Juuse Saros oli jälleen entisessä vireessään, kun Nashville Predators avasi kautensa torstain 2-1 kotivoitolla Columbus Blue Jacketsista. Hänelle merkattiin 38 torjuntaa, eli Leijonien olympiajoukkueeseen jo valittu maalivahti näyttää jättäneen hieman alavireisen viime kauden taakseen.
Predatorsin päävalmentaja Andrew Brunette oli ylpeä koko joukkueestaan, mutta nosti esiin yhden pelaajan.
– Pelimme rauhoittui kolmannessa erässä, ja se oli paras erä meiltä. Juuse pelasi loistavasti ja antoi meille mahdollisuuden voittaa ottelu, hän kehui.
Mutta myös toisella suomalaispelaajalla oli mailansa pelissä, kun Predators aloitti kauden aivan toisenlaisissa tunnelmissa kuin vuosi sitten, jolloin viisi peräkkäistä tappiota veti mielen synkäksi. Michael Bunting iski joukkueensa avausmaalin, kun ottelua oli pelattu vajaat seitsemän minuuttia. Maalin alusti Erik Haula, joka pelasi ensimmäisen ottelunsa Nashvillen paidassa sen jälkeen kun New Jersey Devils kauppasi hänet Predatorsiin viime kesäkuussa. Mutta ensiesiintyminen se ei ollut, sillä Haula edusti Predatorsia jo kaudella 2020-21.
Dmitri Voronkov tasoitti ottelun kymmenisen minuuttia Buntingin täysosuman jälkeen, ja voittomaalin iski Ryan O’Reilly päätöserän alkuminuuteilla. O’Reilly oli iloinen avausvoitosta ja sanoi koko joukkueen tehneen töitä sen eteen, mutta yksi pelaaja oli hänestä ylitse muiden.
– Saros oli paras pelaajamme. Hän teki tärkeitä torjuntoja tärkeissä paikoissa ja rauhoitti koko joukkueen. Meillä on vielä parannettavaa pelissämme, mutta tästä on hyvä jatkaa.





















