Lehkonen ja Rantanen tehokkaina Avalanchen voitossa

St. Louis Blues ja Colorado Avalanche selvittelivät välejään kolmannen kerran lauantain ainoassa playoff-ottelussa. Täysi Enterprise Center sai nauttia vauhdikkaasta kamppailusta, jossa sankarin viitta laskettiin lopulta suomalaishyökkääjä Artturi Lehkosen olkapäille.

Lehkonen vietti kahden maalin iltaa, kun Avalanche korjasi kurssinsa ja nappasi sarjan toisen voittonsa. Mikko Rantaselle merkittiin kaksi syöttöpistettä. Ottelun käännekohta nähtiin jo ensimmäisen erän alkupuolella, kun Bluesin maalivahti Jordan Binnington joutui jättämään kaukalon loukkaantumisen takia.
Vuoden 2019 Stanley Cup -mestarimaalivahdin loukkaantuminen tuli Bluesin kannalta ikävään paikkaan. Kanadalaisveskari löysi vanhan torjuntavireensä ensimmäisen playoff-kierroksen Wild-sarjan aikana ja on ollut yksi koko joukkueen kantavista voimista kevään aikana.
Lisää aiheesta: [Bluesin Binnington ja Avalanchen Girard loukkaantuivat]
- "Binner" (Binnington) on tämän joukkueen sydän ja sielu. Hän pelasi uskomattoman hyvin, ja hänen loukkaantumisensa siirsi ottelun hallinnan Coloradolle. Meillä riittää laajuutta joukkueessa, ja meidän olisi pitänyt pystyä vastaamaan paremmin, kapteeni Ryan O'Reilly totesi pelin jälkeen.
St. Louisin puolustaja Colton Parayko aloitti maalinteon jo ottelun kolmannella minuutilla komealla lyöntilaukauksella. Vierasjoukkue pääsi peliin mukaan hiukan onnekkaalla tavalla, kun Logan O'Connor siirsi pomppivan kiekon Binningtonin selän taakse juuri alivoiman päätteeksi.
Lehkosen illan ensimmäinen täysosuma tuli ylivoimahyökkäyksestä, jonka suomalainen viimeisteli komealla rannelaukauksella. Binningtonin tilalle avauserässä luistellut Ville Husso jäi vaille mahdollisuuksia, kun Lehkosen tarkka kuti painui aivan etuyläkulmaan. Illan toisen osumansa 26-vuotias Lehkonen iski tyhjään maaliin. Viime vuonna Stanley Cup -finaaleissakin pelannut hyökkääjä tietää, että pudotuspeleissä katseet siirretään nopeasti seuraavaan otteluun.

STL-COL: Lehkonen osuu kahdesti Bluesin nuottaan

  • Tämä oli tietysti hyvä onnistuminen koko joukkueelta verrattuna edelliseen otteluun. Tiedämme kuitenkin, että pystymme pelaamaan vieläkin tarkemmin tulevissa otteluissa, ja keskittyminen on siirretty jo niihin. Koko vaihtopenkkimme huusi ensimmäisessä maalissani, että meillä on ylivoimahyökkäys, mutta en edes katsonut kaukalon toiselle puolelle, Lehkonen totesi hymy kasvoillaan.

Colorado ei suostu häviämään vieraissa
Avalanche kärsi edellisessä ottelussa pudotuspelikevään ensimmäisen tappionsa, mutta nyt joukkue tuli sisuuntuneella ilmeellä vieraskaukaloon. Runkosarjassa käsittämättömän laajalla rintamalla maaleja iskeneen Avalanchen tehot tulivat nyt pääosin kärkipelaajien ulkopuolelta.
Vierasvoitto oli Coloradolle jo kolmas peräkkäinen, mikä lähentelee jo seuran ennätystä. Edellisen kerran Avalanche on avannut pudotuspelit neljällä vierasvoitolla keväällä 2001. Kolmannen ottelun alku ei ollut vieraille helppo, mutta päävalmentaja Jared Bednarin suojatit kestivät Bluesin kovan rynnistyksen.
- Ottelun alku oli meiltä hiukan varovainen, mutta paransimme esitystämme koko pelin ajan. Pystyin aistimaan pelaajissa hermostusta, mutta he kokosivat itsensä mahtavasti. Darcy (Kuemper) pelasti meidät tärkeillä torjunnoilla, kun tarvitsimme niitä, päävalmentaja Bednar pohti.
Blues on osoittanut jälleen sen, että joukkue on rakennettu juuri kevään tärkeimpiä otteluita ajatellen. GM Doug Armstrongin rakentama joukkue on juuri oikea sekoitus kokemusta ja nuoruuden intoa. Nuottipaidat eivät kumartele muita, mistä hyvä esimerkki oli sarjan toinen ottelu suurta ennakkosuosikkia vastaan. Nyt joukkueen pitää pystyä kokoamaan itsensä kirvelevän tappion jälkeen.

STL-COL: Kadri ohjaa Makarin kudin ohi Husson

Päävalmentaja Craig Beruben mielestä Bluesin tappiollisessa esityksessä oli myös paljon hyvää.
- Teimme tänään paljon hyviä asioita. Tulos ei jäänyt yrittämisestä kiinni, mutta emme saaneet tehtyä tarvittavia maaleja. Siinä mielessä meidän pitää pystyä parempaan, hän mietti.
Suomalaispuolustaja Niko Mikkola pelasi joukkueiden toisessa kohtaamisessa ehkä koko NHL-uransa parhaan ottelun, mikä ei jäänyt valmennusjohdolta huomaamatta. Mikkolan vastuu on ollut kasvussa kevään aikana, ja Blues voi nyt todella laskea häneen varaansa myös tiukoissa tilanteissa. Riippuen Binningtonin vamman laadusta, myös Hussolle voi tarjoutua jo toinen näyttöpaikka kevään pudotuspeleissä.
Lauantain ottelussa nähtiin myös toinen paha loukkaantuminen, kun Avalanchen puolustaja Samuel Girard mursi rintalastansa otettuaan avauserässä taklauksen vastaan. Päävalmentaja Bednar varmisti ottelun jälkeen, että nuorta puolustajaa ei nähdä enää tämän kevään pudotuspeleissä. Girard pelasi runkosarjassa 67 ottelua ja keräsi niissä yhteensä 28 tehopistettä. Pudotuspeleissä hänelle ehdittiin merkitä yksi maali ja kaksi syöttöpistettä.
Sarjan neljäs ottelu pelataan maanantaina niin ikään St. Louisissa.