Doughty-pass 6-29

Puolustaja Drew Doughty pysyy Los Angeles Kingsissä kahdeksan vuoden jatkosopimuksella.

  • Drew Doughty on yksi maailman parhaista puolustajista. Olemme tyytyväisiä, että hän on sitoutunut pelaamaan joukkueessamme pitkään. Tämä on upea uutinen organisaatiollemme sekä faneillemme, ja kerromme asiasta lisää, kun sopimus on allekirjoitettu, Los Angelesin GM Rob Blake sanoi.
    28-vuotiaan puolustajan nykyisestä, kahdeksan vuoden sopimuksesta on vielä vuosi jäljellä, ja uusi sopimus kiinnittää hänet seuraan kauden 2026-27 loppuun saakka. Doughtysta olisi tullut rajoittamaton vapaa agentti ensi kauden jälkeen.
    Lisää aiheesta: [Logan Couturelle pitkä jatkosopimus Sharksiin]
    - Olen aina halunnut olla Kingsin pelaaja ja haluan pysyä Kingsin pelaajana, Doughty sanoi 20. päivä huhtikuuta.
    Doughty pelasi tällä kaudella 82 ottelua tehoin 10+50=60 mutta jäi ilman tehoja kolmessa pelaamassaan pudotuspelien ottelussa. Hän on viimeisten neljän kauden aikana pelannut kaikki runkosarjan ottelut ja oli tällä kaudella NHL:n kärjessä pelatuissa minuuteissa (2 200.31) kolmannen kerran neljän kauden aikana. Hän oli liigan kärki myös ottelukohtaisten peliminuuttien keskiarvossa (26.50).
    John Stevens valmensi Kingsiä ensimmäistä kauttaan ja luotsasi joukkueen pudotuspeleihin Läntisen konferenssin toiselta villi kortti -paikalta. Vegas Golden Knights pudotti Kingsin jatkosta ensimmäisellä kierroksella.
  • Rob Blake ja Luc Robitaille ottivat työnsä vastaan, koska he halusivat tehdä Kingsistä taas voittavan joukkueen. En tiedä kuinka paljon työtä he tekevät kesän aikana, mutta sen tiedän, että meillä on nuoria pelaajia valmiina ottamaan vastuuta. Meidän tulevaisuutemme näyttää todella hyvältä, ja olen iloinen siitä. Siksi haluan tehdä jatkosopimuksen, Doughty tuumi.
    Kings solmii myös 1. päivä heinäkuuta vapaana agenttina olevan hyökkääjän Ilja Kovaltshukin kanssa kolmen vuoden mittaisen sopimuksen.
    Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa [@NHL\_fi]
    Kings varasi Doughtyn ensimmäisellä kierroksella toisena pelaajana vuoden 2008 NHL Draftissa. Hän on pelannut 770 runkosarjan ottelua tehoin 102+320=422 ja 84 pudotuspeliottelua tehoin 16+35=51.
    Doughty on voittanut Stanley Cupin kaksi kertaa (2012 ja 2014), ja hän voitti vuonna 2016 liigan parhaan puolustajan Norris Trophyn, jonka saajaksi hän oli ehdolla tänä vuonna. Hänet on valittu liigan ensimmäiseen tai toiseen All-Star -joukkueeseen kolme kertaa (2010, 2015 ja 2016).