Ensimmäisen erätauon jälkeen Nashvillen tolppien väliin ilmestyi Justus Annunen. Predatorsin maalilla aloittanut Juuse Saros oli päästänyt 20 minuutin iltapuhteensa aikana kahdeksasta laukauksesta puolet taakseen.
Annunen päästi toisen erän alussa Granlundin maalin, mutta laittoi sitten luukut kiinni. Hän torjui yhteensä 15 laukausta, joista vain neljä toisessa erässä.
– "Big Juice" (Annunen, Saros on kokonsa takia "Little Juice") pelasi todella hyvin. Hänellä ei ollut ensin paljon tekemistä, mutta sitten kun oli, hän hoiti tonttinsa päätöserässä. Hän oli todella rauhallinen, liimasi kiekot ja valoi meihin itseluottamusta. Nämä ovat vaikeita otteluita maalivahdeille, joten iso kiitos hänelle, Brunette kehui.
Tulokashyökkääjä Fedor Svetshkov käynnisti Nashvillen nousun toisen erän jälkipuoliskolla tammikuun kolmannella osumallaan. Puolustaja Justin Barron kavensi lukemiksi 3-5 ennen jälkimäistä erätaukoa.
Marchessault ja Josi (1+1) nostivat Predatorsin tasoihin kolmannen erän alussa. Puolustaja Nick Blankenburg iski 6-5 voittomaalin, ja ruotsalaislaituri Filip Forsberg (1+2) viimeisteli loppunumerot tyhjiin.
– Ei ole aina realistista nousta 1-5 tappioasemasta. Mutta yritimme vain pelata parasta peliämme ja hoidimme homman, Nashvillen avausmaalin tehnyt hyökkääjä Tommy Novak (1+2) summasi.
Pudotuspeliviivalle vielä matkaa
Forsberg kärvisteli marraskuun lopusta vuoden alkuun 18 ottelua maaleitta, mutta nyt hän on iskenyt kuuden ottelun maaliputkensa aikana seitsemän osumaa. Vaikka Predatorsilla oli tiistaina seitsemän eri maalintekijää, joukkueen viime viikkojen nousua ovat tähdittäneet luottoveteraanit Forsbergin johdolla. Yhdeksän ottelun pisteputkessa porskuttava Marchessault on jäänyt 18 viime kamppailussa kiikaritehoille vain kerran. Josi on ollut jaetusti tammikuun neljänneksi tehokkain (2+8) NHL-pakki, ja Steven Stamkos on tehnyt 16 viime otteluun yhdeksän maalia. Ryan O'Reillykin on heiluttanut verkkoa mukavaan tahtiin.
– Tuo kertoo paljon veteraaneistamme. Monet heistä ovat käyneet läpi useita erilaisia kausia. He ovat pitäneet uskoa yllä. He tuntevat tämän liigan ja ovat olleet pitkään mukana. He pitivät tänään porukan kasassa eivätkä horjuneet. Sille on syynsä, että he ovat menestyneet yksilöinä ja joukkueissa sekä voittaneet mestaruuksia. He tietävät, miten voittaa. Tämä oli heidän voittonsa, Brunette kiitteli.
Vaikka Nashville on korjannut kurssinsa ja voittanut tammikuun kahdeksasta ottelustaan kuusi, pudotuspeliviivaan on matkaa yhä 10 pistettä.
– Kauden aikana etsii aina niitä tiettyjä voittoja, jotka julistaisivat jotain. Toivomme, että tämä olisi sellainen. Mutta olemme kiivenneet vuoren rinnettä ylös ja livenneet useasti. Toivottavasti saamme tästä hieman pitoa ja jatkamme kiipeämistä, Brunette muotoili.
Predators aloitti tiistaina päättyneen kotijaksonsa tappiolla liigan kärkijoukkue Washington Capitalsille. Sen jälkeen tuli pelkkiä voittoja.
– Tämä oli valtavan tärkeää. Olemme ensimmäisen kerran voittaneet neljä ottelua peräkkäin tällä kaudella. Tästä on ilman muuta hyvä jatkaa, Marchessault sanoi.
Viime kaudella Nashville kahmi helmikuun puolivälistä runkosarjan loppuun ulottuneen loppukirinsä aikana NHL-joukkueista toiseksi eniten sarjapisteitä. Tuo vahva jakso linkosi kantrikaupunkilaiset pudotuspeleihin.
– Tämä ottelu oli kuin vuoristorataa ja kuvasi hyvin kauttamme. Toivottavasti kausi päättyy kuten tämä ottelu, Brunette sanoi.
Predators yrittää jatkaa voittoputkeaan Kaliforniassa, kun se kohtaa Sharksin uudestaan torstaina San Josessa ja matkustaa sitten Anaheim Ducksin vieraaksi.