122823 Antti Suomela Lausanne HC

Torstaisin luomme katsauksen kaukaloihin NHL:n ulkopuolella ja tarkastelemme, kuinka NHL:ään varatuilla suomalaislupauksilla ja entisillä NHL-pelaajilla kulkee Euroopan huippusarjoissa.

Euroopan jääkiekkosarjojen yksi kuumimmista suomalaisnimistä syyskaudella on ollut Sveitsin NL:ssä pelaava Antti Suomela, joka viihtyi Pohjois-Amerikassa vuodet 2018-2022 edustaen San Jose Sharksin ja Toronto Maple Leafsin organisaatioita.

Suomela lähti kovin odotuksiin kauteen Lausanne HC:n paidassa, sillä alla oli todellinen tykkivuosi Ruotsin SHL:ssä, jossa Suomela oli koko sarjan suurin tähti tehtyään 51 ottelussa 37 maalia ja 66 tehopistettä. Kausi Sveitsissä alkoi hitaasti, mutta keskushyökkääjä nousi marras-joulukuussa koko NL:n pelätyimpien yksilöiden joukkoon.

Suomela teki viime viikolla ennen joulutauon alkamista kahdessa ottelussa tehot 0+3 ja kasvatti pisteputkensa jo kymmeneen otteluun. Tänä aikana taituri on kerännyt tehot 4+11=15 ja noussut koko NL:n pistepörssin kärjen tuntumaan. Kauden 34 ottelussa ovat syntyneet tehot 11+21=32, ja lukemilla Suomela on sarjan pistepörssin neljäntenä.

122823 Antti Suomela Lausanne HC

NHL:ssä 51 ottelua pelanneen suomalaisen tahti on ollut vakuuttavaa jo parin kuukauden ajan: Suomela lähti marraskuuhun kolmen ottelun pisteettömässä putkessa, mutta sen jälkeen hän on latonut 18 ottelussa yhdeksän maalia ja 21 tehopistettä.

NL:n tulikuumiin suomalaisiin kuuluu myös EHC Biel-Biennen Toni Rajala. Aikoinaan Edmonton Oilersin organisaatiossa pelannut laitahyökkääjä iski viime viikolla pari maalia lisää ja on tällä hetkellä viiden ottelun maaliputkessa. Kahdeksassa viime ottelussa on syntynyt peräti seitsemän täysosumaa, minkä myötä koko kauden maalimäärä on kasvanut 14:ään. Rajala on koko sarjan maalipörssissä seitsemäntenä.

Rajalan seurakaveri, NHL:ää Florida Panthersin paidassa pelannut Aleksi Heponiemi on viimein selättänyt loukkaantumisensa ja päässyt pelaamaan kauden ensimmäiset ottelunsa. Alku on ollut lupaava, sillä hän takoi ennen joulua kolmessa ottelussa kaksi maalia.

NL:n puolustajien pistepörssin kärjessä viihtyy edelleen Geneve-Servetten NHL-konkari Sami Vatanen, joka on tehnyt kauden 32 ottelussa tehot 4+23=27. Ennen joulua hän lihotti saldoaan yhdellä syöttöpisteellä.

GettyImages-1692654196

Suomalaisten sisäisen pistepörssin neljäntenä on muun muassa Panthersista tuttu Juho Lammikko, joka niin ikään sai viimeisen viikon aikana yhden syöttöpisteen. ZSC Lionsin sentteri on tehnyt kauden 26 ottelussa tehot 8+18=26.

NL:n ottelut jatkuvat vasta tammikuun puolella.

Rasmus Rissanen löysi maalijyvänsä

Ruotsin SHL:ssä on pelattu viimeisen viikon aikana vain yksi kierros. Joukkueet palasivat joulutauolta tapaninpäivänä. Kierroksen suomalaisnimi oli puolustaja Rasmus Rissanen, joka on pelannut urallaan useamman kauden Carolina Hurricanesin organisaatiossa.

Oman pään erikoismiehenä tunnettu Örebron pakki teki kauden ensimmäiset maalinsa osuttuaan kahdesti Timrå IK:n verkkoon 4-2-voitossa. Kaiken lisäksi Rissanen oli jäällä joukkueensa jokaisen maalin aikana ja saalisti plus-miinussaldokseen lukeman +4.

Ennen joulua Rissanen pelasi Suomen maajoukkueessa Sveitsin EHT-turnauksessa ja antoi kovia näyttöjä puolustuspelaamisellaan. Hän on pelannut tällä kaudella SHL:ssä 26 ottelua tehoin 2+8=10. Plus-miinuslukema +14 on Örebron paras.

SHL:n syyskauden suurin suomalaisnimi on ollut Kalle Kossila, joka on tehnyt 26 kamppailussa keskimäärin tehopisteen ottelua kohden (11+15). NHL:ää Anaheim Ducksissa pelannut Växjö-sentteri ei yltänyt pisteille tapaninpäivänä.

Suomalaisten sisäisen pistepörssin toisena oleva Janne Kuokkanen sai yhden syöttöpisteen Malmö Redhawksin voitossa ja kasvatti pisteputkensa neljään otteluun. Muun muassa New Jersey Devilsissä pelannut hyökkääjä on tehnyt kauden 27 ottelussa tehot 8+16=24.

Koivunen NHL-lupausten kovavireisin

Oulun Kärppien hyökkääjä Ville Koivunen on ollut Suomen Liigan syyskauden yksi puhutuimmista nuorukaisista, ja Carolina Hurricanesin varaama laituri on vain parantanut otteitaan. Ennen joulua hän sai yhden syöttöpisteen Lahden Pelicansia vastaan pelatussa ottelussa ja teki maalin tapaninpäivän JYP-ottelussa kasvattaen pisteputkensa kolmeen otteluun. Viidessä viime ottelussa hän on kiskonut tehot 3+2=5.

Koivunen, 20, on tällä hetkellä Liigan tehokkain NHL-lupaus eli NHL:ään varattu pelaaja. Kauden 33 ottelussa ovat syntyneet tehot 11+14=25.

Viimeisen viikon onnistujiin lukeutui myös toinen Hurricanes-lupaus, Porin Ässien puolustaja Aleksi Heimosalmi, joka otti ennen joulua ottelussa Tampereen Ilvestä vastaan yhden syöttöpisteen ja ratkaisi voittolaukauskilpailussa tapaninpäivän ottelun, jossa vastassa oli Tampereen Tappara. Heimosalmi, 20, on tehnyt tällä kaudella 20 ottelussa tehot 1+5=6.

Koko Liigan pistepörssin kärkitaisto jatkuu huipputasaisena. AHL-jäiltä tuttu Ilves-hyökkääjä Oula Palve sai viikon sisään yhden syöttöpisteen ja kasvatti pistemääränsä 37:ään (12+25). Lukemilla hän jakaa ykkössijan seurakaverinsa Eemeli Suomen (13+24) kanssa. Seuraavina vain pisteen päässä väijyvät kaksi NHL-ottelua pelannut Tapparan Anton Levcthi ja JYPin Jerry Turkulainen. Levcthi palasi tapaninpäivänä askiin parin viikon tauon jälkeen ja nappasi yhden syöttöpisteen lisää.

Liigan tehokkain puolustaja, JYPin Sami Niku, alusti kaksi maalia tapaninpäivän Kärpät-ottelussa. Winnipeg Jetsistä ja Montreal Canadiensista tuttu puolustaja on tehnyt kauden 31 ottelussa huimat 33 tehopistettä (10+23).

Aiheeseen liittyvä sisältö