GettyImages-1242624617

Torstaisin luomme katsauksen kaukaloihin NHL:n ulkopuolella. Tässä artikkelissa Vancouver Canucksin varaama puolustaja Joni Jurmo kertoo meneillään olevasta kaudesta Tampereen Ilveksen liigajoukkueessa.

Ilvekseen täksi kaudeksi siirtyneen puolustajan Joni Jurmon ei tarvitse kauan miettiä, kun häneltä kysyy vahvuuksista.

– Hyvä luistelu ja koko (194 cm ja lähes 95 kg), hän toteaa NHL.com/fi:n haastattelussa.

21-vuotiaan puolustajan vahvuudet on totta kai pantu merkille myös hänet vuoden 2020 NHL Draftissa varanneessa Vancouver Canucksissa.

– Me käytiin alkukaudesta Canucksin kanssa läpi erityisesti luisteluani. Välillä tulee kuskattua kiekkoa ehkä liikaakin. NHL:ssä on niin paljon hyviä luistelijoita, ettei siellä pääse samalla tavalla pelkästään luistelemalla muista ohi niin kuin Liigassa, Jurmo kertoo käymistään puhelinkeskusteluista.

Hän jatkaa saaneensa ohjeeksi pelata yksinkertaista peliä ja valita vähän paremmin hetket, jolloin lähteä nousemaan kiekon kanssa.

– Paljon on käyty läpi myös puolustuspään pelaamista, ja siinäkin olen mennyt eteenpäin.

Jurmoa ohjaavat viikoittain Canucksin organisaatiossa pelaajakehitykseen keskittyneet Mikael Samuelsson ja Mike Komisarek, entisiä NHL-pelaajia molemmat.

– Tosi iso asia minulle, että noin kovat ammattilaiset on paljon yhteydessä. Haluan kehittyä joka päivä, ja tavoite on Pohjois-Amerikassa. Iso juttu minulle, että he välittävät.

Kärsivällisesti kovaa työntekoa myös jään ulkopuolella

Jurmon tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluvat siis kapeat pohjoisamerikkalaiset kaukalot, mutta hän elää ja pelaa tässä hetkessä eikä päästä ajatuksiaan harhailemaan tulevaan. Elämä on nyt Tampereella ja tämän kauden tavoitteena raivata paikka Ilveksen kivikovaan puolustukseen.

– Syksy ei kyllä mennyt ihan odotusten mukaisesti, ja olen henkilökohtaisesti vähän pettynyt alkukauteen. Kun katsoo meidän pakkeja, niin meillä on varmasti Liigan kovin pakisto. Minuutit on tiukassa, hän pohtii – mutta lisää haastavan tilanteen olevan hänelle myös hyväksi.

– Kun pääsee pelaamaan, niin näyttöhalut on kovat, ja sitten menee ehkä vähän väkisin yrittämiseksi. Mutta on tämä hyväkin haaste. Tämän kun saan selätettyä, niin tulen tästä vahvempana ulos. Pitää vain olla kärsivällinen ja painaa paljon hommia myös jään ulkopuolella.

Mitä voit tuoda Ilveksen kokoonpanoon hyvän luistelun ja ulottuvuuden lisäksi?

– Hyvin pitkällä mailalla pystyn puolustamaan ja paikan tullen pelaamaan jämäkkää peliä, vaikka siinä onkin vielä kehittymistä. Avauspelaaminen ja hyökkäyspään pelaaminen on vahvuuksia, ja sitä kautta pystyn tuomaan hyviä asioita joukkueelle.

Kesätreeneistä lisää kestävyyttä ja kamppailuvoimaa

Jurmo treenasi viime kesänä aikaisempaa enemmän kestävyyttä ja keskittyi myös kamppailuvoiman lisäämiseen.

– Onnistuin harjoittelussa hyvin ja sain muutaman kilon lihasmassaa lisää kesän aikana. Meillä on tosi hyvä fysiikkavalmentaja, joten voimatasoja saa vähintään ylläpidettyä kauden aikana. Se on tärkeä asia kevättä ajatellen.

Kevät merkitsee tietysti pudotuspelejä ja mestaruusjahtia, johon Ilves lähtee nälkäisenä ja pyrkii kirkastamaan viime kevään SM-pronssin kullaksi.

Jurmo miettii vielä leikillään, mahtaako voiman hankkiminen näkyä myös mailoissa, joita hänellä on aina neljä tai viisi valmiina ottelua varten.

– Nyt on mailoja napsunut poikki vähän tavallista enemmän. Onko kesällä ottanut vähän enemmän voimaa alle, vai mistä johtuu, hän nauraa.

Kun aikataulu sallii, Jurmo tutkii tarkasti Canucksin tekemisiä: sometilejä, tilastoja ja videoklippejä otteluitten huippuhetkistä.

– Varsinkin pakkeja tulee seurattua, Quinn Hughesia ja kavereita. Siellä on pakistossa kovia tekijöitä.

Aiheeseen liittyvä sisältö