HeinolaFinn1224

Kahdeksan vuotta on kulunut siitä, kun leijonalegenda Raimo Helminen johdatti Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen edellisen kerran ikäluokan MM-kisoihin. Pelaajasukupolvi on vaihtunut lupaavista 1990-luvun alussa syntyneistä 2000-luvun alussa syntyneisiin, joilta odotetaan menestystä joka kerta, kun leijonapaita puetaan päälle.

Suomalainen pelaajatuotanto on paremmalla tasolla kuin vajaat kymmenen vuotta sitten, mutta tässä on myös haittansa. Montreal Canadiensin Jesperi Kotkaniemi ja New York Rangersin Kaapo Kakko mahtuisivat ikänsä puolesta alle 20-vuotiaiden MM-turnaukseen, mutta NHL vie lahjakkaimmat jo varhain. Puolustaja Ville Heinola sentään on Nuorten Leijonien käytettävissä, kun hän palasi Winnipeg Jetsin organisaatiosta kesken kauden Suomeen.
Tapaninpäivänä Tshekissä käynnistyvissä MM-kisoissa Helminen vannoo tiiviin joukkueen ja joukkuepelin nimeen.
- Tavoitteena on saada luotua sellainen ilmapiiri joukkueeseen, että jokainen saa olla oma itsensä ja pystyy lyömään parhaan panoksensa peliin. Meillä ei ole maailman parhaita yksilöitä, mutta laajuutta löytyy niin paljon, että on mahdollisuus haastaa kaikki vastustajat, päävalmentaja Helminen ennakoi Jääkiekkolehdelle.
Tilanne kahdeksan vuoden takaiseen verrattuna on nurinkurinen. Tuolloin Suomella oli todella nimekäs ja lupaava joukkue, mutta menestys oli usean vuoden ajan jäänyt heikoksi. Nyt menestystä on tullut kuusissa viime kisoissa kolmen maailmanmestaruuden verran, mutta Suomi matkustaa melko nimettömällä joukkueella Tshekissä pelattavaan MM-turnaukseen.
[Klikkaa tästä nuorten MM-kisojen uutisiin]
Kahdeksan vuotta sitten Nuorten Leijonien joukkuetta tähdittivät Mikael Granlund, Teemu Pulkkinen, Joel Armia ja kumppanit. Yritys päättyi neljänteen sijaan. Suomi oli lähellä finaalipaikkaa, mutta menetti välierässä 2-0 johdon Ruotsia vastaan ja hävisi voittolaukauskilpailussa. Ruotsi purjehti mestaruuteen asti. Suomi hyytyi neljänneksi, kun Kanada oli pronssipelissä vahvempi maalein 4-0.
Neljäs sija oli pettymys, ja kaksi peräkkäistä tappiota turnauksen lopussa painoivat Helmisen Nuorten Leijonien suorituksen pakkaselle. Toisaalta välieräpaikka oli Suomelle ensimmäinen sitten vuoden 2006.
Tällä kertaa Helmisellä ei ole komennossaan tähtitason pelaajanippua, mutta yleiset odotukset ovat kovemmat kuin kahdeksan vuotta sitten. Alle 20-vuotiaiden maajoukkueen lisäksi kultakantaan on päässyt viime vuosina myös alle 18-vuotiaiden maajoukkue, joka voitti maailmanmestaruudet 2016 ja 2018 sekä hopeat 2015 ja 2017. Suomalaisilla juniorijoukkueilla on kulkenut erinomaisesti, joten yleisön odotukset ovat koventuneet ja pelejä seurataan Suomessa suorina televisiolähetyksinä.
Lopullinen joukkue selville vasta myöhään
AHL:ssä pelannut Rasmus Kupari on Suomen vahvistus, ja hän pelasi Heinolan tavoin kelpo kisat jo vuosi sitten. Vuoden takaisista maailmanmestareista Anton Lundell on kärsinyt käsivammasta, ja aika on loppumassa kesken MM-jäille toipumista ajatellen.

