Näkökulmavääntö: Toiveet uudelle NHL-vuodelle

Perjantaisin NHL.com/fi:n asiantuntijat keskustelevat taalakaukaloiden ajankohtaisimmista aiheista. Tällä kertaa keskustellaan siitä, millaiset käänteet tekisivät kevätkaudesta mahdollisimman mielenkiintoisen.

NHL-kausi 2018-19 alkoi suomalaisittain kenties paremmin kuin yksikään aikaisempi sinivalkoinen sesonki maailman parhaassa kiekkoliigassa. Useat suomalaispelaajat ovat nousseet taalaliigan eliittiin, kantaneet isoa vastuuta joukkueissaan ja hätyytelleet omia ennätyksiään.
Voiko kevätkaudelta enää toivoa parempaa? Millaiset käänteet tekisivät NHL-kauden jälkipuoliskosta mahdollisimman mielenkiintoisen ja jännittävän? Annetaanpa NHL.com/fi:n asiantuntijoiden kertoa mielipiteensä.
Ketkä pääsevät vielä mukaan? [Äänestä viimeiset pelaajat NHL:n All-Star-otteluun.]
Toni Rajamäki:
Kevätkaudella riittää lukuisia mielenkiintoisia asioita seurattavana. Suomalaisittain yksi mielenkiintoisimmasta asioista on, mikä on Patrik Laineen maalikunto kauden jälkimmäisellä puoliskolla. Winnipeg Jetsin laiturin maalitahti on komea, kun mies on edelleen matkalla reilusti yli 40 maalin runkosarjaan.
Siitä huolimatta Laineen syyskausi ei ollut täydellinen, sillä hänen otteensa ovat ailahdelleet liikaa. Marraskuun alussa Helsingin-otteluista alkanut huippuvire kesti 12 ottelua, minkä aikana Laine takoi 18 maalia. Sitä ennen mies oli iskenyt 12 otteluun kolme maalia, ja putken jälkeen 15 ottelua ovat tuottaneet toiset kolme osumaa. Laine on kevään pelaaja, ja hän tulee taatusti parantamaan otteitaan. Sen myötä maaleja tippuu tasaisemmin, ja Tappara-kasvatti taistelee tosissaan NHL:n maalipörssin voitosta.

Toinen suomalaispelaaja, jonka kevättä seurataan tarkasti, on Colorado Avalanchen Mikko Rantanen. Avs-tähti on matkalla reilusti yli 100 tehopisteen kauteen, eikä isoja hyytymisen merkkejä ole ollut ilmassa. Pistepörssin kärkinimi Tampa Bay Lightningin Nikita Kutsherov on ollut hirmuisessa lennossa, mutta Rantanen antaa varmasti kovan vastuksen venäläistaiturille loppukauden aikana.
Joukkueista tiiviissä seurannassa ovat tietenkin kärkiniput, mutta myös pohjasakassa riittää vielä jännitettävää. Etenkin Chicago Blackhawksin loppukausi on mielenkiintoa täynnä. Seura potki syksyllä pois päävalmentaja Joel Quennevillen, jonka tilalle palkattiin nuori Jeremy Colliton. Alku oli todella hankala, mutta viime ajat ovat kääntäneet kelkkaa, ja Blackhawks on löytänyt oman tasonsa. Ennen vuodenvaihdetta joukkue voitti kuudesta ottelustaan viisi. Ero viimeiseen pudotuspelipaikkaan ei ole vielä liian suuri, joten 2010-luvun mahtiseuralla on vielä kaikki mahdollisuudet tehdä tästä kaudesta positiivinen.
Varpu Sihvonen:
Jatketaan vielä hetki suomalaisista. On mielenkiintoista nähdä, mitä Edmonton Oilersin Ken Hitchcock ja Jesse Puljujärvi saavat yhdessä aikaan. Puljujärvellä on taitoa, se tiedetään, mutta joku solmu on nyt niin tiukasti kiinni, ettei hän pääse täyteen vauhtiin. Onnistuuko Hitchcock lupauksensa mukaisesti saamaan suomalaishyökkääjän taitojensa edellyttämälle tasolle?

