jokiharju-shot

NHL:ssä pelataan sunnuntaina kolme ottelua. New York Rangers kohtaa Calgary Flamesin, Anaheim Ducks Buffalo Sabresin ja Chicago Blackhawks Tampa Bay Lightningin.

Blackhawksin puolustaja Henri Jokiharjun pistetehtailu on hyytynyt huiman alun jälkeen. Jokiharjun tilanne on kaikin puolin mielenkiintoinen, sillä hän lähestyy yhdeksän pelatun ottelun rajapyykkiä, joka määrittää suunnan hänen loppukaudelleen.
Joko Jokiharju palaa pistekantaan?
Jokiharjun, 19, kausi alkoi erittäin tehokkaasti, kun hän latoi kolmeen ensimmäiseen otteluun tehot 0+5. Sen jälkeen on ollut hiljaista, ja tulokaspuolustaja onkin luutinut Chicagon alakerrassa viimeiset neljä ottelua ilman tehopisteitä. Positiivista on se, että Jokiharjun peliaika on pysynyt edelleen noin 20 minuutissa, mutta tulosta täytyy alkaa tulla, jotta rooli pysyisi yhtä isona.
Sunnuntaina Lightningia vastaan pelattava ottelu on Jokiharjun kahdeksas NHL:ssä, joten hänen kohdallaan tehdään pian isoja päätöksiä. Jokiharju saa pelata tällä kaudella yhdeksän NHL-ottelua ilman, että hänen tulokassopimuksen ensimmäinen vuosi pyörähtää käyntiin. Vaikka pisteitä ei ole tullutkaan viime otteluissa, mikään ei viittaa siihen, että Blackhawks olisi lähettämässä Jokiharjun takaisin junioreihin. Blackhawks ei voi lähettää Jokiharjua myöskään AHL:ään, joten Chicagoon jäädessään hän pelannee koko kauden NHL:ssä.

CBJ-CHI: Kane osuu näyttävän hyökkäyksen päätteeksi

Stamkosilla on ollut hiljaista
Tampa aloitti kauden viidellä kotiottelulla, joista se onnistui voittamaan neljä. Lightning sai lähteä lauantaina alkaneelle vieraskiertueelleen kolmen ottelun voittoputkessa, mutta putki katkesi heti ensimmäisessä ottelussa, kun Mikael Granlund johdatti Minnesota Wildin 5-4 voittoon. Lightning kaipasi varmasti parempaa alkua vieraskiertueelle, jotka eivät ole koskaan helppoja. Joukkue pelaa vieraissa yhteensä viisi ottelua, ja toinen koitos on edessä sunnuntaina Chicagossa.
Tampa tarvitsisi tehoja etenkin kapteeniltaan Steven Stamkosilta, jonka alkukausi on ollut melko hiljainen. Loistavana maalintekijänä tunnettu hyökkääjä on tehnyt kuudessa ottelussa vain yhden osuman, ja se on auttamatta liian vähän. Tehopisteitäkin on kertynyt vain kolme. Stamkosin onneksi ratkaisijoita on löytynyt muualta: Yanni Gourde on iskenyt viiteen viime otteluun seitsemän tehopistettä ja Nikita Kutsherov on neljään otteluun viisi pistettä.
Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa [@NHL\_fi]
Quinnin Rangers parantaa koko ajan
New York Rangersille povattiin hankalaa kautta jo pelkästään sen takia, että joukkueen peräsimeen hyppäsi keltanokkaluotsi David Quinn. Rangersin alku olikin hankala, kun joukkueen kolme ensimmäistä ottelua päättyivät tappioon. Sen jälkeen tilille on tullut kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Kahdesta viime ottelusta on irronnut kolme sarjapistettä, ja Rangers onkin pystynyt ottamaan kehitysaskeleita lyhyen ajan sisällä. Etenkin ylivoimapeli on mennyt selkeästi parempaan suuntaan.
- Olemme saaneet kahdesta viimeisestä ottelusta kolme pistettä, ja se on hyvä, mutta olisimme halunneet neljä. Olen kuitenkin tyytyväinen tiettyihin asioihin, joissa olemme parantaneet viime viikkojen aikana. Etenkin ylivoimapeli on mennyt eteenpäin. Liikutamme kiekkoa paremmin ja toimitamme sitä enemmän maalille. Siksi olemme myös tehneet ylivoimamaaleja, Quinn kertoi.
Rangers ottaa seuraavia kehitysaskeleita sunnuntaina kotikaukalossaan Madison Square Gardenissa, missä se kohtaa Calgary Flamesin.
Calgary yrittää paluuta voittojen tielle
Juuso Välimäen edustama Calgary Flames on saanut kauteensa hyvän alun, kun se voitti kuudesta ensimmäisestä ottelustaan neljä. Kauden seitsemäs ottelu toi kuitenkin ensimmäisen kotitappion, kun Nashville Predators oli perjantaina vahvempi maalein 5-3.
Flamesilla onkin nyt edessään tärkeä kahden ottelun vieraskiertue, jonka aikana se kohtaa Rangersin ja Montreal Canadiensin. Paluu voittokantaan pitäisi tapahtua mahdollisimman nopeasti, sillä NHL:n keskikastiin kuuluva Flames yrittää välttää runkosarjassa pitkät heikot jaksot pitääkseen pudotuspelimahdollisuutensa yllä loppuun asti. Paluun voittojen tielle pitäisi tapahtua nyt, sillä vierasotteluiden jälkeen joukkue kohtaa putkeen kivikovat Pittsburgh Penguinsin, Washington Capitalsin ja Toronto Maple Leafsin.
Lisää aiheesta: [Välimäki riemuitsi ensimmäisestä NHL-maalistaan]
Buffalon ykköskenttä kovassa vedossa Anaheimiin
Rasmus Ristolaisen Buffalo Sabres voitti lauantaina vieraskiertueensa neljännessä ottelussa Los Angeles Kingsin maalein 5-1. Joukkueen ykköskenttä oli kovassa vedossa ja keräsi yhteensä yhdeksän tehopistettä. Jeff Skinner sivalsi hattutempun, Jack Eichel saalisti kolme syöttöpistettä ja Jason Pominville merkkautti tehot 1+2.
Sabresin kärkitrio pääsee seuraavaksi kiusaamaan Anaheim Ducksia, joka hävisi lauantaina heikon suorituksen jälkeen Vegas Golden Knightsille maalein 3-1.
Buffalolta kannattaa ottaa seurantaan myös puolustaja Ristolainen, jonka pistetehtailu on hyytynyt. Hurjat 24-26 minuuttia ottelussa raatava puolustaja on pelannut viimeiset kolme ottelua ilman pisteitä, ja viimeisessä viidessä ottelussa tili on karttunut vain yhdellä syöttöpisteellä.