GettyImages-2262978541

Milano-Cortinan 2026 talviolympialaisten miesten jääkiekkoturnaus toi maailman parhaat pelaajat loisteliaasti takaisin kaukaloon. Parhailla parhaita vastaan oli pelattu olympialaisissa viimeksi vuonna 2014.

Turnaus räiskyi hämmästyttäviä yksilösuorituksia, dramaattisia jatkoaikaratkaisuja ja latautunutta joukkuepelaamista. Pohjoisamerikkalaiset maajoukkueet dominoivat turnausta odotetusti, mutta optimismia voidaan kypsytellä Euroopassakin.

NHL:n näkyvyyden ja merkittävyyden kasvattaminen Yhdysvalloissa on kuulunut liigan painopisteisiin vuosien ajan. Hanke sai Milanossa parhaan mahdollisen buustin, koska Mike Sullivanin valmentama miehistö voitti jokaisen ottelunsa ja juhli lopulta olympiakultaa.

Vielä noin 15 vuotta sitten NHL:n näkyvyys oli Yhdysvalloissa lähes tyystin paikallismedioiden varassa. Tänä päivänä otteluita voi seurata jatkuvasti suurilta koko maassa näkyviltä kanavilta, ja olympialaisissakin NBC:n katsojamäärät hipoivat 10 miljoonaa jo puolivälierissä.

– Yhdysvaltalaisia maailmanluokan pelaajia on tullut NHL:ään yhä enemmän 10-15 viime vuoden aikana, kultakapteeni Auston Matthews huomautti.

– Meille kaikille merkitsi todella paljon, että pääsimme nyt pelaamaan olympialaisiin ja palauttamaan Yhdysvaltoja jääkiekkokartalle. Tavoite oli hakea kultaa, ja se onnistui, myhäili Matthews.

Yleisö rakastaa tarinoita. Olympiakertomuksellekin saatiin tunteikas loppu, kun Yhdysvaltojen joukkue kannatteli edesmenneen tähtihyökkääjä Johnny Gaudreaun pelipaitaa ja ikuisti valokuvan tämän pienten lasten kanssa.

Gaudreau kids USA

Yhdysvaltojen maalivahti Connor Hellebuyck saavutti viisi otteluvoittoa, päästettyjen maalien keskiarvon 1,18 ja torjuntaprosentin 95,62. Hurjista tilastoista hän ja koko Winnipeg Jetsin joukkue saavat puhtia vielä hengissä olevaan taisteluun pudotuspelipaikasta. Huipputaitava Quinn Hughes, joka valittiin kisojen parhaaksi puolustajaksi, nousee puolestaan yhä tärkeämmäksi pelaajaksi NHL-menestystä himoavassa Minnesota Wildissa.

Kanada oli voittanut kaikki parhailla pelaajilla parhaita vastaan käydyt turnaukset vuodesta 2010 lähtien – kahdet olympialaiset, World Cupin ja 4 Nations Face-Offin – mutta vaahteranlehtipaidat joutuivat tyytymään nyt hopeaan. Usko elää silti.

Milanon-kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Connor McDavid on nyt niin sisuuntunut, että Edmonton Oilersia on vaikea pysäyttää keväällä. Lisäksi Kanada on saamassa uuden johtotähden: vasta 19-vuotias Macklin Celebrini voitti olympialaisten maalikuninkuuden. Suoritus on suuri ylpeydenaihe myös San Jose Sharksille, jota nuori taituri on hilaamassa takaisin NHL:n kuumaan ryhmään.

Yhdysvallat, Kanada, Ruotsi ja käytännössä Suomikin esiintyivät kokonaan NHL:stä koostetuilla miehistöillä. Rintaman pystyi murtamaan Slovakia, joka kuuluu kisojen voittajiin, vaikkei mitalia tullutkaan. Slovakialaisten upea taistelu kulminoitui Suomen kaatamiseen avausottelussa. Vaikka realiteetit asettivat ehtonsa lopussa (kahden viimeisen ottelun maaliero 3-12), Slovakiassa jääkiekkoilun nousukaudelle on otolliset olosuhteet.

