GettyImages-1705275448

Lauantaisin niputamme yhteen AHL:ssä, CHL:ssä (OHL, WHL, QMJHL), USHL:ssä ja NCAA:ssa kiekkoilevien NHL:ään varattujen suomalaispelaajien suoritukset menneeltä viikolta.

Hänestä tuskin koskaan tulee suurta maalipyssyä Pohjois-Amerikassa, mutta hyökkääjä Samuel Helenius on auttanut AHL:n Ontario Reigniä silläkin osastolla muutamaan otteeseen viime aikoina. Los Angeles Kingsin suomalaislupaus pelaa toista täyttä kauttaan Kalifornian Ontariossa.

Helenius iski menneen viikon ainoassa ottelussaan kauden kolmannen osumansa (3+3=6). Hän on nyt tehnyt tämän kauden 26 kamppailussa yhtä monta maalia kuin ensimmäisessä 73 AHL-pelissään.

Mutta Heleniuksen tehtävä joukkueessa ei liity maalintekoon. Hän sanoikin viime kesänä Keskisuomalaiselle, että tälle kaudelle ei ole minkäänlaisia odotuksia tehopisteiden suhteen, sillä ne eivät ole hänen roolissaan "läheskään tärkein juttu".

Helenius on Reignissä haalariosaston miehiä ketjukaverinsa Jacob Dotyn kanssa. Vitjan kolmas lenkki on vaihdellut.

- Me tiedämme roolimme. Emme yritä tehdä asioista liian monimutkaisia. On tärkeää pitää homma yksinkertaisena, Doty totesi AHL:n verkkosivuilla.

Heleniuksella on tältä kaudelta kolme tappeluvitosta, mutta muuten jäähymäärät ovat pysyneet maltillisina fyysisestä pelityylistä huolimatta. Lähes kaksimetrisen sentterin tilillä on viisi kahden minuutin jäähyä.

- Minä ja Sammy (Helenius) vedämme ketjun kolmannen lenkin mukaan fyysiseen peliin, vaikka se ei ehkä ole heille tunnusomaista, mutta he ovat tehneet hyvää työtä joko viemällä taklaukset loppuun saakka tai ottamalla kakkoskiekkoja taklaustemme jälkeen, Doty jatkoi.

Heleniuksen kaikki maalit ovat tulleet viimeisen reilun kuukauden aikana. Osumista kaksi on syntynyt viimeisessä neljässä ottelussa. Hän keräsi kuitenkin Ontarion päävalmentaja Marco Sturmilta erityiskehut nimenomaan tehopisteettömän ottelun jälkeen.

- Tuo oli Heleniuksen paras ottelu. Hän näytti todella hyvältä. Hän voitti suurimman osan aloituksistaan, luisteli ja oli vastuuntuntoinen. Ei pidä unohtaa minkä ikäinen hän on (21 vuotta). Meidän pitää vielä tehdä hänen kanssaan töitä myös kaukalon ulkopuolella, mutta hän oli todella hyvä tänään, yli 900 NHL-ottelun saksalaislegenda sanoi aikaisemmin joulukuussa.

Helenius siirtyi rapakon taakse keväällä 2022. Hän pelasi sitä ennen Jokereiden junioreissa ja JYPin SM-liigajoukkueessa. Suomen paidassa Helenius on napannut alle 20-vuotiaiden MM-hopeaa ja -pronssia.

Kuten Sturm viittasi, niin töitä on vielä edessä. Eli jos Heleniuksesta tulee NHL-pelaaja, niin se ei varmaan tapahdu käden käänteessä, vaan vaatii aikaa. Ketjukaveri ainakin uskoo suomalaiseen.

- Tämä on hänen toinen täysi kautensa täällä ja hänellä on kieli hieman paremmin hallussa. Hän selvästi kasvaa sekä kaukalossa että sen ulkopuolella. Sitä on hauska seurata. Hän tulee vain parantamaan. Taivas on rajana Sammylle ja seuraan tätä jännityksellä, Doty intoili.

Eikä Heleniuksen tarvitse ihan koko aikaa vääntää sitä parantunutta "lontoota". Ontariossa pelaa myös suomalaispuolustaja Kim Nousiainen.

Otto Koivulalla huikea syöttöilta

Heleniuksen ohella verkkoa heiluttivat menneellä viikolla Belleville Senatorsin Roby Järventie, Bridgeport Islandersin Otto Koivula ja Robin Salo, Manitoba Moosen Brad Lambert, Tucson Roadrunnersin Aku Räty sekä Grand Rapids Griffinsin Antti Tuomisto.

Järventie saalisti kahteen otteluunsa yhteistehot 2+2. Hän painelee viiden kamppailun mittaisessa pisteputkessa.

Viikon tehokkain suomalainen oli kuitenkin Koivula (1+4), joka kirjautti perjantain ottelussa peräti neljä syöttömerkintää. Viimeinen syöttöpiste tuli jatkoaikamaalista, kun Bridgeport kukisti Springfield Thunderbirdsin vieraissa 6-5. Neljä syöttöpistettä yhdessä ottelussa jakavat seuran ennätystä. Koivula nousi samalla seuran kaikkien aikojen pistepörssissä toiselle sijalle.

