2019 winter classic

Perinteet ja vakiintuneet tavat ovat tärkeitä niin pelaajille kuin kiekkofaneille. Ei siis ihme, että vuodesta 2008 lähtien pelatut NHL:n Winter Classic -ulkoilmaottelut ovat tulleet jäädäkseen ja osaksi kiekkofanien vuodenvaihteen perinteitä.

Indianassa sijaitsevan Notre Damen yliopiston jalkapallostadion oli loppuunmyyty, kun 76 126 jääkiekkofania otti uuden vuoden vastaan tiistaina Boston Bruinsin ja Chicago Blackhawksin pelaamassa Winter Classic -ottelussa. Yleisö oli talviklassikkojen kaikkien aikojen toiseksi suurin, sillä ainoastaan viisi vuotta sitten Michiganissa pelattu ottelu on vetänyt suuremman väkimäärän (105 491).
Lisää aiheesta: [Winter Classic -otteluiden mielenkiintoisimmat numerot]
Mutta mikä sitten saa kiekkofanit liikkeelle pakkasesta, tuiskusta, hyytävästä tuulesta tai jopa vesisateesta huolimatta? Tämänvuotiset talviklassikon pelaajat sanoivat ulkoilmapelin tuovan heille mieleen muistoja lapsuudesta, kun koulun jälkeen juostiin kilpaa lammen jäälle tai kodin takapihalle jäädytetylle pelipaikalle. Ja siellä oltiin siihen saakka, kunnes äiti tiukasti komensi ruokapöytään ja läksyjen tekoon. Ei haitannut, vaikka sormia ja varpaita pisteli. Jäältä ei vain malttanut lähteä kotiin ennen kuin oli äärimmäinen pakko.
Ei ihme, että Bruinsin hyökkääjä Brad Marchand päästi hänen sisällään lapsuuden ulkojääpeleistä asti eläneen pikkupojan irti ottelun päätyttyä, heittäytyi jäälle selälleen ja teki lumienkelin. Hän sanoi, ettei olisi halunnut tuon hauskan päivän päättyvän. Todennäköisesti moni muu pelaaja ajatteli samalla tavalla.
Pelaajille ja faneille oli valmisteltu menneitä aikoja sekä perinteitä kunnioittava tapahtuma, joka käynnistyi sillä, että Bruinsin pelaajat marssivat stadionille samalla tavalla kuin amerikkalaista jalkapalloa pelaava Fighting Irish saapuu kotikentälleen - Chicagon poliisilaitoksen säkkipillien ja rumpujen soiton saattelemana.

winter classic

Eivätkä pelaajat olleet ihan missä tahansa vetimissä, vaan he olivat pukeutuneet kuten hahmot 1920-luvun birminghamilaisista gangstereista kertovassa draamasarjassa Peaky Blinders. Tilaustyönä tehdyissä asuissa, tietenkin. Myös Blackhawks osallistui perinteisiin ja käveli lyhyen matkan fanitapaamisesta yliopiston kirjastolta stadionille samalla tavalla kuin Notre Damen yliopiston jalkapallojoukkue tekee.
Joukkueiden peliasuissa puolestaan oli otettu mallia 1930-luvulta.
Mutta ei pidä unohtaa, että muistojen, ainutlaatuisten kokemusten ja elämää suurempien tunteiden lisäksi ottelussa oli kyse myös tavallisesta NHL:n runkosarjaottelusta. Boston ja Chicago kohtasivat tiistaina ensimmäisen kerran tällä kaudella, ja Boston voitti 4-2. Kauden toinen kohtaaminen on 12. helmikuuta Bruinsin kotihallissa, eikä tarvitse katsoa kristallipalloon tietääkseen, että Blackhawks janoaa voittoa. Joukkueet ovat historian saatossa pelanneet kaikkiaan 589 keskinäistä runkosarjaottelua, ja voitot ovat Bruinsin hyväksi 267-243.
Lisää aiheesta: [Rask torjui Bruinsille voiton Blackhawksista Winter Classicissa]
NHL:ssä on tähän mennessä pelattu ulkojäällä 26 runkosarjaottelua, ja kaikkiaan lähes 1,4 miljoonaa katsojaa on sateesta, kylmästä, pyrystä tai hyisestä tuulesta huolimatta tullut paikan päälle seuraamaan niitä.
Ulkoilmaottelu on enemmän kuin runkosarjan kaksi pistettä ja yksi merkintä lisää oman joukkueen voittosarakkeeseen. Se on päivä, joka on täynnä rakkaita muistoja ajalta, kun NHL oli vain haave nuorelle pojalle sekä hänen perheelleen. Ja suuria tunteita. Lähes 80 000 ihmistä kokee tapahtuman yhdessä ja erikseen, kun kukin eläytyy päivään omalla tavallaan ja tallettaa omanlaisensa muistot sydämeensä.