– Olemme pieni maa, ja meillä on vain muutama NHL-pelaaja. Tärkeintä on se, että pelasimme joukkueena turnauksen alusta asti, ja joka ikinen pelaaja teki rajusti töitä. Toivottavasti näytimme, että slovakialainen jääkiekko on palannut, Sharksin hyökkääjä Pavol Regenda sanoi.

Montreal Canadiensin nuori tähti Juraj Slafkovsky nousi turnauksen tähdistökentälliseen. Hänen lisäkseen paljon hyvää nähtiin St. Louis Bluesin Dalibor Dvorskylta, New Jersey Devilsin Simon Nemeciltä sekä AHL:ssä kapeisiin kaukaloihin totuttelevalta maalivahti Samuel Hlavaj'lta.

MILAN, ITALY - FEBRUARY 20: Juraj Slafkovsky #20 of Team Slovakia looks on before the Men's Semifinals Playoff match between the United States and Slovakia on day fourteen of the Milano Cortina 2026 Winter Olympic games at Milano Santagiulia Ice Hockey Arena on February 20, 2026 in Milan, Italy. (Photo by Elsa/Getty Images)

Suomi on Milanonkin jälkeen tämän hetken suurista jääkiekkomaista ainoa, joka ei ole koskaan voittanut parhailla parhaita vastaan pelattua turnausta. Nyt matkamuistoksi tuli pronssi, joka on Suomelle "NHL-olympialaisista" jo neljäs.

Häviäminen Slovakialle ja Sveitsin voittaminen puolivälierissä vain rimaa hipoen herättivät paljon kysymyksiä. Ruotsin kaataminen alkulohkossa ja sisukas Kanadan haastaminen välierissä taas kuuluivat kohokohtiin. Päävalmentaja Antti Pennasen johdolla tullutta kokonaissuoritusta voidaan pitää tyydyttävänä.

Mikko Rantasen, Sebastian Ahon, Miro Heiskasen ja Juuse Saroksen kaltaisilla avainpelaajilla on vielä paljon hyviä vuosia edessään. Suomi on siis kovaa valuuttaa tulevissakin NHL-tason maajoukkueturnauksissa. Nuoremman polven esiinmarssista on sen sijaan syytä kantaa huolta.

Team Finland Rantanen injury

Paljon suurempaa huolta on Tshekillä, joka näyttää pudonneen kärkimaiden vauhdista. Milanossa tuli vaatimaton kahdeksas sija. Ruotsi jäi ensimmäisen kerran eliittiturnauksen kolmen parhaan ulkopuolelle sitten vuoden 2010, mutta Tre Kronorilla kysymys lienee enemmän tilapäisestä notkahduksesta kuin tason laskemisesta.

Slovakiaa lukuun ottamatta keskikastin maat eivät kyenneet yllätyksiin. Italia ja Ranska, jotka hävisivät kaikki ottelunsa, taisivat puolestaan olla hieman väärässä seurassa.

– Teknisesti emme kuulu tähän kilpailuun. Rankingimme on 12 parhaan ulkopuolella. Sille on syynsä, Ranskan Pierre-Edouard Bellemare myönsi.

Vuosien 2016 ja 2025 välillä jääkiekkomaailma joutui kärvistelemään lähes vuosikymmenen ilman ensimmäisiäkään aitoja eliittikisoja. Nyt päättyneet Milano-Cortinan 2026 talviolympialaiset ja viimevuotinen 4 Nations Face-Off todistivat, että tällaiset tapahtumat ovat mittaamattoman tärkeitä niin pelaajille, yleisölle kuin koko urheilulajille.

Huippuluokan jääkiekkoammattilaiselle NHL-logo tulee aina ensimmäisenä, mutta taistelu maajoukkuepaikoista tuo jännittäviä lisäulottuvuuksia. Monen silmissä saattaa jo siintää vuoden 2028 World Cup. Huippuunsa viritettyä jääkiekkojännitystä on toki luvassa kosolti jo ennen sitä. Maailman parhaan seurajoukkueen tittelistä aletaan vääntää Stanley Cup -pudotuspeleissä, jotka käynnistyvät noin kahden kuukauden kuluttua.

Aiheeseen liittyvä sisältö