GettyImages-2150402967

Winnipeg Jets oli tiistaina tiukan paikan edessä, kun Colorado Avalanche oli enää voiton päässä paikasta playoffien toiselle kierrokselle. Äänekkäiden kannattajiensa edessä pelannut Jets taisteli urhoollisesti loppuun asti, mutta lopulta Avalanchen hyökkääjä Mikko Rantasen päätöserän kahden maalin tehohetki osoittautui kotijoukkueen kannalta kohtalokkaaksi.

Sarjan viides ottelu päättyi Coloradon 6-3 voittoon, ja Winnipegistä tuli playoff-kevään neljäs putoaja.

Jetsin Kyle Connor vastasi ottelun avausmaalista ajassa 1.15, mutta tämän jälkeen kotijoukkue joutui takaa-ajajan paikalle. Puolustaja Josh Morrissey ja Tyler Toffoli toivat omilla maaleilla Winnipegin kahdesti tasoihin, mutta sen pidemmälle kanadalaisjoukkueen tehot eivät riittäneet.

Winnipeg lähti pudotuspeleihin kovin odotuksin, mutta lopputuloksena oli viime kevään uusinta. Tuolloin tuleva Stanley Cup -mestari Vegas Golden Knights oli ensimmäisellä kierroksella parempi voitoin 4-1.

Kolme kertaa maalinteossa ottelusarjan aikana onnistunut puolustaja Morrissey oli tappion jälkeen murheen murtama mies.

– Tämä on valtava pettymys, hän kiteytti.

– Pelasimme tänään sarjaan parhaan ottelumme, mutta olimme samalla jo hyvin epätoivoinen joukkue. Emme saaneet peliämme kasaan riittävän aikaisessa vaiheessa. Olen ylpeä taistelustamme, mutta valitettavasti siitä ei saatu mitään palkintoa, puolustaja lisäsi.

Toista kauttaan Jetsin päävalmentajana toimiva pitkän linjan kiekkomies Rick Bowness ei sen sijaan suostunut murjottamaan häviön hetkellä. Winnipegin kaksi edellistä kevättä ovat noudattaneet samaa kaavaa, mutta Bownessin mukaan joukkue on silti samalla ottanut kehitysaskeleita.

– Emme saaneet koneitamme käyntiin riittävän ajoissa, mutta tämä oli minun aikakauteni paras playoff-ottelu meiltä. Meidän pitää löytää kesän aikana vastaus siihen, miksi emme saaneet samanlaista lentoa päälle jo aiemmin sarjan aikana. Mielestäni olemme kuitenkin kehittyneet joukkueena jo paljon vuoden takaisesta pettymyksestä, hän totesi.

Jetsin ja Avalanchen playoff-sarjan viidennen ottelun huippuhetket

Jetsin korttitalo hajosi huonoimmalla mahdollisella hetkellä

Winnipeg yllätti runkosarjassa monet hyvin kurinalaisella ja tiiviillä puolustuspelillään. Joukkueen kärkipelaajat onnistuivat omilla tonteillaan hyvin, ja lopulta Central-divisioonasta irtosi kotiedun varmistanut toinen sija. Pudotuspelit ovat kuitenkin täysin oma maailmansa, ja Jets sai kokea tämän jälleen karulla tavalla.

Maalivahti- ja puolustuspelaamisen piti olla Jetsin vahvuuksia, mutta toisin kävi. Colorado paukutti viidessä ottelussa peräti 28 maalia, mikä oli yksinkertaisesti liikaa. Jets teki ensimmäisessä kamppailussa voittoon riittäneet seitsemän täysosumaa, mutta sen jälkeen maalihanat hyytyivät Avalanchen tykityksen edessä.

Winnipeg teki Avalanche-sarjassa myös kyseenalaista NHL-historiaa, sillä mikään joukkue ei ollut aiemmin päästänyt vähintään viittä maalia playoffien viidessä ensimmäisessä ottelussa.

Jetsin maalivahti Connor Hellebuyck oli runkosarjassa joukkueensa kirkkain tähti, ja hän on ehdolla myös kauden parhaalle maalivahdille jaettavan Vezina Trophyn saajaksi. Viiden ottelun sarja oli kuitenkin melkoinen mahalasku 30-vuotiaalta yhdysvaltalaistorjujalta, minkä todistivat myös tilastot. Hellebuyckin selän taakse tehtiin 24 maalia, hänen päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvonsa oli 5,24 ja torjuntaprosenttinsa tasan 87.

