New York Islanders tietää, että jokainen pistemenetys tässä vaiheessa kautta saattaa lopulta tarkoittaa pelien päättymistä runkosarjaan.
Islanders elättelee yhä toiveita pääsystä pudotuspeleihin, mutta tarvitsee vahvan parin viikon rykäisyn. Viimeiset pari peliä ovat ainakin lupaava alku.
Tiistaina joukkue kohtasi kotikentällään Chicago Blackhawksin. Vaikka maalimäärä jäi jalkapallolukemiin, Islanders poistui kaukalosta kaksi pistettä kylläisempänä 2-1 voiton myötä.
– Saimme ottelun alussa paljon maalipaikkoja, joita emme pystyneet hyödyntämään. Emme silti muuttaneet peliämme. Jatkoimme samaan tapaan ja pidimme kiinni suunnitelmastamme. Toisessakin erässä oli paljon tilanteita, ja kolmannessa saimme tulosta aikaan, Islandersin päävalmentaja Patrick Roy kertasi.
– Tämä oli meille tärkeä ottelu. Ja tiesimme sen kyllä.
Ilta oli vaikea, sillä kello kävi UBS Arenassa pitkään kotijoukkuetta vastaan. Blackhawks pääsi kolmanteen erään johdossa, mutta tasoitusmaalin tehtyään isännät iskivät myös voittomaalin nopeasti perään.
Jason Dickinson vei Chicagon johtoon ensimmäisessä erässä, kun pelattuna oli alle kahdeksan minuuttia. Loput avauserästä ja koko toinen erä pelattiin maaleitta, mutta kolmannen alussa Islandersin ottelun ensimmäinen ylivoima tuotti tulosta. Bo Horvat tehtaili 1-1 osuman, kun erää oli pelattu puolitoista minuuttia.
– Tuntui siltä kuin olisimme kokeilleet kaikkea mahdollista. Saimme paljon paikkoja. Yhden kiekon uppoaminen oli vain ajan kysymys. Joskus tällaisissa peleissä saattaa tuntua, että mikään ei mene sisään, joten tasoitusmaali oli merkittävä, Horvat kertasi.