Torstaisin luomme katsauksen kaukaloihin NHL:n ulkopuolella. Seattle Krakenin kanssa NHL-tulokassopimuksen solminut maalivahti Kim Saarinen kertoo tässä artikkelissa kaudestaan HPK:n liigajoukkueessa.
Vuodenvaihteessa Yhdysvaltain Minnesotassa pelattu nuorten MM-kisaturnaus muutti maalivahti Kim Saarisen kauden suunnan, vaikka Suomi jäikin mitalien ulkopuolelle.
– Kausi on ollut nousujohteinen, ja koko ajan on menty parempaan suuntaan. Varsinkin alle 20-vuotiaiden kisojen jälkeen koppi on alkanut tarttua paremmin, kun palasin HPK:hon, Saarinen kertoo NHL.com/fi:n haastattelussa.
Saarinen, 19, on pelannut 30 ottelua. Tilillä on kymmenen voittoa, torjuntaprosentti 91,72, päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvo 2,01 ja kolme nollapeliä. Maalivahti on noussut Liigassa tilastokärjeksi niin torjuntaprosentillaan kuin maalikeskiarvollaan.
– Pelaaminen vaan tuntuu nyt hyvältä, ja kaikki on ruvennut loksahtamaan paikalleen. En osaa oikein sanoa, mistä moinen johtuu, hän sanoo hieman ihmeissään – mutta tietenkin tyytyväisenä, sillä hän asetti itselleen kovat tavoitteet ennen kauden alkua, ja sesonki on edennyt pitkälti niin kuin hän ajatteli ja toivoi.
– Olen päässyt pelaamaan paljon ja saanut hyvin vastuuta. Joukkueella olisi tietysti voinut mennä paremmin, mutta totta kai meillä on vielä mahdollisuudet pudotuspeleihin. Parhaamme tehdään, että sinne päästään.
Toista kokonaista liigakauttaan pelaava Saarinen on jakanut torjuntavastuun Mark Sinclairin, tulokas Max Väyrysen ja pari vuotta vanhemman veljensä Kajn kanssa.
HPK:n kopissa ei tuijoteta liikaa sarjataulukkoa
HPK:lla on vielä kahdeksan ottelua jäljellä runkosarjassa, ja joukkue on tällä hetkellä juuri pudotuspeliviivan alapuolella sijalla 13. Sarjapisteitä HPK:lla on 64, ja lähimpänä viivan yläpuolella ovat HIFK (66 pistettä) ja TPS (67). HPK:n perässä on Oulun Kärpät (60), ja paljon on pelissä, kun joukkueet kohtaavat kaksi kertaa maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Saarinen luottaa omiinsa ja tuumii, että he pystyvät luomaan maalipaikkoja ja pyörimään hyvin vastustajan päädyssä. Mutta:
– Ehkä meillä on jäänyt tehokkuus puuttumaan, kun ei olla saatu tehtyä maaleja. Mutta kunhan pystytään laittamaan paikoista sisään, niin luulen, että meillä on hyvät mahdollisuudet voittaa ihan kuka vaan. Ja kunhan alkaa osua, niin siitä tulee hyvä fiilis joukkueeseen.
Tilanne taistelussa pudotuspelipaikoista on siis tiukka, mutta HPK:n kopissa ei tuijoteta liikaa sarjataulukkoa, vaan joukkue lähtee jokaiseen otteluun voittamaan, oli vastassa mikä joukkue tahansa.
– Katsotaan sitten aina ottelun jälkeen, missä ollaan sillä hetkellä. Ei taulukkoa mietitä sen enempää. Siitä tulee vaan hirveät paineet, jos sitä turhaan katselee. Lähdetään vaan rennosti pelaamaan, niin sillä lailla pelit menevät paremmin.
Saarinen tuumii, että peli kerrallaan siis mennään ja lähdetään aina voittamaan.
– Jos päästään pleijareihin, niin tavoite on mennä mahdollisimman pitkälle.
Kerhon kasvatti Saarinen pohtii, että hän voisi omalta osaltaan kehittää pelaamistaan vielä kevään aikana ainakin parilla tavalla.
– Mailapelaamisen laatua voisin parantaa, että saisin parempia syöttöjä pakeille. Voisin myös parantaa kommunikaatiota, kun menen pysäyttämään rännejä.
Seattle pitää tiiviisti yhteyttä tulevaisuutensa vahtiin
Vuoden 2024 NHL Draftissa Seattle Kraken varasi Saarisen kolmannella kierroksella 88. pelaajana ja kiinnitti tämän saman tien solmimalla saman vuoden heinäkuussa Saarisen kanssa kolmen vuoden mittaisen sopimuksen. Yhteyttä on pidetty siitä lähtien tiiviisti.
– Ihan joka viikko laitellaan viestejä, ja muutama seuran edustaja on käynyt Suomessa silloin tällöin seuraamassa treenejä ja katsomassa pelejä. Taas ensi kuun alussa joku Seattlesta tulee katsomaan pari meidän matsia, ja sitten vähän jutellaan.
Puhe on toistaiseksi keskittynyt tämän kauden tapahtumiin, eikä Saarisen uraa on vielä kaavailtu sen pitemmälle.
– Jos Seattle haluaa, että jatkan vielä HPK:ssa ensi kaudella, niin sitten jatkan täällä. Mutta tulevasta puhutaan vasta tämän kauden jälkeen.
Saarinen on nuorten turnauksissa saanut sen verran kokemusta Pohjois-Amerikan kaukaloista, että hänellä on melko hyvä käsitys pienestä kaukalosta ja sen vaatimuksista.
– Onhan se vähän erilaista, mutta kapea kaukalo tuntuu isommin kenttäpelaajilla. Veskarilla homma ei sinänsä muutu mitenkään, mitä nyt tilanteet tulee vähän nopeammin. Mutta samaa hommaa se on sielläkin, hän päättää.






















