NYI Islanders 3-10

New York Islanders on löytänyt erinomaisen vireen oikeaan aikaan, mikä on nostanut joukkueen takaisin mukaan taisteluun pudotuspelipaikoista. Sunnuntaina saarelaiset kaatoivat Anaheim Ducksin vieraissa 6-1 ja venyttivät voittoputkensa jo kuuden ottelun mittaiseksi.

Islandersilla on nyt kasassa 72 sarjapistettä, jolla se ohitti yhtä monta pistettä keränneen Detroit Red Wingsin ja nousi Itäisen konferenssin viimeiselle pudotuspelipaikalle, koska Detroit on pelannut yhden ottelun enemmän. Islanders oli pysytellyt playoff-viivan huonommalla puolella jo yli kaksi kuukautta putkeen.

Saarelaisten nykyinen voittoputki on seuran pisin moneen vuoteen. Edellisen kerran Islanders oli vähintään kuuden ottelun voittoputkessa talvella 2021, jolloin voittoja tuli yhdeksän peräjälkeen.

Nykyisen voittoputken merkitystä alleviivaa myös se, että viisi viimeisintä voittoa on tullut varsinaisella peliajalla. Ennen voittoputkea Islanders oli voittanut edellisistä 19 ottelustaan vain neljä ja niistä ainoastaan kaksi varsinaisella peliajalla.

– Haluamme jatkaa hyvää menoa. Tämä on meille tärkeä reissu, ja pelaamme tällä hetkellä hyvällä tasolla, hyökkääjä Kyle Palmieri sanoi meneillään olevasta neljän ottelun mittaisesta vieraspelikiertueesta.

Idässä käydään kovaa taistoa viimeisistä pudotuspelipaikoista, sillä sijoilla 6–13 olevat joukkueet mahtuvat 10 pisteen sisään. Washington Capitals on jäänyt Islandersista ja Red Wingsistä kolmen ja New Jersey Devils kuuden pisteen päähän. Edellä olevat Tampa Bay Lightning ja Philadelphia Flyers ovat vain kahden pisteen päässä. 

– Meillä on yhä paljon saavutettavaa, ja pelejä on vielä paljon pelaamatta. Meidän täytyy vain jatkaa samalla tasolla. Menemme jokaiseen otteluun sillä mentaliteetilla, että olemme kaukalon ahkerin ryhmä. Jokainen meistä uskoo siihen, hyökkääjä Casey Cizikas pohti viime aikojen hyvien tulosten syitä.

Sunnuntain Anaheim-ottelussa Islandersilla oli monta onnistujaa, mukaan lukien maalivahti Semjon Varlamov, jonka viimeisin voitto oli liki kolme kuukauden takaa. Hänellä oli alla seitsemän peräkkäistä tappiota aloittavana maalivahtina.

– Viimeisestä voitostani oli kulunut aikaa, joten olen todella iloinen siitä, että sain mahdollisuuden pelata. Pelini tuntui hyvältä heti alusta lähtien, ja onneksi voitimme tänään, kertasi helpottunut venäläisveskari, joka torjui illan aikana 22 kertaa.

Päävalmentaja Patrick Royta ilahdutti etenkin laaja onnistujien joukko. Kaikki neljä kenttää saivat maalihanat auki, ja peräti 12 eri pelaajaa ylsi pisteille. Edellisessä ottelussa Islandersilta ylsi pisteille peräti 13 eri pelaajaa.

– Näytimme jälleen syvyytemme, ja oli tärkeää, että löysimme taas keinot voittaa. Joskus tietyt pelit ottaa itsestäänselvyytenä, mutta emme tehneet tänään niin, Roy iloitsi.

Islanders käytti paikat hyväkseen

Islanders ei osoittanut selkeää dominanssia Anaheimissa, vaikka loppulukemat olivatkin selkeät. Vierasjoukkue laukoi illan aikana Ducksin maalia päin vain 19 kertaa, joten vastustajan maalivahti Lukas Dostalille merkittiin ainoastaan 13 torjuntaa.

Newyorkilaiset tekivät ison eron heti avauserässä ja veivät sen nimiinsä maalein 3-0. Islanders laukoi ensimmäisten viiden minuutin aikana kolmesti kohti Ducksin maalia ilman tulosta, eivätkä erän viimeiset 15 minuuttia tuottaneet kuin kolme laukausta lisää. Erän kolme viimeistä kutia toivat kuitenkin kolme maalia.

Cizikas vastasi ensimmäisestä osumasta ajassa 5.11. Simon Holmström riisti kiekon päädyssä ja petasi konkarihyökkääjälle paikan maalin eteen.

– Se oli uskomaton riisto ja hieno esityö, Cizikas kehui Holmströmin suoritusta.

Palmieri vastasi voittomaaliksi jääneestä 2-0 osumasta noin kaksi ja puoli minuuttia myöhemmin. Konkarilaituri on tehnyt neljässä viime ottelussaan yhteensä viisi maalia. 

Kolmas rysä oli Brock Nelsonin käsialaa. Hän takoi kiekon sisään ylivoimalla ajassa 14.28. Nelson on viiden ottelun pisteputkessa, jonka aikana sentteri on tehnyt 4+6=10 tehopistettä. Maalin syöttäjiin lukeutui Matt Barzal, jonka pisteputki kasvoi seitsemän ottelun mittaiseksi.

Isäntien illan ainokainen syntyi heti toisen erän alussa Alex Killornin lavasta, mutta vahva erän alku ei siivittänyt ankkoja kunnon takaa-ajoon. Islandersin puolustus kesti, ja kuolettava isku nähtiin päätöserän alussa, kun Bo Horvat latoi 4-1 maalin. Pierre Engvall ja Cal Clutterbuck kaunistelivat vielä lukemia Horvatin jälkeen.

Barzal oli alustamassa myös Horvatin maalia, minkä myötä taiturilla on nyt kasassa 305 syöttöpistettä NHL:ssä. Hän nousi Islandersin kaikkien aikojen syöttötilastossa Bob Bournen ohi 11. sijalle.

Newyorkilaisten vieraskiertue jatkuu maanantaina, jolloin vastassa on Los Angeles Kings. Joukkue kohtaa vielä ennen kotiinpaluuta Buffalo Sabresin.

Aiheeseen liittyvä sisältö