sticks

Vapun kunniaksi luomme katsauksen kaukaloihin NHL:n ulkopuolella ja tarkastelemme, kuinka NHL:ään varatuilla suomalaislupauksilla ja entisillä NHL-pelaajilla kulkee Euroopan huippusarjoissa.

Jääkiekkokaudet ovat kääntyneet kohti loppusuoraa Euroopan kaukaloissa, ja myös kotimaisessa Liigassa finaalit käynnistyvät lauantaina. Loppuotteluihin selvisivät harvinaiseen tapaan runkosarjan ykkönen Tappara ja toiseksi tullut KooKoo. Pudotuspelit eivät siis muuttaneet nokkimajärjestystä lainkaan.

Samoin torstaina pelatussa pronssiottelussa kohtasivat runkosarjan kolmonen SaiPa ja nelonen Ilves. Kahden pettyneen joukkueen kamppailun vei nimiinsä täysin ylivoimaisesti kotijoukkue SaiPa maalein 7-2.

Runkosarjan voittaneen Tapparan taival playoffeissa ei ole ollut pelkkää dominanssia ottelusta toiseen. Kirvesrinnat kyllä selättivät runkosarjassa 12. sijalle yltäneen HPK:n puolivälierissä voitoin 4-1, mutta altavastaaja HPK pystyi pitämään Tapparan kärkipelaajat yllättävän hyvin kurissa.

Ilves voitti Tapparan kahdessa ensimmäisessä välierässä ja oli marssimassa kohti finaaleja, kunnes Tappara käänsi seuraavat neljä ottelua edukseen ja sysäsi toisen tamperelaisjoukkueen pronssiotteluun voitoin 4-2. Välierien kolmannessa ottelussa Tapparan koneet käynnistyivät kunnolla.

KooKoo kukisti puolivälierissä Pelicansin vaivatta voitoin 4-1 ja meni myös välieräsarjassa Ilveksen tapaan aluksi 2-0 johtoon. SaiPa pystyi tasoittamaan otteluvoitot, mutta toisin kuin Ilves, KooKoo kasasi rivinsä ja nappasi finaalipaikan voitoin 4-2.

Tappara ja KooKoo kohtasivat runkosarjassa edellisen kerran joulutauon jälkeen, jolloin KooKoo voitti suvereenisti lukemin 6-3. Lokakuun alussa KooKoo pystyi kaatamaan tamperelaiset myös vieraissa maalein 5-2, joten kouvolalaisilla on tältä kaudelta taskussaan kaksi selvää voittoa finaalivastustajastaan.

Loppuottelusarjassa kohtaa kaksi hyvin erilaista joukkuetta, joista molemmat kuitenkin kykenevät maalintekokilpailuihin. KooKoon omaleimainen vauhdikas jääkiekko on purrut tällä kaudella vastustajiin, eikä yksikään joukkue ole toistaiseksi onnistunut löytämään siihen riittävän hyviä lääkkeitä. SaiPa sai jo hetkeksi juonesta kiinni, mutta sen jälkeen kouvolalaisten riveissä reagoitiin. Se riitti finaalipaikkaan.

Tapparalta löytyy neljä tuloksentekoon kykenevää ketjua, ja pitkin kevättä joukkueen syvyydestä on noussut pelaajia ratkomaan otteluita. KooKookin on saanut tulosta kärjen takaa, mutta laatutekijöissä ennakkosuosikki Tappara on edellä. Kouvolalaisten ykkösketjun huippuvireen täytyy jatkua myös loppuotteluissa.

Tamperelaiset pystyvät myös tilkitsemään oman puolustusalueensa tehokkaasti maalivahti Christian Heljangon johdolla. Ihan samaa osaamispankkia ei KooKoolta löydy.

Pistekuningas ei ole enää pistekuningas

Erikoisena voidaan kuitenkin pitää sitä, että runkosarjassa loistanut Tapparan hyökkääjä Benjamin Rautiainen ei ole vielä suuremmin säväyttänyt pudotuspeleissä. Runkosarjan pistepörssin suvereenilla tavalla nimiinsä vienyt Tampa Bay Lightningin lupaus on kerännyt 11 playoff-ottelussaan neljä (1+3) tehopistettä.

Rautiaisen onnistumista mitataan hyökkäyspäässä, eikä yksi ainoa maali riitä millään täyttämään häneen kohdistettuja odotuksia. Onkin mielenkiintoista nähdä, syttyykö nuori hyökkääjä liekkiin kevään viimeisellä portaalla, kun valot ovat kirkkaimmat ja tarjolla Suomen mestaruus. Rautiaisen tutkapari Joachim Blichfeld on ollut hieman tehokkaampi (4+2).

