Arttu Ruotsalainen

Lauantaisin niputamme yhteen AHL:ssä, CHL:ssä (OHL, WHL, QMJHL) ja NCAA:ssa kiekkoilevien NHL:ään varattujen suomalaispelaajien suoritukset menneeltä viikolta.

Farmiliiga AHL oli menneellä viikolla Arttu Ruotsalaisen hiekkalaatikko. Muut kävivät siellä vain leikkimässä. Rochester Americansin suomalaishyökkääjä hurjasteli kolmeen viimeiseen otteluunsa tehot 6+2=8.
Ruotsalainen aloitti viikon kolmannella peräkkäisellä nollasaldolla. Sen jälkeen tahti oli hurjaa.
Ruotsalainen kirjautti sunnuntaina tilastoihinsa tehot 2+1=3, keskiviikkona 2+0 ja perjantaina 2+1=3. Perjantain jälkimmäinen osuma oli jatkoaikaratkaisu.
Ruotsalaista ei ole koolla pilattu (175-senttinen), mutta Ilveksestä rapakon taakse lähtenyt Kärpät-kasvatti ei pelkää mennä niin sanotuille likaisille alueille.
- Olen oppinut sen. On tärkeää olla maalin lähistöllä ja yrittää lukea peliä ja sitä, mihin kiekko on menossa, Ruotsalainen sanoi keskiviikon kamppailun jälkeen.
Ruotsalainen on pelannut Buffalo Sabresin riveissä yhteensä 35 NHL-ottelua, joista 18 on tullut tällä kaudella. Buffalo lähetti hänet farmiin marraskuun lopussa. Sen jälkeen oululainen kävi joulukuun lopussa pelaamassa kaksi NHL-ottelua.
- Aluksi se (farmikomennus) oli tietenkin rankkaa, ja minulla oli vaikeaa. Mutta kun kausi eteni, niin alkoi tuntua paremmalta ja paremmalta. Nyt tuntuu aika hyvältä, Ruotsalainen kertoi.
Taitaa tuntua todella hyvältä. Ruotsalainen on kerännyt viimeisessä 26 kamppailussa 12+15=27 pistettä. Unelma uudesta NHL-komennuksesta luonnollisesti elää.
- Katsotaan, mitä tapahtuu, Ruotsalainen totesi.

Joona Koppanen löytänyt hyvän vireen
Suomalaisista hyökkääjistä verkkoa heiluttivat AHL:ssä myös Belleville Senatorsin Roby Järventie, Providence Bruinsin Joona Koppanen, Wilkes-Barre/Scranton Penguinsin Valtteri Puustinen, Ontario Reignin Rasmus Kupari, Colorado Eaglesin Sampo Ranta, Tucson Roadrunnersin Matias Maccelli ja AHL-sopimuksella pelaava Toronto Marliesin Antti Suomela. Järventie ja Koppanen viettivät kahden maalin viikkoa.
Järventie osui viime lauantain ottelussa kahdesti. Se toi pientä helpotusta, sillä maalit ovat olleet tiukassa. Hän on nyt iskenyt viimeisessä 19 ottelussa kolme osumaa. Järventien koko kauden saldo on 44 ottelua ja 8+16=24 pistettä.
Koppanen on löytänyt väkevän vireen. Hän on tehnyt kauden 10 maalistaan puolet kuudessa viime ottelussa.
Koppanen siirtyi rapakon taakse jo keväällä 2018. Perjantain maali rikkoi kaksi henkilökohtaista ennätystä. Hänen uusi yhden kauden maaliennätyksensä on nyt 10 ja uusi yhden kauden piste-ennätys 19 (10+9).
Verkko heilui myös Jesse Ylösen lavasta. Laval Rocketin hyökkääjä ei tosin saanut merkintää siitä päätilastoihin, sillä osuma syntyi voittolaukauskilpailussa. Ylösellä on tilillään yhteensä kahdeksan NHL-ottelua, joista seitsemän on tullut tällä kaudella.
- Jos olen tarpeeksi hyvä, minut kutsutaan ylös (Montreal Canadiensiin), mutta en ajattele sitä liikaa. Haluan vain pelata täällä niin hyvin kuin pystyn. Jos kutsu tulee, niin se on hienoa, Ylönen totesi.

