Kuluneen NHL-viikon parhaat suomalaissuoritukset

Valitsemme kauden 2025-26 aikana maanantaisin kolme suomalaistähteä, jotka ovat loistaneet NHL-kaukaloissa edellisellä viikolla. Tällä kerralla viikon tähdistöön ylsivät Kaapo Kakko, Matias Maccelli ja Olli Määttä.

YKKÖSTÄHTI – KAAPO KAKKO, OLH, SEATTLE KRAKEN

SEA-FLA: Kakon kolme pistettä auttavat Krakenin voittoon

Seattle Kraken päätti viikkonsa kahteen peräkkäiseen voittoon, eikä suomalaisen hyökkääjän roolia siinä voi väheksyä. Kakko teki yhden maalin ja oli syöttäjänä kahdessa muussa sunnuntaina, kun Kraken paranteli asemiaan taistelussa playoff-paikoista kaatamalla Florida Panthersin lukemin 6-2. Aiemmin viikolla, tiistain ottelussa Nashville Predatorsia vastaan, Kakko teki toisen joukkueensa maaleista 2-4-tappiossa. Laitahyökkääjä oli viikon ainoa kahden maalin suomalaispelaaja ja nappasi yhteistehoin 2+2=4 sinivalkoisen pistepörssin kärkipaikan. Huomattavaa oli myös, että Kakon viikon neljän ottelun keskimääräinen jääaika jäi alle 13 minuuttiin. Hän laukoi vastustajien maalia kohti yhdeksän kertaa, kirjautti kolme pistettä viidellä viittä vastaan ja yhden ylivoimalla. 25-vuotiaan turkulaisen tämän kauden kokonaissaldo on 49 pelattua ottelua tehoin 10+17=27.

KAKKOSTÄHTI – MATIAS MACCELLI, VLH, TORONTO MAPLE LEAFS

TOR-ANA: Maccelli tekee maalin ja syöttää kaksi Maple Leafsin voitossa

Toronto Maple Leafs katkaisi tappioputkensa ja suomalainen laitahyökkääjä oli siinä vahvasti osallisena. Maple Leafs kaatoi torstaina Anaheim Ducksin numeroin 6-4, ja Maccelli oli pisteillä puolessa joukkueensa osumista. Hän iski ottelun avausmaalin ja toimi syöttäjänä kahdessa ylivoimalla syntyneessä osumassa: 3-3-tasoituksessa ja 4-3-johtomaalissa. Sunnuntaina Toronto pelasi Minnesota Wildin vieraana ja kirjautti viikon toisen voittonsa 4-2-tuloksella. Maccelli syötti ottelun avausmaalin ja nosti viikon pistepottinsa neljään. Maccellille kirjattiin kuusi laukausta maalia kohti ja hänen keskimääräinen peliaikansa oli noin 15 minuuttia. 25-vuotiaalla on tältä kaudelta tilillään 57 ottelua ja 33 (14+19) pistettä.

KOLMOSTÄHTI – OLLI MÄÄTTÄ, P, CALGARY FLAMES

Utah Mammoth kauppasi suomalaispuolustajan siirtorajalla Calgary Flamesiin, joka on antanut Määtälle huomattavan korotuksen peliaikaan. 31-vuotias pelasi viime viikon aikana neljä ensimmäistä otteluaan Flamesin paidassa ja oli pisteillä näistä peleistä kolmessa. Määttä alusti yhden maalin Washington Capitalsia vastaan, toisen New Jersey Devilsiä vastaan ja kolmannen New York Islandersia vastaan, paisuttaen näin kautensa pistemäärän muutamassa päivässä kahdesta viiteen. Viimeisinä viikkoina Utahissa Määtän peliaika liikkui pääosin 12-15 minuutin haitarissa, mutta viime viikon neljässä ottelussa hän oli jäällä keskimäärin melkein 23 minuuttia.

Aiheeseen liittyvä sisältö