Fleury olisi tarvinnut selvästi enemmän tukea joukkuekavereiltaan. Hän antautui ottelussa kolmesti, ja neljäs vieraiden kaappi syntyi tyhjään rysään.
- Olisimme halunneet pelata selvästi paremmin. Tämä oli iso pettymys, Fleury manasi.
Hän ei kuitenkaan ole huolissaan, vaikka alla on semifinaalien heikoin esitys ja Montreal on enää voiton päässä Stanley Cup -finaaleista.
- Emme tietenkään halua olla tässä tilanteessa, mutta en näe paniikkia joukkueessamme, Fleury jatkoi.
Helpot virheet maksoivat paljon
Vegasilla riitti ongelmia heti ottelun alusta lähtien, eikä se tiedä hyvää, kun vastassa on Montrealin kaltainen vahvoista aluistaan tunnettu joukkue.
Canadiens siirtyi 1-0 johtoon ottelun ensimmäisellä kymmenminuuttisella, kun Jesperi Kotkaniemi ohitti Fleuryn. Ennen ottelun puoliväliä vieraat johtivat jo 3-0, kun Eric Staal ja Cole Caufield onnistuivat maalinteossa toisen erän ensimmäisellä puoliskolla. Tuolloin viimeistään isäntien ilta näytti olevan ohi.
- Jos heidät päästää johtoasemaan alkuvaiheessa, se ei ole voittava resepti, Kaikki kunnia heille, DeBoer sanoi.
Kaikki Fleuryn selän taakse tehdyt osumat olisi voitu välttää terävämmällä puolustuspelillä. Kotkaniemen maali olisi jäänyt syntymättä, jos puolustaja Nick Holden olisi pelannut tilanteen loppuun asti. Nyt suomalainen pääsi laittamaan limpun uuniin liian helposti. Staalin maali olisi voitu estää, jos Alex Pietrangelo ja kokoonpanoon palannut Chandler Stephenson eivät olisi pelanneet puolustustilanteessa samaa miestä. Caufieldin osuma syntyi puolestaan Mark Stonen otettua alivoimalla typerän riskin hyökkäyssinisellä, mikä johti kiekonmenetykseen, Montrealin vastaiskuun ja lopulta 3-0 maaliin.