Raanta

Carolina Hurricanes lukeutui tällä kaudella suurimpien mestarisuosikkien joukkoon, mutta joutui pettymään toisella pudotuspelikierroksella, kun Itäisen konferenssin yllättäjäjoukkue New York Rangers lakaisi Carolinan laulukuoroon otteluvoitoin 4-3.

Hurricanesin suomalaismaalivahti Antti Raanta oli luonnollisesti pettynyt siitä, että pudotuspelimatka katkesi jo toiselle kierrokselle. Kevät oli kuitenkin hänelle poikkeuksellinen. Hänen uraansa ovat sävyttäneet runsaat loukkaantumiset, jotka ovat olleet esteenä ykkösvahdin roolin nappaamiselle NHL:ssä.
Tälläkin kaudella Raanta oli Carolinassa kakkosmaalivahti, kun joukkueen ykkösvaihtoehtona tolppien väliin oli tanskalaistorjuja Frederik Andersen. Hän loukkaantui kuitenkin pahasti runkosarjan loppupuolella, joten Hurricanes lähti pudotuspeleihin ykköskassarinaan Raanta.
- Oli hienoa olla ykkösmaalivahtina pudotuspeleissä. Sain voittaa pelejä ja kokea ylä- ja alamäet, Raanta sanoi kauden jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
- Ensi kaudella pitää olla vielä nälkäisempi. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kesää ei tarvitsisi olla välissä, vaan voisi palata takaisin kentälle, hän hymyili.

CAR-NYR: Raanta venyy torjumaan Chytilin yrityksen

Hurricanes kohtasi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Boston Bruinsin, jonka Carolina kaatoi lopulta seitsemännessä ottelussa ja eteni toiselle kierrokselle. Toisella kierroksella Rangers onnistui selvittämään selkä seinää vasten Carolinan kaksi ottelupalloa ja vei sarjan nimiinsä.
Rangers olikin ainut joukkue, joka onnistui hakemaan pudotuspeleissä vierasvoiton Hurricanesin kotiareenalta. Bruinsia vastaan Carolina otti kaikki neljä voittoaan kotona, ja sama kaava jatkui Rangers-ottelusarjassa aina seitsemänteen peliin saakka.
Hurricanes pelasi siis kuusi pudotuspeliottelua vieraissa ja hävisi ne kaikki. Toisaalta kotonaan joukkue voitti kaikki pudotuspelien kamppailunsa (7 voittoa) paitsi viimeisen Rangers-ottelun. Erinomainen kotivire ja poikkeuksellisen heikko vierasvire kummastuttivat ottelusarjaa seuranneita ihmisiä, eikä Raantakaan sen suuremmin osannut ilmiölle antaa selitystä.
- En ole nähnyt vastaavaa aiemmin missään. Pelasimme kuitenkin runkosarjassa vierasottelut ihan hyvin. Outoa, että se muuttui pudotuspeleihin noin, Raanta tuumi.
- Kun menimme kuudenteen peliin New Yorkiin, ajatus oli, että hei jätkät, nyt meidän täytyy tämä voittaa, hän sanoi.
Kuudennessa ottelussa ei Hurricanesille silti voittoa herunut, vaan sarja venyi seitsemänteen kohtaamiseen Raleigh'hin, jossa Rangers voitti tylysti lukemin 6-2. Erityisesti kuudennen ottelun suorituksiin suomalaisvahti oli pettynyt.

CAR-BOS: Raanta pysäyttää Hallin maalintekoyrityksen

  • Parin ensimmäisen Rangers-pelin jälkeen tuntui siltä, että menemme tästä jatkoon ja saamme odotella, kuka tulee seuraavaksi vastaan. On vaikea hävitä tuollainen sarja vielä, kun saimme kaksi ottelupalloa, emmekä pystyneet niitä hyödyntämään, Raanta harmitteli.
    - Kuudes ottelu New Yorkissa oli sellainen, jossa en pystynyt auttamaan joukkuetta tarpeeksi, hän myönsi.
    Edessä pitkä huili
    Raanta torjui Rangers-sarjan ratkaisevassa seitsemännessä ottelussa vajaat kaksi erää, kunnes loukkaantui torjuntatilanteessa. Tilalle vaihdettiin reilun 35 minuutin pelin jälkeen kakkosvahtina ollut Pjotr Kotshetkov. Suomalaisvahti kärsi jo Bruins-sarjassa pienen loukkaantumisen, mutta oli lopulta sivussa vain yhden ottelun.
    Mikäli Hurricanes olisi kaatanut Rangersin, olisi torjuntavastuu siirtynyt konferenssifinaaleissa nuorelle venäläisvahti Kotshetkoville, sillä Raanta on sivussa kaukaloista noin 6-8 viikkoa polvivamman vuoksi. Kyseessä on samankaltainen vamma kuin Andersenilla.
    - Tämä aika kuntoutellaan ja tehdään muita asioita. Yritän ottaa päivä kerrallaan, Raanta sanoi.
    - Pitää tehdä töitä, mutta ei silti mitään tyhmää. Ei tässä kuitenkaan kauheasti lomailla, hän jatkoi.
    Raanta pääsi ensimmäistä kertaa NHL-urallaan kantamaan vastuuta ykkösmaalivahtina isoissa peleissä. Tuloksena oli tappio, josta päämääränä on kuitenkin ottaa eväitä tulevaisuuteen.
    - Tässä sai paljon oppia siitä, miten käsitellä erilaisia tilanteita. Tämä on erilainen maailma, kun pelejä on joka toinen päivä ja panokset jatkuvasti todella korkealla, Raanta luonnehti.
    Hurricanesin maalilla nähdään tulevalla kaudella sama maalivahtikaksikko. Tällä kaudella Andersen ja Raanta voittivat yhdessä William M. Jennings Trophyn, joka jaetaan runkosarjassa vähiten maaleja päästäneen joukkueen maalivahdille tai maalivahdeille. Carolina päästi runkosarjassa 202 maalia.
    Hurricanesin GM Don Waddell oli vakuuttunut maalivahtikaksikon tekemisestä kauden aikana.
    - He todistivat osaamisensa tällä kaudella. "Freddy" oli loistava siihen saakka, kunnes loukkaantui. Raanta oli tällä kaudella hyvä ja esiintyi edukseen pudotuspeleissä, Waddell kehui.
    - He antoivat meille mahdollisuuden voittaa lähes joka ilta, hän jatkoi.
    Vaikka kausi päättyi Hurricanesin osalta vasta pari päivää sitten, on suomalaisvahti kääntänyt katsettaan jo tulevaan kauteen. Ottelumäärän lisääntyminen tulevalla kaudella ei häntä haittaisi.
    - Kun alkaa uusi kausi, on jälleen uudet kujeet. En valittaisi, vaikka pelejä tulisi enemmänkin. Jos toinen maalivahti on kuuma, silloin hän pelaa, eikä silloin voi miellyttää toista maalivahtia. Pelit täytyy voittaa, ja se, joka tekee enemmän torjuntoja, saa pelata, Raanta paalutti.