Winnipegin romahdusta ei voi kuitenkaan kaataa yhden miehen niskaan, sillä koko joukkueen esitys oli ottelusarjan aikana luvalla sanotusti heikko. Kärkipelaajat konttasivat pahemman kerran, eikä joukkue saanut erikoistilannepelaamistaan kuntoon missä vaiheessa sarjaa. Tämän pisti merkille myös joukkueen kapteeni Adam Lowry.

– Erikoistilanne- ja erityisesti alivoimapelaaminen olivat asioita, joissa emme onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla sarjan aikana. Tänään pelasimme tasaviisikoin vahvasti, mutta aiemmat ottelut eivät sujuneet senkään osalta kovin hyvin, Lowry harmitteli.

GettyImages-2150415538

Winnipeg kaipaa kokoonpanoonsa kärkitason talenttia

Jets on edennyt edellisten kuuden kauden aikana neljä kertaa pudotuspeleihin, mutta takataskussa on vain yksi ottelusarjan voitto. Kiekkohullussa kaupungissa pelkkä playoffeihin pääsy ei riitä, vaan keväällä pitäisi saada aikaan myös tulosta. Runkosarjassa Winnipegin pistemäärät ovat olleet hurjassa kasvussa kolmen viime kauden aikana, joten potentiaalia tältä ryhmältä löytyy.

Bownessin ja kumppanien kannalta huojentavaa on se, että Jetsin ydinryhmä pysyy hyvin kasassa myös tulevalle kaudelle. Joukkueen runkosarjan tehokkaimmat pelaajat, Mark Scheifele ja Morrissey, on molemmat kiinnitetty Winnipegiin pitkillä sopimuksilla. Maalinsylkijä Kyle Connor jatkaa seurassa vielä pari kautta, tanskalaishyökkääjä Nikolaj Ehlers yhden. Ykkösmaalivahti Hellebuyck solmi viime syksynä seitsemän vuoden mittaisen jatkosopimuksen, joka pitää hänet Jetsissä aina kauteen 2030-31 asti.

Viime kesänä Winnipegiin siirtyneellä suomalaishyökkääjä Rasmus Kuparilla, 24, on vielä yksi kausi jäljellä kaksivuotisesta sopimuksestaan Jetsin kanssa. Hän pelasi runkosarjassa 28 ottelua (0+1), mutta pudotuspeleissä ei ainuttakaan. Roolin odotetaan kuitenkin kasvavan tulevalla kaudella.

WPG-COL: Connor laukoo ylivoimarysän suoraan tarjoilusta

Päävalmentaja Bowness on saanut Jetsin pelaamaan onnistuneesti puolustusvoittoista kiekkoa, jossa hyvä maalivahti pääsee loistamaan illasta toiseen. Jos joukkue mielii menestyä kevään tärkeimmissä otteluissa, se kaipaa kuitenkin kokoonpanoonsa vielä pienen annoksen kärkipään talenttia. Avalanchen isot tähdet olivat tässä sarjassa aivan omalla tasollaan verrattuna Jetsin vastaaviin.

Winnipegin pitää lähitulevaisuudessa luottaa organisaatiossa jo vaikuttaviin pelaajiin, sillä NHL Draftin puolella sen kärkivaraukset on ripoteltu eri pelaajakauppojen myötä muiden seurojen käsiin. Jets pääsee varaamaan seuraavissa kahdessa varaustilaisuudessa ensimmäisten kolmen kierroksen aikana vain kolmesti.

Jetsin nuorten lupausten ryhmä ei herätä ainakaan vielä kovin äänekkäitä hurraa-huutoja, mutta on joukossa muutama mainitsemisen arvoinen nimi. Suomalais-kanadalainen Brad Lambert, 20, teki keväällä NHL-debyyttinsä, ja häneltä voidaan odottaa nousua taalajäille jo tulevan sesongin aikana. Lambertin tie NHL:ään ollut työn ja tuskan takana, mutta vahva AHL-kausi antoi merkkejä kirkkaammasta tulevaisuudesta.

Toinen mielenkiintoinen nimi on tällä kaudella Michiganin yliopistossa kiekkoillut Rutger McGroarty. Yhdysvaltojen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen MM-kultaan kipparoinut hyökkääjä on luontainen maalintekijä, jolta löytyy jo nyt nuoresta iästä huolimatta paljon johtajaominaisuuksia. Jetsin kesän 2022 ykköskierroksen varausta ei kuitenkaan nähdä NHL-kaukaloissa vielä hetkeen, sillä McGroarty palaa ainakin ensi kaudeksi vielä yliopistojäille.

Aiheeseen liittyvä sisältö