Räty, Salo, Tuomisto ja kauden kymmenennen maalinsa viimeistellyt Lambert saalistivat viikolta 1+1 pistettä. Kovaan iskuun intoutunut Räty on kerännyt viimeisessä 11 ottelussaan tehot 7+6=13. Lambert on iskenyt kauden osumistaan neljä viimeisessä kuudessa ottelussa.

Suomalaisveskari palasi pitkältä tauolta

Alavartalovamman takia reilun kuukauden sivussa olleen Justus Annusen paluu Colorado Eaglesin tolppien väliin sujui synkissä merkeissä viime lauantaina. Hänet otettiin vaihtoon toisessa erässä neljännen takaiskun jälkeen.

Toinen peli sujui huomattavasti paremmin. Annunen torjui 17 kertaa, kun Colorado löi Iowa Wildin vieraissa 4-2. Hän on voittanut kauden 14 ottelustaan kahdeksan ja hävinnyt vain kolmesti varsinaisella peliajalla.

Joel Blomqvist häikäisi ainoassa ottelussaan. Hän pysäytti 30 laukausta ja antautui vain kerran, kun Wilkes-Barre/Scranton Penguins kukisti perjantaina Charlotte Checkersin kotonaan 4-1.

San Jose Barracudan Eetu Mäkiniemi ja Chicago Wolvesin Antti Raanta urakoivat ainoissa otteluissaan yli 60 minuuttia. Mäkiniemi hymyili voittomaalikilpailun päätteeksi. Raanta joutui taipumaan jatkoajalla.

Tositoimessa nähtiin myös kaksi sellaista suomalaisvahtia, joilla ei ole NHL-sopimusta. Bridgeportin Henrik Tikkanen korjasi voiton tililleen Koivulan neljän syöttöpisteen ottelusta. AHL-debyytissään esiintynyt Tikkanen torjui 29 laukausta.

Tryout-pestillä operoiva Kasimir Kaskisuo teki perjantaina debyyttinsä Laval Rocketin paidassa ja esiintyi AHL-jäillä ensimmäisen kerran sitten helmikuun 2020. Kaskisuo venyi kiekon eteen peräti 36 kertaa ja sai palkinnoksi kaukalon kakkostähden tittelin.

Ontarion junioriliigassa palattiin jäälle joulutauolta. OHL:ää johtava Jussi Ahokkaan Kitchener Rangers hävisi perjantaina kotonaan apuvalmentaja Reijo Ruotsalaisen Flint Firebirdsille 3-5. Ottawa 67'sin hyökkääjä Tuomas Uronen oli edelleen loukkaantuneiden kirjoissa. Muut suomalaiset OHL-pelaajat vaikuttavat tällä hetkellä nuorten MM-kisoissa.

Myös USA:n yliopistosarjassa palattiin kaukaloon. Suomalaisista NHL-varauksista tositoimessa nähtiin vain St. Cloud State Huskiesin Veeti Miettinen, joka kirjautti perjantaina 1+1 pistettä. Miettinen on kerännyt kauden 17 ottelussaan tehot 11+5=16 ja johtaa St. Cloud Staten sisäistä pistepörssiä.

Lambert ainoana kymmenen maalin kerhossa

Raanta nostettiin toisen AHL-ottelunsa jälkeen takaisin Carolina Hurricanesin riveihin. Hän otti paluupelissään ensimmäisen NHL-voittonsa yli kuukauden tauon jälkeen.

Raannan lisäksi suomalaisista oli liikkeellä vain AHL-sopimuksella pelaava Tikkanen, joka nostettiin Brigeportiin "farmin farmista", eli ECHL:stä. Tikkanen on New York Islandersin varauksia, mutta NHL-seura ei koskaan solminut sopimusta hänen kanssaan.

Lohjalta lähtöisin oleva 23-vuotias veskari on viettänyt tämän ja viime kauden ECHL:n Worcester Railersissa. Yli kaksimetrinen Tikkanen on edustanut aikaisemmin muun muassa HIFK:n junioreita, Mestiksen IPK:ta, Liigan KalPaa ja Ruotsissa Modoa.

Lehigh Valley Phantomsin hyökkääjä Samu Tuomaala (8+17=25) on jäänyt kahdessa viime ottelussaan kiikaritehoille, mutta jatkaa suomalaisten AHL-pistepörssin kärkipaikalla. AHL:n tulokkaiden pistetilastossa hän on nyt viidentenä.

Tuomaalaa jahtaavat suomalaisista Lambert (10+11=21), Abbotsford Canucksin Aatu Räty (7+13=20), Milwaukee Admiralsin Joakim Kemell (8+11=19), Järventie (7+10=17), Toronto Marliesin puolustaja Topi Niemelä (6+11=17), Koivula (6+10=16) ja Aku Räty (7+8=15). Lambert on ainoana suomalaisena yltänyt kaksinumeroisille maaliluvuille.

Sarjataulukon puolella suomalaisten ykkönen on Mikael Pyyhtiä, jonka Cleveland Monsters (41 sarjapistettä) majailee koko AHL:n kolmannella sijalla. Seuraavaksi parhaissa asemissa sinivalkoisittain ovat Aku Rädyn Tucson (38), Waltteri Merelän Syracuse Crunch (36) ja Aatu Rädyn Abbotsford (36).

Aiheeseen liittyvä sisältö