Patrik Laine teki esityön kahteen osumaan ja Joel Armia syötti voittomaalin, kun Montreal Canadiens nousi tiistaina 3-2 kotivoittoon Tampa Bay Lightningista.

Ottelu oli toisen erän alkuvaiheessa jo vahvasti vierasjoukkueen hallussa, mutta Canadiens tehtaili nousun kahden maalin tappioasemasta rinnalle ja ohi. Sarjapisteet jäivät näin ollen Montrealiin.

– Meillä yksinkertaisesti on todella paljon uskoa omaan tekemiseemme. Mikään johto ei ole niin suuri, että emme pystyisi kirimään takaisin mukaan peliin. Olimme pari maalia perässä emmekä pelanneet parhaalla tasollamme. Tiesimme kuitenkin, että jos alkaisimme pelata omaa peliämme, pääsisimme vielä helposti takaisin mukaan, Canadiensin voittomaalin viimeisillä minuuteilla tehnyt hyökkääjä Jake Evans sanoi.

Evans heilutti verkkoa, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä enää kaksi minuuttia. Canadiens voitti kiekon puolustusalueen aloituksesta ja ampaisi toiseen suuntaan. Armia antoi hyvässä vetopaikassa vielä rauhallisen syötön keskemmälle, mistä Evans pamautti rannelaukauksen Lightningin maalin yläkulmaan.

Laine oli ollut alustamassa Montrealin kahta aiempaa osumaa, jotka syntyivät toisessa erässä. Ensimmäinen oli ylivoimamaali, joita Laine on itse ollut tällä kaudella viimeistelemässä tämän tästä. Tällä kertaa hän päätti kuitenkin siniviivan lähettyvillä vielä syöttää kiekon syvemmälle, ja Juraj Slafkovsky laukoi kavennuksen minimaalisesta kulmasta.

Kaksi minuuttia Slafkovskyn 1-2 kavennuksen jälkeen Laine alusti Alex Newhookin 2-2 maalin. Hän vaihtoi normaalista viimeistelijän roolistaan varsinaiselle pelintekijän paikalle liukuessaan hyökkäysalueen kulmaan ja löysi sitten ykkössektorista Newhookin, joka täräytti tasoituksen suoraan syötöstä.

– Tiedämme, että meillä on kaikki tarvittava pelien voittamiseen, joten meidän pitää vain pitää huolta siitä, ettemme luovuta. Haluamme säilyttää keskittymisen hetkessä ja pelata koko ajan kuin 0-0 tilanteessa. Nousimme hitaasti mukaan ja lopussa saimme vielä tärkeän maalin, Slafkovsky kertoi voiton jälkeen.

Voittomaalin alustanut Armia on kerännyt tällä kaudella 22 tehopistettä, joista kahdeksan on ollut maaleja ja 14 syöttöjä. Hän on edelleen matkalla uuteen yhden kauden piste-ennätykseensä eli rikkomassa kaudella 2019-20 kirjauttamansa 30 pisteen saldon.

MTL-TBL: Evans laukoo johtomaalin suoraan Armian tarjoilusta

Armia on pelannut Canadiensin nelosketjussa Evansin ja Emil Heinemanin kanssa. Heineman kuitenkin loukkaantui puolitoista viikkoa sitten, joten tulokashyökkääjä Owen Beck on tullut farmista täydentämään ketjua kahdessa viime ottelussa. Heidän vastuullaan ei ole niinkään ratkaista pelejä hyökkäyssuuntaan, mutta päävalmentaja Martin St. Louis tietää voivansa luottaa myös neljänteen trioonsa.

St. Louis korosti tyytyväisyyttään päävalmentajapestinsä aikana tapahtuneeseen pelilliseen kehitykseen, joka välittyy pelaajien uskoon tappioasemassa.

– Tärkeintä lienee se, miten ajatukset myy joukkueelle. Valmentajat ovat myyntimiehiä, jotka pyrkivät vakuuttamaan pelaajat siitä, että pelitavan vaatimuksissa on järkeä. Sen jälkeen pelaajat pitävät huolta itsestään ja toisistaan. Olemme minusta nyt saavuttamassa sen pisteen. Sen pitää kuitenkin jatkua, eikä sitä saa pitää itsestäänselvyytenä. Pelaamisessamme on kuitenkin nyt vahva ymmärrys, ja siksi näytämme niin nopealta joukkueelta, St. Louis puntaroi.

Canadiens voitti toisen kerran peräkkäin ja jälleen yhden maalin erolla. Montrealilaiset eivät ole hävinneet kahta ottelua peräkkäin yli kuukauteen, vaan 17 viime ottelun jaksolta on tullut 13 voittoa.

– Joukkueessa on nyt todella paljon itseluottamusta. Teemme paljon pieniä hyviä juttuja, fiksuja ratkaisuja. Ne saattavat olla niin pieniä juttuja, että joku vähemmän jääkiekkoa seuraava ei ehkä edes huomaa niitä. Esimerkiksi joitain siirtokiekkoja, jotka eivät ole kauhean nättejä, mutta joilla päästään parempaan asemaan. Tämäkään ei ollut kaikkein kaunein tapa voittaa, mutta vain pisteillä on merkitystä, Slafkovsky sanoi.

Canadiens on nyt kiinni Itäisen konferenssin toisessa villissä kortissa pudotuspeleihin, mutta esimerkiksi viiden pisteen sisällä on peräti kahdeksan joukkuetta taistelemassa kahdesta playoff-paikasta. Kolme joukkuetta on täsmälleen tasapisteissä, ja Montreal on yksi niistä. Tasaisuutta ja sitkeyttä siis kysytään jatkossakin, sillä runkosarjaa on pelaamatta vielä reilusti yli 30 ottelua.

Juuri tällä hetkellä Montrealissa on helppo nauttia jääkiekosta, mutta Stanley Cupin pelaajana voittanut St. Louis tietää, miten helposti suunta kääntyy. Näin kävi tiistainakin toisessa erässä, Canadiensin kannalta edulliseen suuntaan.

– Peliä pitää arvioida rehellisesti. Joskus voi onnistua aavistuksen heikommallakin suorituksella. Välillä kuitenkaan edes huippusuoritus ei riitä voittoon. Meille tärkeintä on siis pyrkiä tasaisuuteen olemalla rehellisiä oman pelimme suhteen, valmentaja sanoi.

Aiheeseen liittyvä sisältö