Kuluneen NHL-viikon parhaat suomalaissuoritukset

Valitsemme kauden 2023-24 aikana maanantaisin kolme suomalaistähteä, jotka ovat loistaneet NHL-kaukaloissa edellisellä viikolla. Viime viikon tähdistöön ylsivät Mikko Rantanen, Miro Heiskanen ja Juuse Saros.

YKKÖSTÄHTI - MIKKO RANTANEN, OLH, COLORADO AVALANCHE

COL-BUF: Rantaselle maali ja kaksi syöttöpistettä

Colorado Avalanchen laitahyökkääjä palasi omalle tasolleen pelattuaan aiemmin joulukuussa itselleen harvinaiset kolme peräkkäistä pisteetöntä ottelua. Maaliton jakso katkesi räväkästi heti maanantaina, jolloin Rantanen nakutti kolme pistettä Calgary Flamesin verkkoon. Kahta päivää myöhemmin Avalanche kaatoi Buffalo Sabresin ja Rantanen toisti temppunsa, jälleen samoin tehoin 1+2. Avalanche kärsi ainoan tappionsa ottelussa Winnipeg Jetsiä vastaan, ja Rantanenkin jäi yhteen maalisyöttöön. Sunnuntaina viikon huipensi komea voitto San Jose Sharksista, jonka verkkoon Rantanen osui jälleen. Neljän pelin saldoksi merkittiin näin yhteensä kahdeksan tehopistettä.

KAKKOSTÄHTI - MIRO HEISKANEN, P, DALLAS STARS

DAL-OTT: Heiskanen kiskaisee irtokiekon häkkiin

Dallas Starsin puolustaja on saanut pelaamisestaan kehuja, vaikka tehot ovatkin olleet kenties odotettua harvemmassa. Menneellä viikolla alkoi vihdoin tulla kovempia lukemia myös pistesarakkeeseen, kun Heiskanen auttoi joukkueensa kolmessa pelatussa ottelussa kahteen voittoon ja kaikkiaan viiteen sarjapisteeseen. Heiskanen kellotti kaikissa kolmessa ottelussa noin 26 minuuttia jääaikaa ja oli pisteillä viidessä osumassa. Tehokkain ilta oli heti viikon ensimmäinen, kun Heiskanen iski kaksi maalia ja syötti kolmannen 6-3-voitossa Detroit Red Wingsistä. Viikon kolmas maali syntyi Ottawa Senatorsin voittoon yhden maalin voitossa. Joulukuun kahdeksassa ottelussa on kertynyt kahdeksan pistettä. Ennen mennyttä viikkoa Heiskanen oli tehnyt tällä kaudella vain yhden maalin, lokakuun puolivälissä Anaheim Ducksia vastaan.

KOLMOSTÄHTI - JUUSE SAROS, MV, NASHVILLE PREDATORS

MTL-NSH: Saros nappaa 36 torjunnan voiton

Nashvillen maalivahti on ollut upealla tasolla jo oikeastaan koko joulukuun. Hän on kuuden ottelun henkilökohtaisessa voittoputkessa, eikä Saros ole joutunut poistumaan kaukalosta häviäjänä joulukuun puolella vielä kertaakaan.

Menneellä viikolla Saros pelasi kahdessa ottelussa ja torjui molemmista voitot jatkaessaan Nashvillen nousujohdetta. Ensin kaatui Philadelphia Flyers jatkoajalla ottelussa, jossa Saros saikin urakoida kunnolla joutuessaan torjumaan peräti 37 kertaa. Taakse meni kovasta sateesta huolimatta vain kaksi kiekkoa. Viikonloppuna Predators nappasi voiton Washington Capitalsista ja Saros torjui 21 kertaa, antautuen kertaalleen. Viikon kahden ottelun yhteenlaskettu torjuntaprosentti oli 95,1.

Aiheeseen liittyvä sisältö