Lassi Thomsonilla ei ole kiire takaisin NHL:ään
Puolustajista kehikon sisälle kiekon sai Stockton Heatin Juuso Välimäki. Perjantain osuma oli hänelle kauden ensimmäinen.

Lavalin puolustaja Sami Niku vietti kolmen syöttömerkinnän viikkoa. Niku koki kovan kolauksen, kun hänet lähetettiin Montrealista farmiin tammikuun lopussa, mutta pistetehtailussa pettymys ei näy. Hän on kerännyt kauden kaikki AHL-tehonsa 1+6=7 kymmenessä viime ottelussa.
Bellevillen Lassi Thomson ei saanut kasvatettua pistetiliään viikon aikana. Tällä kaudella ensimmäiset 16 NHL-otteluaan Ottawa Senatorsissa pelannut Thomson haluaa takaisin ylös, mutta ei pidä kiirettä.
- Ei kyse ole siitä, kuinka nopeasti minä pääsen NHL:ään, vaan siitä, kuinka pitkään tulen olemaan siellä. Se on tavoitteeni, Thomson sanoi.
Tehopisteitä on aina hauska kirjauttaa, mutta ne eivät ole tällä hetkellä ensimmäisenä Thomsonin mielessä.
- Tällä hetkellä minun täytyy työstää puolustuspeliäni ja kehittää sitä, Thomson jatkoi.
Puolustaja Santeri Hatakka teki viikolla piipahduksen San Jose Sharksin NHL-vahvuudessa, mutta ei päässyt pelaamaan tiistain kamppailussa. Hän palasi San Jose Barracudaan keskiviikkona. Hatakka on pelannut tällä kaudella ensimmäiset seitsemän NHL-otteluaan.
Luukkosen otteet kaipaavat tasaisuutta
Suomalaisista AHL-maalivahdeista tositoimessa nähtiin Coloradon Justus Annunen ja Rochesterin Ukko-Pekka Luukkonen. Annunen urakoi kolmessa ottelussa, joista hän voitti kaksi ensimmäistä ja hävisi viimeisen.
Luukkonen voitti ensimmäisen ottelunsa ja hävisi toisen, jossa hänet otettiin vaihtoon kesken kaiken. "UPL:n" otteista paistaa liiallinen tason vaihtelu. Hän saattaa näyttää yhtenä iltana AHL:n parhaalta maalivahdilta ja seuraavana päivänä päästää liikaa helppoja maaleja, mikä vie pohjan joukkueen esitykseltä.
- Luukkonen on nuori maalivahti. Toki hän pelaa kolmatta ammattilaiskauttaan, mutta kaikkia niitä on häirinnyt loukkaantuminen tai koronapandemia. Hän yrittää yhä saada kasaan tarvittavan määrän otteluita saadakseen sitä tasaisuutta. Niiden huonojen otteluiden pitää olla vakaita. Hänen loistavat ottelunsa ovat loistavia. Hänellä on kyvyt siihen, Rochesterin päävalmentaja Seth Appert sanoi.
Lisää aiheesta: [Ukko-Pekka Luukkoselle komea torjuntavoitto AHL:ssä]
Ontarion junioriliigassa pelaavalla Leevi Meriläisellä oli vaihteleva viikko. Kingston Frontenacsin suomalaisvahti voitti ensimmäisen ottelunsa, hävisi toisen ja kolmannessa hänet kutsuttiin vaihtoaitiosta hätiin kesken ottelun.
WHL-junioriliigassa Everett Silvertipsin hyökkääjä Niko Huuhtanen kirjautti viikon ainoassa ottelussaan yhden syöttömerkinnän. Huuhtanen jatkaa WHL:n tulokkaiden pistepörssissä kakkosena.
WHL:n Brandon Wheat Kingsin hyökkääjä Marcus Kallionkieli saalisti viikon ainoassa ottelussaan kaksi syöttöpistettä. Quebecin junioriliigan Quebec Rempartsia edustava hyökkääjä Viljami Marjala tehtaili kolmeen otteluun 2+2=4 pistettä.
USA:n yliopistosarjassa pudotuspelit käynnistyivät jo tietyissä konferensseissa. Puolustaja Antti Tuomiston Denver Pioneers ja hyökkääjä Veeti Miettisen St. Cloud State Huskies joutuvat vielä hetken odottamaan playoff-mittelöitä.
Denver voitti viikon molemmat ottelunsa. St. Cloud Statelle merkittiin voitto ja jatkoaikatappio. Miettinen kirjautti voitto-ottelussa tehot 1+1=2.
Maccellin yksi unelma toteutui
Iloa nähtiin viikolla muun muassa Las Vegasin lähistöllä Hendersonissa, missä paikallinen AHL-seura Silver Knights esitteli juuri pakasta vedetyn kotihallinsa. Henderson on Vegas Golden Knightsin farmijoukkue.
Riemua nähtiin myös San Diego Gullsin joukkueessa keskiviikkona, kun kaudella 2019-20 SM-liigan parhaaksi veskariksi valittu Lukas Dostal teki maalin. Hänestä tuli AHL-historian 17. maalivahti, joka on saanut maalin nimiinsä.
Tehdyn maalin lisäksi Dostal kirjautti ottelussa komeat 51 torjuntaa. Entinen Tampereen Ilveksen tshekkiveskari palasi maan pinnalle perjantaina. Hänet otettiin neljän takaiskun jälkeen vaihtoon toisen erän alussa.

