EDM-CGY: Kane tekee kolme kuudessa minuutissa

Jay Woodcroftin luotsaama Edmonton Oilers jatkoi siitä, mihin se Calgary Flamesin kotiluolassa pelatussa kakkospelissä jäi. Öljymiesten ykköstykit tekivät tuhojaan myös sunnuntain kolmospelissä ja siirtyivät 4-1-voitolla ottelusarjassa 2-1-johtoon.
Sarjan kolmas ottelu lähti liikkeelle vahvasti kotijoukkue Oilersin otteessa. Etenkin avauserän laukaukset (21-7) viestivät siitä, ettei Woodcroftin miehistö tullut kotiyleisönsä eteen jarruttelemaan. Toista erää voidaan pitää koko ottelun käännekohtana. Siinä Oilers lisäsi maalinteon tehokkuuteensa pari pykälää ja otti kamppailun totaalisesti haltuun.

Oilers iski toisessa erässä peräti neljästi kiekon ohi Flamesin veräjää vartioineen Jacob Markströmin. Osumista vastasivat Zach Hyman sekä puhtaan hattutempun iskenyt Evander Kane.

Hymanin laukaus uppoaa tolpan kautta

  • Pelaaminen tuntui hyvältä. Oli hienoa tulla tänne kotiyleisön eteen ja pelata näiden jätkien kanssa. Mielestäni saimme otteluun todella hyvän alun ja voitto oli kokonaisuudessaan erinomainen näyte koko joukkueen työskentelystä, Kane totesi ottelun jälkeen.
    Isäntien tulosyksikköä johtivat jälleen tutut nimet. Kapteeni Connor McDavid oli Kanen lisäksi jatkuvasti jäällä ollessaan vieraiden uhkana ja merkkautti tehot 0+3=3. Samassa ketjussa pelannut Leon Draisaitl (0+4=4) laittoi puolestaan vielä paremmaksi ja oli mukana Oilersin jokaisessa neljässä osumassa.
    Molemmat herrat tulivat samalla kirjoittaneeksi NHL-historiaa. Draisaitlista tuli pudotuspelihistorian ensimmäinen pelaaja, joka on saalistanut yhden erän aikana neljä syöttöpistettä. McDavidin kolmen tehopisteen ilta tarkoitti puolestaan sitä, että hänestä tuli samaisen historian ensimmäinen pelaaja, jolla on 10 ensimmäisen playoff-ottelun jäljiltä vyöllään yhdeksän vähintään kahden tehopisteen kamppailua.
    - Hän (Draisaitl) on ollut iso osa meidän ryhmäämme. Leon on ollut tässä sarjassa todella hyvä ja hän pystyy vielä nostamaan tasoaan, ketjukaveri Kane ylisti.
    Kane tarvitsi vain kuusi minuuttia
    Kesken kauden Oilersin rinkiin liittynyt Kane iski jo toisen hattutemppunsa näissä pudotuspeleissä ja nosti kevään maalimääränsä kymmeneen (10+3=13), jolla hän johtaa pudotuspelien maalipörssiä. Oilersin seurahistoriassa on vain kolme pelaajaa, jotka ovat onnistuneet tehtailemaan pudotuspelien aikana enemmän kuin yhden hattutempun. He ovat Wayne Gretzky (1981,-83 ja -85), Jari Kurri (1985) ja Mark Messier (1983).
    Maalinsa tällä kertaa tasan kuudessa minuutissa tehnyt Kane on ollut toistaiseksi Oilersille juuri se tärkeä tulosyksikköä vahvistava lenkki, mitä joukkue näihin pudotuspeleihin tarvitsi. Ahnaasti laukova kanadalaishyökkääjä osaa tarvittaessa myös fyysisen pelin. Sunnuntain kamppailussa Kanelle kirjattiin kuuden Flamesin maalia kohti suuntautuneen laukauksen lisäksi peräti 10 taklausta.
    \[Lue uusimmat uutiset otteluparista Flames - Oilers\]
    - Kun joukkueen parhaat pelaajat johtavat esimerkillään edestä ja vastaavat pelaamisellaan vastustajan luomaan taktiikkaan, pitäisi muun pelaamisen sujua omalla painollaan, päävalmentaja Woodcroft muotoili.
    Oman kunniansa Oilersin voitossa ansaitsee myös maalivahti Mike Smith, joka pelasi vakuuttavasti maalinsa suulla. Kokeneelle konkarivahdille merkattiin voittokamppailussa yhteensä 32 torjuntaa. Päätöserän loppuhetkillä Smith joutui kuitenkin jättämään taiston kesken jäätyään Flames-hyökkääjä Milan Lucicin jyräämäksi. Maalille luistellut Mikko Koskinen ei lopulta ehtinyt ottelussa saamaan tililleen torjuntoja.
    Oilersin ja Flamesin välinen ottelusarja jatkuu jälleen tiistaina Edmontonissa, jolloin pelataan sarjan neljäs kamppailu.