Columbus Blue Jacketsin sopimuspelaaja Oiva Keskinen on kirjauttanut tehot 1+4. Hän on pelannut loistavasti Tapparan nimellisen ykkösketjun keskellä. Keskisen laidoilla ovat viilettäneet Tapparan tehomiehet Kristian Tanus (3+5) ja Kasper Simontaival (4+3).

Tapparan syvyydestä kertoo se, että 14 eri pelaajaa on saanut playoffeissa nimensä maalisarakkeeseen. Pudotuspelikevään väkevin vitja on kuitenkin ollut KooKoon ykkösnyrkki, jonka muodostavat Veeti Miettinen (11 ottelua, 7+5=12), Miska Siikonen (11 ottelua, 3+8=11) ja Ville Meskanen (8 ottelua, 4+5=9). Trio on ollut suorastaan erinomaisessa vireessä. 

Takalinjoille KooKoolta löytyy playoffien tehokkain puolustaja Jimi Suomi, joka on kasannut 11 ottelussa tehot 3+7=10. Hän teki kolmesta maalistaan kaksi välierien toisessa ottelussa, kun kouvolalaiset hakivat ensimmäisen ryöstön Lappeenrannan Kisapuistosta. Menetys on kuitenkin iso, jos KooKoon toinen alakerran kulmakivi Kalle Loponen ei ole edelleenkään pelikuntoinen. 

Tapparan maalilla perusbetonina häärii Heljanko, mutta KooKoon veräjää vartioi kauden sensaatiomaalivahti Eetu Randelin, joka ei tämän hetken vireellään virkaveljelleen juuri kalpene.

Tamperelaiset lähtevät finaaleihin ennakkosuosikkina, mutta KooKoo viihtyy paineettomana altavastaajana ja yllättäjänä, jollainen se on ollut koko kauden suhteessa suurseuroihin. On toki aivan toinen temppu kaataa Tappara neljä kertaa, mutta omaleimaisesti ja tehokkaasti pelaava KooKoo voi siinä onnistua – kuten jo runkosarjassa nähtiin.

Borgströmin ja Arolan Fribourg juhli Sveitsin mestaruutta

Hyökkääjä Henrik Borgströmin ja puolustaja Juuso Arolan edustama HC Fribourg-Gottéron voitti torstaina vieraissa Davosin Sveitsin NL:n finaalisarjan seitsemännessä ottelussa. Davos voitti liigan runkosarjan, mutta toiselta sijalta pudotuspeleihin ponnistanut Fribourg kruunattiin mestariksi.

Finaalisarja oli äärimmäisen tasainen, ja kolme viimeistä loppuottelua ratkesi vasta jatkoerissä. Fribourg sai ratkaisevaan seitsemänteen otteluun mainion alun, kun Borgström iski kiekon verkkoon ylivoimalla vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen. Reilut kymmenen minuuttia myöhemmin hyökkääjä Jamiro Reber vei vieraat kahden maalin johtoon.

Davos pystyi nousemaan varsinaisen peliajan aikana rinnalle, joten ratkaisua haettiin jatkoeristä. Tällä kertaa ylityöt jäivät lyhyiksi, sillä Fribourgin hyökkääjä Lucas Wallmark tykitti ratkaisumaalin ensimmäisen jatkoerän kuudennella minuutilla.

NHL:ssä Florida Panthersin, Chicago Blackhawksin ja Washington Capitalsin riveissä pelannut Borgström liittyi Fribourgin joukkueeseen täksi kaudeksi. Hän oli runkosarjassa Fribourgin paras pistemies (11+28=39) ja playoffeissa toiseksi paras (6+6=12).

Henrik Borgstrom

Arola pelasi kahdeksan pudotuspeliä ja kirjautti niissä viisi tehopistettä, mutta ei ollut kokoonpanossa ratkaisevassa finaalissa. Hän siirtyi helmikuussa loppukauden kattavalla sopimuksella Mikkelin Jukureista Sveitsiin, jossa pelasi vain yhden runkosarjaottelun.

Mestaruus oli vuonna 1938 perustetun seuran ensimmäinen Sveitsin pääsarjatasolla. Fribourg on pelannut NL:n finaaleissa viidesti, mutta aiemmat yritykset päättyivät tappioihin. Edellisen kerran Fribourg oli ollut finaaleissa 2013 ja sitä ennen 1990-luvun alussa.

Aiheeseen liittyvä sisältö