Rinne

Mikäli St. Louis Blues haluaa pelata toisen kerran peräkkäin Läntisen konferenssin finaalissa, joukkueen on voitettava kolme seuraavaa ottelua Nashville Predatorsia vastaan. Aika mahdoton tehtävä, kun maalivahti Pekka Rinne ja puolustaja Ryan Ellis ovat Predatorsin kantavia voimia.

Nashville johtaa sarjaa otteluvoitoin 3-1, ja voitto perjantaina St. Louisissa pelattavassa ottelussa merkitsisi seuran historian ensimmäistä paikkaa konferenssifinaalissa. Predators tarvitsee siis vain yhden voiton edetäkseen seuraavalle kierrokselle, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, jos pelaajat eivät pidä ajatuksiaan kurissa.
Rinne myönsi tiistaisen voiton jälkeen, että totta kai konferenssifinaali välkkyy jokaisen ajatuksissa, mutta heidän pitää olla tarkkana, etteivät ajatukset karkaa liian kauas tulevaisuuteen. Kuluneen sanonnan mukaisesti heidän täytyy pelata yksi ottelu kerrallaan.

  • Totta kai pääsy konferenssifinaaliin olisi todella iso juttu tälle organisaatiolle, pelaajille, koko kaupungille ja varsinkin faneille, hän totesi.
    - Fanimme ovat olleet uskomattomia koko kauden ajan, ja nyt he janoavat pääsyä seuraavalle kierrokselle. Niin mekin. Tätä on tietysti hoettu vaikka kuinka paljon, mutta seuraava ottelu on kauden tärkein peli, Rinne pohti.
    NHL-uransa parasta pudotuspelikevättä pelaava Rinne sanoi joukkueen uhkuvan itseluottamusta. He eivät pelkää pelaamista eivätkä pakita jäällä vaan hyökkäävät rohkeasti ja luovat tilanteita.
    Viime kaudella Predators voitti Anaheim Ducksin ensimmäisellä kierroksella seitsemässä ottelussa, mutta joutui taipumaan San Jose Sharksille toisella kierroksella niin ikään seitsemässä ottelussa. Puolustaja Mattias Ekholmin mielestä edelliskevään opetukset kantavat nyt hedelmää. He tietävät, mitä voittaminen vaatii.
    - Kokemusta ei voi opettaa kenellekään, sillä asiat ja tilanteet pitää käydä läpi ja kokea itse. Iso osa tästä porukasta oli mukana viime vuoden pudotuspeleissä, ja se näkyy nyt. Tiedämme, miten pitää pelata, hän jutteli.
    Predatorsin valmentaja Peter Laviolette oli Ekholmin kanssa samaa mieltä siitä, että viime vuoden kokemukset näkyvät pelaajien otteissa, varsinkin silloin kun peli on fyysistä. Kaverit luottavat itseensä ja osaavat taistella joka sentistä jäällä.
    - Edessä on tiukka kamppailu. Molemmat joukkueet haluavat kovasti voittaa, Laviolette ennakoi perjantaista ottelua.
    St. Louis eteni viime kaudella konferenssifinaaliin, jossa vastaan tuli San Jose Sharks. Blues hävisi Sharksille otteluvoitoin 2-4 ja lähti tähän kauteen tavoitteenaan parantaa sijoitusta. Minnesota Wild kaatui helposti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella, mutta nyt Predators on lähettämässä Bluesia kesälomalle.
    Bluesin valmentaja Mike Yeo on saarnannut joukkueelleen kurinalaisesta pelistä Predators-ottelusarjan alusta lähtien.
    - Meidän pitää aloittaa ottelut paremmin, olla aggressiivisempia ja pysyä pois jäähypenkiltä. Noista kolmesta asiasta olemme puhuneet jo jonkin aikaa, ja ne ovat tärkeitä seuraavassakin ottelussa, kapteeni Alex Pietrangelo puhisi tiistaisen tappion jälkeen.

Yeo kävi vielä kovemmilla kierroksilla purnatessaan, että Predatorsin pelaajat käyvät lakkaamatta sipisemässä tai huutamassa jotain erotuomareiden korvaan. Yeon mielestä se on toiminut, sillä Bluesin pelaajille on vihelletty helpommin ja enemmän jäähyjä kuin vastustajalle. Mutta hän näki vikaa myös omassa joukkueessaan.
- Me olemme hävinneet otteluja maalinedustalla. Fyysinen pelimme ei ole ollut tarpeeksi vahvaa. Emme ole riittävästi taistelleet tilasta vastustajan maalilla.
Hyökkääjä Ryan Reaves oli samoilla linjoilla valmentajansa kanssa sanoessaan, että heidän täytyy päästä useammin lähietäisyydelle häiritsemään Rinteen pelaamista. Eikä vain yhden pelaajan voimin, vaan maalilla täytyy olla ruuhkaa, jotta Rinne ei näe kiekkoja hyvin.
- Syvässä kuopassahan tässä ollaan, mutta sarja ei missään nimessä ole vielä ohi. Meidän täytyy voittaa kolme ottelua putkeen, mutta olemme tehneet sen monta kertaa kauden aikana. Se ei ole mahdotonta, Reaves totesi luottaen Bluesin mahdollisuuksiin.
Predators aloitti valmistautumisen kovaan ja fyysiseen otteluun keskiviikkona, kun GM David Poile ilmoitti seuran nostaneen hyökkääjä Cody Bassin ylös AHL:n Milwaukee Admiralsista. Bass pelasi Predatorsin paidassa yhdeksän runkosarjaottelua, ja hänelle merkattiin niissä yhteensä 19 jäähyminuuttia. Admiralsissa hän pelasi 13 ottelua tehoin 2+2=4.
Predators on 18-vuotisen seurahistoriansa aikana selviytynyt pudotuspeleihin kymmenen kertaa ja edennyt toiselle kierrokselle neljä kertaa. Nyt tarjolla on kautta aikojen ensimmäinen paikka konferenssifinaalissa, jos pelaajat vain pitävät päänsä kylmänä ja muistavat menneiden vuosien opetukset.