leafs bruins

Boston Bruins pelasi sunnuntaina selkä seinää vasten ja riuhtoi pakkovoiton Toronto Maple Leafsin kotihallissa Scotiabank Arenalla lukemin 4-2. Sarja saa näin ollen ansaitsemansa huipennuksen, kun joukkueet taistelevat tiistaina jatkopaikasta kiihkeässä seitsemännessä ottelussa.

Bruinsin päävalmentaja Bruce Cassidy onnistui jälleen kriittisellä hetkellä virittämään joukkueensa oikeanlaiseen tunnetilaan pauhaavan torontolaisyleisön edessä. Bruinsin pasmat eivät menneet sekaisin, vaikka Maple Leafsin puolustaja Morgan Rielly huudatti kotiyleisöä avauserän puolivälissä syntyneellä 1-0 osumallaan. Bostonilaiset käänsivät tappiotilanteen hetkeä myöhemmin edukseen, kun Torey Krug ja Brad Marchand osuivat ylivoimalla.
Bruinsin ote ei löystynyt kahdessa viimeisessä erässä, vaan joukkue paketoi kamppailun päätöserän lopulla Marchandin viimeistellessä tyhjiin illan toisen maalinsa.
Lisää aiheesta: Tuukka Rask pääsee jälleen torjumaan seiskapelissä]
Tiistaina pelattava ottelusarjan seitsemäs kamppailu on molemmille joukkueille erityinen. Bruins ja Maple Leafs ovat pelanneet NHL-historiassa lukemattomia playoff-sarjoja, ja neljästi jatkopaikka on vaatinut seitsemän ottelua. Bostonilaiset ovat vieneet niistä nimiinsä kolme.
Kahdessa viimeisessä ratkaisupelissä (2013 ja 2018) Bruinsin menestysreseptinä on ollut päätöserien dominointi. Viime kevään ottelusarjan seitsemännessä taistossa TD Gardenissa Bruins porhalsi 7-4 voittoon oltuaan kahden erän jälkeen 3-4 tappiolla.
Kauden 2012-13 pudotuspelien avauskierroksella nähtiin kenties se kaikkein muistettavin tapaus, kun vielä kolmannen erän puolivälissä 1-4 tappiolla olleet bostonilaiset kampesivat itsensä ensin tasatilanteeseen ja myöhemmin jatkoajalla voittoon. Kummassakin ottelusarjassa kapellimestarina hääri Bruinsin keskushyökkääjä Patrice Bergeron.

bruins game 7 2013 leafs

Nazem Kadrin telomaksi tämän kevään ottelusarjan toisessa kamppailussa jäänyt hyökkääjä Jake DeBrusk uskoo luonnollisesti joukkueensa mentaalipuolen pitävyyteen ja muistuttaa, ettei ajatusten saa antaa harhailla menneiden vuosien ottelusarjoihin.
- Uskon, että molemmat joukkueet olivat ennen sarjan alkua varautuneet pelaamaan seitsemän ottelua. Tilanne on meille toki tuttu, mutta yritämme pitää ajatukset käynnissä olevassa sarjassa ja omassa tekemisessä. Olimme kuudennessa ottelussa pakkovoiton edessä ja teimme sen, mitä täytyi tehdä. Nyt pääsemme kotiyleisön eteen, ja olen siitä hyvin innoissani, DeBrusk muotoili.
Pudotuspelien seitsemännet ottelut kuuluvat niin taistoihin, joilla on ollut tapana erotella pojat miehistä. Kokemuksen merkitystä ei sovi aliarvioida, mutta käynnissä olevat kiekkokarkelot ovat osoittaneet sen, että myös nuoruuden tuomaa nälkää tarvitaan. Erityisen mielenkiintoisen ratkaisevista seiskapeleistä tekee sen, että jokainen pomppu tai yksittäinen virhe voi johtaa ratkaisuun.
Tiistain kamppailun kokenutta kaartia edustaa Bruinsin 42-vuotias puolustajajätti Zdeno Chara. Slovakkipakki pelaa uransa 13. seiskapelin ja nousee jakamaan taalaliigan seitsemänsien pelien ennätystä Patrick Royn ja Scott Stevensin kanssa.