Kapteeni Aleksander Barkov on viime viikkoina ottanut Florida Panthersin harteilleen ja kantanut joukkuettaan yhä lähemmäksi pudotuspeliviivaa. Kova suoritus nuorelta pelaajalta, joka viimeinkin ansaitsisi ainakin henkilökohtaisen palkinnon.
Niin kuin viime viikolla puhuttiin, NHL-suomalaiset pelaavat todella upeaa kautta. Olisi tosi hienoa nähdä Stanley Cup -finaalien kummassakin joukkueessa suomalaispelaaja tai -pelaajia. Se olisi upea päätös tälle kaudelle. Kannu kuuluu Suomen kesään aivan kuten hyttyset, sateessa grillattu makkara, patteriradio kesämökillä ja mattopyykki rannassa, vaikka viime vuosi jäikin väliin.
Jokainen joukkue tietysti haluaisi varmistaa pudotuspelipaikkansa mahdollisimman varhain, ettei runkosarjan viimeisiin tai viimeiseen otteluun jäisi turhan kovaa panosta. Mutta fanit nauttisivat, kun joukkueet kiertäisivät runkosarjan loppuun saakka ainakin villi kortti -paikoilla kuin pyöröovessa. Idässä pudotuspeliviivan ja viimeisen joukkueen välissä on tällä hetkellä 13 pistettä, lännessä 10. Siinä on kyllä tilaa liikkua ylös ja alas, yllättää ja pettyä.
Tarjoattehan pelaajat faneille sellaisia tarinoita, joihin kukaan ei viime syksynä osannut tehdä käsikirjoitusta.
JP Mikola:
Ehkä hyvin valvottu viime yö ja nuorten MM-kisojen kutkuttavan dramaattinen puolivälieräottelu vaikuttavat, mutta oma katse on juuri tällä hetkellä "säädetty" kolmen seuraavan kuukauden sijasta kolmen-kuuden vuoden polttovälille. Mitä se muka tarkoittaa?
En halua hiukkaakaan vähätellä kevään Stanley Cup -jahtia, josta tulee - näin ennustan - vielä viime kevättäkin kuumottavampi. Mutta... Kevään edetessä ja alle 18-vuotiaiden kisojen kolkuttaessa ovelle alkaa myös spekulointi ensi kesän draftin kärkinimistä. Haastattelin juuri tänään TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskista, jolla on joukkueessaan yksi nollaykkösten ikäluokan kiinnostavimmista nimistä. Valmentaja kuvasi Kaapo Kakkoa "maailmalla tunnustetuksi supertalentiksi".