Viikon suomalaisnimi oli Matias Maccelli. Hän kirjautti viikon kahteen AHL-otteluunsa yhteistehot 1+2=3. Maanantaina Maccelli nostettiin Arizona Coyotesin NHL-miehistöön. Tiistaina hänet julistettiin AHL:n helmikuun parhaaksi tulokkaaksi ja torstaina suomalaislupaus luisteli NHL-debyytissään.
- Olin todella tyytyväinen Maccellin pelissä pelaamiseen ilman kiekkoa. Hän auttoi joukkuetta ilman kiekkoa. Hän on todella hyvä pelaaja. Hän lukee peliä hyvin, hän pelasi todella hyvin, Coyotesin päävalmentaja Andre Tourigny kiitteli.
AHL:n puolella tuhoja on tullut kiekon kanssa. Maccelli (14+41=54) jatkaa AHL:n tulokkaiden ja suomalaisten pistepörssin kärjessä. Koko AHL:n pistelistalla hän on kolmantena.
Suomalaisten tilastossa kakkosena tulee Bridgeport Islandersin Otto Koivula (10+26=36). Puustinen (16+17=33) on kolmantena ja Ruotsalainen (12+17=29) neljäntenä. Puustinen komentaa sinivalkoista maalipörssiä.
Maccelli sai ikuisiksi ajoiksi nimensä NHL-kirjoihin. Nyt nähdään, nappasiko hän saman tien vakiopaikan vai vieläkö turkulainen palautetaan AHL:ään hakemaan lisäoppia.
Sitä vakituista NHL-paikkaa ei ole helppo ottaa - eikä sen pidä helppoa ollakaan, sanoo Sabresin farmijoukkueen pääluotsi Appert.
- Se on vaikeaa. Yrität päästä maailman parhaaseen liigaan. Sen pitääkin olla vaikeaa. Se tekee siitä erityistä, hän kuvaili.