisista paikoista huolimatta, sekä kolmannessa erässä, jossa Suomi roikkui pitkään johdossa.
*** ***Lisää aiheesta: [Ruotsi jatkoi historiallista voittoputkeaan]
Annuselle kertyi avausottelussa 45 torjuntaa, kun Ruotsin Hugo Alnefelt selvisi 23 torjunnalla. Annusen suoritus keräsi kehuja jopa ruotsalaisleiristä.
- Hän oli loistava. Hän on iso maalivahti ja vei meiltä monta maalintekomahdollisuutta, Ruotsin 2-2 tasoituksen kolmannen erän lopulla tehnyt Samuel Fagemo kehaisi Kansainvälisen Jääkiekkoliiton IIHF:n haastattelussa.
Annunen pystyi pitämään päänsä kylmänä
Suomen päävalmentaja Raimo Helminen valitteli torstain MM-avauksen jälkeen, että Suomen pelaajat olivat hermostuneita. Helminen ei löytänyt juuri hyviä seikkoja suojattiensa pelistä ottelun jälkeen, mutta ainakin ykkösmaalivahtiinsa hän voi luottaa.
- Olimme pikkuisen hermostuneita. Sen vuoksi pelimme meni ylös ja alas. Joinain hetkinä olimme ihan hyviä, mutta toisina hetkinä taas emme. Teimme ehdottomasti liian paljon virheitä. Kaverit ovat nuoria ja yrittävät kovaa, joten tällaisia asioita tapahtuu, Helminen summasi IIHF:lle.
Maalivahti Annunen oli se, joka pystyi tasapainoiseen suoritukseen ja ehkä jopa ylittämään itsensä. Colorado Avalanchen toissa kesän kolmannen kierroksen varaus on Suomen joukkueessa palanen, joka pystyy kääntämään tiukkoja pelejä vielä Nuorten Leijonien eduksi.