Boston Bruins on enää yhden voiton päässä NHL:n Itäisen konferenssin toisen pudotuspelikierroksen paikasta. Bruins kukisti torstai-iltana Toronto Maple Leafsin 3-1 (1-1, 1-0, 1-0) ja johtaa ottelusarjaa 3-1.
Torstain ottelussa yksi Bruinsin avainpelaajista oli suomalaismaalivahti Tuukka Rask. Savonlinnalainen venyi kiekon tielle 31 kertaa ja antautui vain kerran. Maple Leafs laukoi jokaisessa erässä vastustajan maalia kohti ahkerammin kuin Bruins, mutta Rask hoiti hommansa.

  • Viimeinen erä oli varmasti parhaamme, mutta roikuimme muuten mukana ja käytimme saamamme maalintekopaikat. Teimme hommia yhdessä ja saavutimme voiton. Vastassa oli joukkue, joka tarvitsi voittoa ja taisteli kovasti, Rask tuumi.
    Boston sai otteluun loistavan alun, kun Torey Krug viimeisteli avausmaalin jo 28 pelisekunnin kohdalla. Maple Leafs kuitenkin toipui tästä ja alkoi luoda tilanteita. Tomas Plekanec iski tasoituksen ennen erän puoliväliä Patrick Marleaun ja Mitch Marnerin esityöstä.
    - He tekivät maalin ensimmäisessä vaihdossa, mutta otimme sitten homman haltuun ja kontrolloimme peliä. Pystyimme pelaamaan hyvin ja luomaan hyviä tilanteita jopa silloin kun olimme 1-2 tappiolla, Maple Leafsin päävalmentaja Mike Babcock sanoi.
    Marleaulle pudotuspelipiste oli jo NHL-uran 123:s, ja hän nousi aktiivipelaajien playoff-pistepörssissä viidenneksi tasoihin Patrick Kanen ja Joe Thorntonin kanssa.
    Toisessa erässä Maple Leafs jatkoi lisämaalien metsästämistä, mutta Rask pisti Bruinsin luukun kiinni ja torjui erässä kymmenen laukausta. Brad Marchand kävi toisessa kenttäpäädyssä iskemässä bostonilaisille 2-1 johtomaalin. Syöttöpisteet merkittiin David Pastrnakille ja Adam McQuaidille.
    Kolmannessa erässä Rask torjui jälleen kymmenen kertaa. Bruins tuplasi johtonsa, kun Jake DeBrusk onnistui yllättämään Maple Leafsin maalivahti Frederik Andersenin (18 torjuntaa) erän alkupuolella. David Krejci saalisti syötön DeBruskin täysosumaan. Bruinsin ainoa kahden tehopisteen mies oli Pastrnak, joka nappasi Marchandin maalin lisäksi syötön myös Krugin viimeistelemään avausmaaliin.
    - Vierasotteluissa täytyy olla vielä parempi kuin kotona. Erityisesti silloin kun vastassa on joukkue, joka hävisi pari kertaa meidän kotikaukalossamme. Vastustaja oli parempi alussa, mutta saimme sitten jalkamme liikkeelle ja aloimme hallita kiekkoa. Teimme sitten muutaman maalin, Bruinsin päävalmentaja Bruce Cassidy mietiskeli.
    Maple Leafsin Kasperi Kapanen pelasi 9.36 ja taklasi kolme kertaa, muttei päässyt ottelussa tehopisteille. Leo Komarov ei ollut Toronton kokoonpanossa. Bruinsilta puuttui ykkössentteri ja Selke Trophy -finalisti Patrice Bergeron, joka parantelee ylävartalovammaansa.
    - Emme painaneet paniikkinappulaa. Silloin kun joku kaveri on pois pelistä, muiden on noustava esiin. Olemme jo valmiita viidenteen otteluun, Bruinsin hyökkääjä David Krejci sanoi.
    Ottelusarja jatkuu lauantaina, jolloin Bruinsilla on kotikaukalossaan mahdollisuus varmistaa paikka toiselle kierrokselle. Kuudes ottelu pelataan tarvittaessa maanantaina Torontossa.