Utah Hockey Clubin puolustaja Olli Määttä ja hyökkääjä Matias Maccelli olivat vahvasti mukana kaatamassa lännen kärkijoukkue Winnipeg Jetsiä maanantain kierroksella. Kumpikin teki maalin, kun Utah otti sarjapisteet lukemin 5-2.

Lokakuussa Utahiin kaupattu Määttä teki ottelun avausmaalin, kun toista erää oli jäljellä neljä minuuttia. Se oli hänen ensimmäinen maalinsa 63 otteluun, sillä edellisen kerran hän heilutti maaliverkkoa kahdesti 29. helmikuuta 2024, silloin vielä Detroit Red Wingsin paidassa. Määtän kauden pistepotti on nyt 1+8=9.

Maccelli puolestaan vei Utahin jo 4-0 johtoon pari minuuttia ennen kolmannen erän puoliväliä. Hänelle on kirjattu neljään viimeiseen otteluun tehot 3+1 ja koko kauden aikana 8+8=16.

UTA-WPG: Maccelli viimeistelee komean maalin Doanin ja Haytonin esityöstä

– Olen todella ylpeä siitä, kuinka kestimme ja pysyimme ottelussa mukana. Emme muuttaneet peliämme mitenkään, vaikka olimme johdossa. Jatkoimme pelaamista samalla tavalla. Emme jarrutelleet tai olleet hermostuneita kolmannen erän alussa. Jatkoimme pelaamista oikealla tavalla, ja se oli minusta ottelun ratkaiseva hetki, Utahin päävalmentaja Andre Tourigny tuumi.

Utahin hyökkäyspelaaminen sai siivet toisen erän lopulla, kun Määttä ja Logan Cooley takoivat taululle 2-0 lukemat reilussa kolmessa ja puolessa minuutissa.

Jetsin päävalmentaja otti tappion omaan piikkiinsä

Tammikuun ensimmäisen vierasottelunsa pelanneen Winnipegin (31-14-3) kopissa tunnelmat olivat pelin jälkeen aivan toisenlaiset kuin isäntien puolella. Jets on hävinnyt kymmenestä viime ottelustaan kuusi (4-4-2), ja päävalmentaja Scott Arnielin mielestä maanantain esitys oli nolo.

– Se oli noloin kaikista kauden otteluistamme. Sekä minun että pelaajien osalta, otan siitä täyden vastuun. Minun tehtäväni on saada pelaajat vastuuseen tekemisestään ja varmistaa, että pelaamme paremmin, valmentaja soimasi itseään.

Jetsin 2-4 maalin tehnyt puolustaja Dylan DeMelo kehotti heitä kaikkia katsomaan peiliin, myös itseään.

– Kyllä me sisimmässämme tiedämme, että meillä on paljon enemmän annettavaa jäällä. Olemme näyttäneet sen monta kertaa tämän kauden aikana, hän harmitteli.

Kun Jetsin puolella ruoditaan videoiden avulla häviön syitä, yksi niistä on Utahin tiivis puolustuspelaaminen. Jets pääsi laukomaan ensimmäisen kerran kohti Connor Ingramin vartioimaa maalia vasta yli kymmenen pelatun minuutin jälkeen, ja ensimmäisen maalinsa Jets pystyi tekemään vähän ennen päätöserän puoliväliä.

Utahin kapteeni Keller johti joukkojaan edestä

Utahin kapteeni Clayton Keller osoitti johtajuutta ja näytti joukkueelleen taistelutahdon mallia. Hän joutui lähtemään pukukopin puolelle toisen erän alussa saatuaan kiekon kasvoihinsa 35 sekunnin pelin jälkeen. Kapteeni palasi kaukaloon pelikellon näyttäessä aikaa 35.20 ja käynnisti heti ensimmäisessä vaihdossaan kuvion, jonka päätteeksi Määttä iski avausmaalin. Se ei vielä riittänyt Kellerille, vaan hän sinetöi joukkueensa kotivoiton päätöserässä laukomalla kiekon tyhjään maaliin ajassa 57.55.

UTA-WPG: Määttä ohittaa Hellebuyckin lyöntilaukauksella toisessa erässä

– Olin todella onnekas, koska kiekko ei osunut silmään. Makasin kopissa selälläni parikymmentä minuuttia. Jäälle palattuani halusin vain saada jalat taas toimimaan ja tehdä yksinkertaisia asioita. Kaverit kyllä auttoivat minua paljon, Keller kertasi ottelun tapahtumia.

Kellerin pisteputki on nyt neljän ottelun mittainen (2+7), ja hän on tällä kaudella Utahin ensimmäinen pelaaja, joka on saavuttanut 50 tehopisteen rajan (16+34).

Barret Hayton (1+2) vietti maanantaina kolmen pisteen iltaa, ja Cooley (1+0) venytti maaliputkensa neljään otteluun.

Utah kukisti myös lauantaina vieraansa St. Louis Bluesin ja on nyt voittanut kaksi peräkkäistä kotiottelua ensimmäisen kerran sitten marraskuun 13. päivän. Utah (20-19-7) on kuudentena Central-divisioonassa ja neljän pisteen päässä Läntisen konferenssin toisesta villi kortti -pudotuspelipaikasta, joka on tällä hetkellä Calgary Flamesin hallussa.

Lämpimästä Arizonasta lumiseen Salt Lake Cityyn kesällä muuttanut joukkue on osoittanut, että kylmä ei heitä kangista. He taistelevat kapteeninsa johdolla tosissaan playoff-paikasta.

– Peli on viime aikoina mennyt oikeaan suuntaan, ja oli hyvä saada pari voittoa alle ennen vieraspelireissua. Se on meille erittäin tärkeä reissu, Keller viittasi loppuviikon kestävään matkaan, jonka aikana Utah kohtaa Minnesota Wildin, uudestaan Jetsin sekä Ottawa Senatorsin.

On helppo ennustaa, että ainakaan sisuuntunut Jets ei päästä vieraitaan helpolla.

Aiheeseen liittyvä sisältö