Kolmen sanan luonnehdinta on kelpo hybridi hehkutusta ja realismia. Kolmen kirjaimen kovassa kiekkoliigassa varataan aina myös uskoa tulevaisuuteen. NHL:n varaustilaisuus ja siihen kytkeytyvä Scouting Combine -tapahtuma mielenkiintoisine fysiikkatesteineen osuu otolliseen ajankohtaan, jolloin vain parhaat joukkueet pelaavat enää Stanley Cupista, mutta kaikki muutkin pääsevät spekuloimaan potentiaalisilla tulevaisuuden tähdillä.
NHL-maailmassa käy vähän niin, että kun joukkueet vähenevät ja pidot paranevat, niin kesäkuussa juhlapaikalle ilmestyvät myös ne, joille kongi on sillä kaudella jo kertaalleen kumahtanut.
Samalla se muistuttaa mieliin sen, että Varpun toivoma villi kortti -joukkueiden pyöriminen pyöröovissa on joka ikinen vuosi oma jännitysnäytelmänsä. Jumboksi jääminen ei onneksi enää varmista yhdellekään organisaatiolle "jättipottia", mutta herättää kuitenkin uskon tulevaan. Niin se vain menee, osa joukkueista ja niiden faneista saa jo kevätauringon pilkistäessä alkaa toivoa valoisampaa tulevaisuutta. Ja niinhän se menee: kunnon kiekko-optimisti odottaa aina parempaa kuin juuri sillä hetkellä on tarjolla.
Silti on syytä muistuttaa vanhasta kiekkokliseestä. Totuus ei koskaan ole niin synkkä kuin huonommilla hetkillä näyttää ja tuntuu, eikä milloinkaan niin kirkas, kun menestyksen loisteessa voi luulla.
Jussi Lehmola:
Toki kevään kohokohta on taistelut playoff-paikoista. Aina joutuu näin etukäteen vain toivomaan, että ainakin parin viimeisen paikan kohtalon ratkaisu menisi ihan runkosarjan loppumetreille.
JP "varasti" jo tuon draftin minulta. Varaustilaisuus on aina upea ja jännittävä päätös kaudelle, vaikka pelit ovat jo päättyneet pari viikkoa aikaisemmin.
Ja onhan siellä pudotuspelien ulkopuolelle jääneiden seurojen yhden päivän "pikapleijarit" eli draft-arvonta, joka jää useasti liian vähälle huomiolle verrattuna sen merkitykseen.
Lisää aiheesta: Miro Heiskanen jahtaa Sabresin Rasmus Dahlinia]
Se tuli tänään mieleen kirjoittaessani juttua Miro Heiskasesta. Olin aivan unohtanut, että Dallas Stars voitti kolmosvarausvuoron draft-arvonnassa. Heiskasen ja pelaajan, jonka he olisivat ilman arpaonnea saaneet numerolla kahdeksan, ero saattaa olla valtava seuran tulevaisuuden kannalta.
Yksi kiinnostava asia on myös se, minkälainen kattaus jää ruokapöydälle heinäkuun ensimmäiselle päivälle. Tällä hetkellä täysin vapaiksi pelaajiksi ovat kauden jälkeen tulossa muun muassa sellaiset nimet kuin Sergei Bobrovski, Artemi Panarin, Erik Karlsson, Mark Stone, Matt Duchene, Joe Pavelski, Jeff Skinner, Kevin Hayes, Jake Gardiner, Wayne Simmonds ja tietenkin Valtteri Filppula sekä Joonas Donskoi. Vain muutamia mainitakseni.
Osa tulevista täysin vapaista agenteista tekee varmasti jatkosopimuksen kevään aikana ennen kuin lähtevät markkinoille. Mutta toivotaan, että muutama iso nimi jää jännityslistalle heinäkuun alkuun.
Tässä ollaan vasta runkosarjan puolivälin tuntumassa, joten aikaa on vielä paljon. Mutta voihan sitä jo pikku hiljaa alkaa taas harjoittelemaan niitä kevään kahta hienointa sanaa: Game Seven.
Panu Markkanen:
JP vilkuili muutaman vuoden päähän, joten vastapainoksi on hyvä katsoa myös lähelle. Nuoret Leijonat pelaa MM-mitaleista ensimmäistä kertaa sitten unohtumattomien MM-kotikisojen. Samalla taistellaan ensimmäisestä mitalisijasta Pohjois-Amerikan mantereella vuoden 2003 jälkeen. Mitalit tällä tasolla eivät muutenkaan ole olleet Suomelle viime vuosien mestaruuksista huolimatta mitään itsestäänselvyyksiä, joten nyt kun on neljän sakkiin päästy, on paikka hyödynnettävä, kun vielä tosiaan pelataan rapakon takana.
Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa [@NHL\_fi]
Pitkää taukoa kapean kaukalon mitalista korostaa vielä sekin, että tuolloin vuonna 2003 mitalin pelaajana voittanut Tuomo Ruutu on nykyään joukkueen valmentajana.
Monet päivämäärät ja deadlinet on jo mainittu tässä Näkökulmaväännössä, mutta siirtojen takaraja on myös joka talvi erittäin mielenkiintoinen päivä. Nähdäänkö "blockbustereita", vai pitäytyvätkö organisaatiot suuremmalti osin olemassa olevissa kokoonpanoissaan, eli "menevätkö näillä"?
Stanley Cup -mestaruus on tullut tällä vuosikymmenellä jo ilahduttavan monena kesänä myös Suomeen. Antti Niemi, Tuukka Rask, Kimmo Timonen, Teuvo Teräväinen ja Olli Määttä ovat saaneet nostella isoa pokaalia, ja Washington Capitalsin mestaruus katkaisi jopa kolmen vuoden suomalaisvoittojen putken. Se, että kolmen vuoden putkea on pidettävä suomalaisittain pitkänä, kertoo siitä, kuinka hyvin Stanley Cup on isossa mittakaavassa Suomea vältellyt ja kuinka harvassa suomalaiset Stanley Cup -voittajat lopulta ovat. Suomalaispelaajan voittama Stanley Cup olisi taas kova juttu.
Olisiko tämä se kausi, jolloin Stanley Cup palaisi Kanadaan? Toronto Maple Leafs ja Winnipeg Jets näyttävät edelleen todella vakavasti otettavilta mestarikandidaateilta, eikä niiden välinen finaali olisi edes mahdoton ajatus. Siinähän lyötäisiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla: kannu Kanadaan ja Suomeen. Jos siis suomalaiskauppoja ei nähtäisi ennen ratkaisuja.

Jussi kirjoitti vapaiden agenttien tulosta markkinoille, mutta kyllä tulevana kesänä on isojen sopimusten aika myös nuoremmille pelaajille. Auston Matthewsin, Mitch Marnerin, Sebastian Ahon, Mikko Rantasen ja Patrik Laineen tulokassopimukset päättyvät, ja nuorten miesten leirit pääsevät neuvottelemaan pelaajien ensimmäisistä isoista sopimuksista. Jokainen näiden pelaajien organisaatio on varmasti tajunnut sen, millaisia kultakimpaleita ne ovat saaneet varattua ja miten kovia pelaajia näistä sukupolvensa parhaista edustajista on tullut, eli en usko mihinkään mannerlaattoja liikauttavaan siirtoon kenenkään näiden pelaajien kohdalla.
Mutta aikahan sen näyttää.