Dallas 12.11

Dallas Starsin suomalaisnelikko kasasi yhteensä kahdeksan tehopistettä, kun texasilaiset palasivat maanantaina voittokantaan kaatamalla Detroit Red Wingsin kotikaukalossaan maalein 6-3. Miro Heiskanen oli illan ykkösnimi tehoillaan 2+1. Esa Lindell keräsi tehot 1+1, Roope Hintz 0+2 ja Jani Hakanpää 0+1. 
 
Dallas onnistui pesemään kasvonsa ruman tappion jälkeen, sillä viime ottelussa joukkue koki 1-6 tappion Vegas Golden Knightsille. Stars on päästänyt tällä kaudella kolmessa ottelussa vähintään kuusi maalia ja onnistunut joka kerta voittamaan seuraavan ottelunsa.
 
– Pelasimme hyvän ottelun, vaikka olin vähän huolissani, sillä kyseessä oli kuudes ottelumme kymmenen päivän sisään. Olimme kuitenkin energisiä, ja jokainen kantoi kortensa kekoon. Jake (Oettinger) teki myös joitakin todella tärkeitä torjuntoja oikeilla hetkillä, iloitsi Starsin päävalmentaja Peter DeBoer.
 
Ottelun ykköstähtenä palkittu Heiskanen oli tehnyt ennen tätä iltaa vain yhden maalin alkukauden aikana. Erinomaisella tasolla pelannut suomalainen on nyt saalistanut kauden 27 ottelussaan tehot 3+16=19.

DAL-DET: Heiskanen johdattaa Starsin voittoon

Heiskanen on pelannut NHL-urallaan yhdeksän vähintään kolmen tehopisteen ottelua, mikä on Starsin historian kolmanneksi suurin lukema alle 25-vuotiaiden puolustajien joukossa. Seuran kaikkien aikojen tilastossa hänen edellään ovat vielä Ben Maxwell (10 ottelua) ja Craig Hartsburg (13).

– Onnistuminen tuntui hyvältä, sillä viimeisestä maalistani oli kulunut jo aikaa. Tämä oli myös iso voitto meille, Heiskanen kommentoi.

Puolustajat olivat maanantaina merkittävässä roolissa, sillä Lindell valittiin ottelun kakkostähdeksi. Stars on nojannut tällä kaudella vahvasti hyökkääjiensä tehoihin, sillä ennen maanantaita vain yksi Dallasin puolustaja oli tehnyt useamman kuin yhden maalin. Joukkueesta löytyy yhteensä vain kolme puolustajaa, jotka ovat ylipäätään onnistuneet maalinteossa tällä kaudella. Thomas Harleylla on kasassa kuusi täysosumaa, Heiskasella kolme ja Lindellillä kaksi.

– Tiedämme, että tämä on ollut ongelma, ja olemme myös puhuneet siitä. Tiedämme, että meidän täytyy parantaa, ja uskon sen olevan tapahtumassa. Joskus onnistuminen vaatii paria hyvää pomppua, ja sitten kiekko alkaa löytää maaliin itsestään. Meillä on ollut vaikeaa, mutta toivottavasti maalinteko alkaa helpottaa, Heiskanen pohti.

Heiskanen teki Dallasin illan ensimmäisen maalin avauserässä ajassa 13.35. Daniel Sprong oli vienyt vierasjoukkueen johtoon ottelun alussa, mutta Heiskanen toi kotijoukkueen rinnalle kahden miehen ylivoimalla, kun hänen tarkka rannekutinsa jätti Detroitin veräjää vartioineen James Reimerin voimattomaksi. Jamie Benn teki vahvaa maskia maalin edessä.

Ottelun käännekohtana oli ensimmäisen 20-minuuttisen loppu, kun Lindell vei isännät 2-1 johtoon vain 0,2 sekuntia ennen summerin soittoa. Hakanpää avasi hyökkäyksen omalta alueelta, Sam Steel toi kiekon hyökkäysalueelle ja Lindell päätti hyökkäyksen kokeilemalla kaukaa rannelaukauksella. Reimer joutui yllättäen antautumaan.

– Yritin vain laukoa nopeasti. Yllätyin, kun kiekko meni sisään. En ollut varma, että ehdinkö laukoa ennen summeria, mutta kiva, että aikaa oli tarpeeksi jäljellä, Lindell sanoi.

– Olin puolustusalueella, kun sain kiekon Janilta. Katsoin eteeni, ja kellossa oli jäljellä ehkä viisi sekuntia. Päätin pelata kiekon Samille, joka teki hienon liikkeen sinisen päällä. Tiesin, että minun on lauottava nopeasti, hän jatkoi.

Stars oli toisessa erässä vahvempi ja siirtyi jo 4-1 johtoon. Jason Robertson osui Lindellin ja Hintzin syötöistä ajassa 31.16. Matt Duchene heilutti verkkoa paria minuuttia myöhemmin.

– Esan maali oli iso käännekohta. Momentumit muuttuvat, kun tekee maalin erän ensimmäisellä tai viimeisellä minuutilla, joten se maali auttoi meidät vahvaan toiseen erään, Robertson painotti.

DAL-DET: Lindell kilauttaa kiekon häkkiin avauserän viimeisellä sekunnilla

Päävalmentaja DeBoer oli samoilla linjoilla.

– Se oli valtava maali meille. Tauolle meneminen johtoasemassa käänsi momentumin puolellemme.

Red Wings teki illasta vielä kuitenkin jännittävän. Jonathan Berggren ampui tärkeän kavennuksen vielä toisen erän aikana Shayne Gostisbeheren ja Olli Määtän alustuksesta. Joe Veleno toi vieraat jo maalin päähän päätöserässä.

Velenon osumasta kului kuitenkin vain puoli minuuttia, kunnes Joe Pavelski vei isännät jälleen kahden maalin karkumatkalle ylivoimalla. Heiskanen levitti kiekon viivassa Hintzille, jonka rannelaukauksen Pavelski ohjasi upeasti verkon perukoille.

Dallas käytti maanantaina ylivoimansa tehokkaasti, sillä neljä ylivoimayritystä tuotti kaksi maalia.

– Ylivoimien saaminen tarkoittaa, että jalkamme liikkuvat, pelaamme kiekon kanssa, pääsemme paineen alta pois ja että yritämme luoda paikkoja. Mitä enemmän sitä rataa jatkaa, sitä enemmän saamme ylivoimatilaisuuksia ja maalintekopaikkoja. Viisikkopeli toimii pelimme moottorina, mutta ylivoima hoitaa homman kotiin, Robertson sanaili.

Ottelun viimeisestä osumasta vastasi Heiskanen, joka sai laittaa kiekon tyhjään rysään viimeisellä peliminuutilla.

Voitto nosti Dallasin Winnipeg Jetsin ohi Central-divisioonassa, mutta Colorado Avalanche on yhä pisteen edellä ja pitää kärkisijaa hallussaan. Stars on tällä hetkellä 35 sarjapisteessä.

Aiheeseen liittyvä sisältö