chara 0421
  • Seitsemännet ottelut ovat playoffien kohokohtia, sillä koskaan ei voi etukäteen tietää, kumpi selviytyy voittajaksi. Mitkään voimasuhteet eivät enää siinä vaiheessa vaikuta, vaan yksittäisillä tilanteilla on suuri merkitys. Pyrimme olemaan joukkueista se, joka vie peliä ja kontrolloi tempoa. Uskon, että saamme tiistaina myös kotiyleisöltä tukea, puolustaja Torey Krug kertoi.
    Toronton leirin tunnelmat ovat hävityn kuudennen kamppailun jälkeen luonnollisesti hieman apeat, mutta samalla tappio sisuunnutti vaahteranlehtipaitoja jälleen uuteen taisteluun. Tilanne ei ole päävalmentaja Mike Babcockin suojateille mieluinen. Kokenut kanadalaisluotsi tiedostaa sen, ettei perinteikkäässä organisaatiossa ole maistettu pudotuspelien toisen kierroksen tuntua 15 vuoteen. Sunnuntaina jälleen maalinteossa onnistunut Auston Matthews oli kuusivuotias, kun Toronto viimeksi raivasi tiensä toiselle kierrokselle.
    - Pelaamista täytyy tarkentaa ja olla huolellisempi kiekon kanssa. Tiistaina meillä on jälleen uusi mahdollisuus edetä jatkoon, mutta ajatukset täytyy pitää kasassa läpi kamppailun, Matthews linjasi.
    Maple Leafsin luottopuolustajiin kuuluva Jake Muzzin puolestaan koki seiskapelien tuomat tunteet pelatessaan Los Angeles Kingsin paidassa ennen siirtymistään vaahteralehtinuttuihin.
    - Ottelusta tulee taatusti kiihkeä, mutta tilanteesta on pystyttävä nauttimaan. Joukkueessamme on koko ajan ollut hyvä asenne ja rento meininki. Olen erittäin luottavainen tiistain osalta, hän totesi itsevarmasti.
    Puhutaan, että on hävittävä riittävän usein, jotta viimein voittaa. Toronton miehistössä ei ole kovin montaa pelaajaa, joita seiskapelien tilasto mairittelisi. Kaiken nähnyt kanadalaislaituri Patrick Marleau on kolmella voitollaan ja neljällä tappiollaan Maple Leafsin menestynein pelaaja pudotuspelien seiskapeleissä.
    [Lue ottelusarjan BOS-TOR kaikki jutut täältä]
    Detroit Red Wingsin mestaruuteen vuonna 2008 luotsannut Babcock ei myöskään voi pröystäillä seiskapelien tilastoillaan. Ensi viikolla 56 vuotta täyttävä valmentajavelho on ollut kolme kertaa voittamassa seiskapeliä, mutta joutunut poistumaan tappion kärsineenä peräti kuudesti.
    - Vaikka kyseessä on ratkaiseva ottelu, niin pyrimme valmistautumaan siihen kuin mihin tahansa muuhun playoff-kamppailuun. Vastustaja on ollut monien kamppailujen alussa terävämpänä ja ottanut sitä kautta ohjakset. Odotan alempien ketjujen nousevan tiistaina esiin, Babcock luonnehti.
    Sitä kuuluisaa sipulin kestävyyttä koetellaan taatusti, kun joukkueet tiistaina kohtaavat viimeisen kerran tällä kaudella. Eritoten Torontoa, jonka vuosien takaiset demonit pyrkivät varmasti tunkeutumaan pelaajien mieliin mitä pidemmälle kamppailu etenee.
    - Tilanne on nyt se, että ottelusarja on kerrasta poikki. Joukkueessamme on luonnetta ja riittävästi voittamisen nälkää, jotta pystymme hoitamaan itsemme seuraavalle kierrokselle, Babcock totesi.