kupari

Suomi kohtaa alkulohkossaan Ruotsin, Slovakian, Kazakstanin ja Sveitsin. Ennen MM-kisojen alkua Suomi kukisti harjoitusottelussa Saksan 6-1, mutta hävisi Kanadalle. Aatonaattona pelatun Kanada-ottelun jälkeen Suomen pelaajaryhmästä pudotettiin kaksi pelaajaa.
- Harjoituspelit Saksaa ja Kanadaa vastaan antoivat meille arvokasta tietoa ennen MM-kisojen alkua. Nyt joukkue keskittyy tiivistetyllä ryhmällä joulun viettoon, kisapassien leimaus alkaa 25. joulukuuta kisojen direktoraatin kokouksessa, nuorisomaajoukkueiden GM Kimmo Oikarinen kertoi Jääkiekkoliiton tiedotteessa.
Kasassa on kolmen maalivahdin, kahdeksan puolustajan ja 12 hyökkääjän ryhmä. Kokoluokka on sellainen, jolla saisi lähteä MM-jäille, mutta esimerkiksi Lundellin tervehtyminen voisi muokata kokoonpanoa.
Suomen ykkösmaalivahti Justus Annusella ja hyökkääjätähti Rasmus Kuparilla on palkintokaapissaan alle 18-vuotiaiden MM-kulta toissa keväältä. Tuon kultajoukkueen pelaajista Tshekkiin matkasivat myös maalivahti Jasper Patrikainen, puolustajat Kim Nousiainen, Lassi Thomson, Peetro Seppälä, Toni Utunen, Mikko Kokkonen ja Anttoni Honka sekä hyökkääjät Kristian Tanus, Ville Petman, Sampo Ranta ja Lenni Killinen.
Vaihteeksi leveään kaukaloon
Tshekissä pelaaminen tuo pienen edun eurooppalaisille. Leveä kaukalo antaa tilaa Venäjän, Ruotsin, Suomen ja Tshekin taitoniekoille, ja Suomi onkin voittanut MM-kultaa kaksissa edellisessä Euroopassa pelatuissa MM-kilpailuissa, Ruotsissa 2014 ja kotikisoissa 2016.
*** ***Seuraa meitä [Facebookissa ja Twitterissä, niin pysyt ajan tasalla NHL:n tapahtumista! ]
Kanada on ikäluokan ikuinen mestarisuosikki, eikä Yhdysvaltoja sovi unohtaa. Yhdysvalloilla on riveissään esimerkiksi viime kevään alle 18-vuotiaiden MM-turnauksen maalitykki Cole Caufield. Kanadan joukkuetta tähdittää ensi kesän NHL-varaustilaisuuden kärkinimiin povattu Alexis Lafreniere.
Kotikisoissaan alle 18-vuotiaiden MM-kultaa voittaneen Ruotsin alle 20-vuotiaiden MM-joukkueeseen ovat kypsyneet muun muassa tehomiehet Karl Henriksson ja MM-kullan jatkoajalla ratkaissut Lucas Raymond.
Kanadalla on eniten nuorten maailmanmestaruuksia, kun se on ollut vahvin 17 kertaa. Lisäksi sillä on yhdeksän hopeaa ja viisi pronssia. Eniten mitaleja on Neuvostoliitolla/IVY:llä/Venäjällä, jonka mitalisarja on muotoa 13-12-11. Ruotsilla on 18 mitalia, mutta 15 mitalin Suomella on viisi kultaa (1987, 1998, 2014, 2016, 2019) Ruotsin kahta (1981, 2012) vastaan. Yhdysvalloilla on 12 mitalia, joista neljä on kultaisia. Tshekkoslovakia/Tshekki on rohmunnut kaksi kultaa ja kaikkiaan 14 mitalia. Tshekin edellisestä mitalista on jo 15 vuotta, mutta kotikisoissa riittää näyttöhaluja maan palauttamiseksi mitalikantaan.