niemela2_102421

NHL.com/fi tekee sunnuntaisin katsauksen taalakaukaloiden ulkopuolelle. Maailman laidoilta -juttusarjan toisessa osassa tarkastellaan Toronto Maple Leafsin lupauksen Topi Niemelän alkukautta Suomessa.

Kärppien Liiga-joukkueeseen nousi kaudella 2019-20 yllättävä nimi, kun puolustaja Topi Niemelä vakiinnutti paikkansa joukkueessa vain 17 vuoden iässä. Pari vuotta myöhemmin Niemelästä voidaan puhua yhtenä Liigan parhaimpana kiekollisena puolustajana.
Nyt 19-vuotiaan nuorukaisen alkukausi on ollut jopa hämmästyttävän hyvä. Rauhallisesti ja kypsästi kiekon kanssa pelaava kärppälupaus on tehnyt kauden 15 ottelussa tehot 2+11=13, jolla hän on Liigan puolustajien pistepörssin kärkipaikalla. Vaikka hän on vahva ylivoimapelaaja, tehopisteistä jopa 10 on syntynyt tasaviisikoin, mikä vain lisää suorituksen arvoa.
Noin 20 minuutin peliaikoja kellottanut Niemelä on tehnyt keskimäärin 0,87 pistettä per peli, mikä on poikkeuksellinen tahti alle 20-vuotiaalle puolustajalle. Modernina Liiga-aikana yksikään alle 20-vuotias pelaaja ei ole kyennyt pelaamaan koko kautta vastaavanlaista pistetahtia. Lähimmäksi ovat päässeet Dallas Starsin Miro Heiskanen (0,77, kausi 2017-18) ja Winnipeg Jetsin Ville Heinola (0,74, kausi 2020-21), mutta kumpikaan heistä ei pelannut tuolloin täyttä Liiga-kautta.
Niemelä tuskin jatkaa samaa tahtia koko kautta, mutta pistetahti kertoo hyvin siitä, kuinka upeasta alkukaudesta puhutaan.
- Tietenkin mukava, kun on tullut pisteitä. Oma pelityyli on sellainen, että hyökkäyspäähän pitäisi saada tuotettua jotain. Pakko olla tyytyväinen, että se on toteutunut. En kuitenkaan ajattele, että pitäisi olla jossain tehotilaston kärjessä,
Niemelä sanoi Ilta-Sanomien haastattelussa
.
Kova työnteko on johtanut aiempaa selvästi suurempaan rooliin, mikä näkyy kasvaneena itseluottamuksena ja sitä kautta aiempaa tehokkaampana pelinä. Viime kauden Kärpistä lähti kaksi kovaa kiekollista tekijää, Shaun Heshka ja Libor Sulak, mikä avasi Niemelälle tilaisuuden ottaa aiempaa kiekollisemman roolin. Vielä viime kaudella nuorukaisen peliaika oli reilut 15 minuuttia ja debyyttikaudella reilut 13 minuuttia.
- Hyvä, että olen saanut näin paljon luottamusta. Silloin se pitää käyttää oikein. Olen pystynyt pelaamaan, mutta muutama maali omaan päätyyn pitäisi jättää pois. Paljon hyvää, keskitytään niihin positiivisiin asioihin, hän jatkoi.

niemela1_102421

Vuoden päästä NHL:ään?
Jos Niemelän otteet jatkuvat tällaisina, saa hän hyvästellä Suomen kaukalot tämän kauden päätteeksi. Toronto Maple Leafs varasi puolustajan kesällä 2020 kolmannella kierroksella, ja Torontossa on taatusti noteerattu, että seuralle on kasvamassa Suomessa kovan luokan tekijä.
- Se (NHL) on ollut suuri unelma pienelle pojalle. Nyt se on enemmän tavoite. Paljon pitää töitä tehdä, että sinne joskus pääsee. Näen asian sillä tavalla, että sinne mennään sitten kun on siihen valmis. Kiire sinne ei ole, eikä sinne ole pakko mennä,
Niemelä sanoi viime keväänä Iltalahdelle
.
Kiekollisesti Niemelä saattaa jo olla valmis. Tällä hetkellä suurimmat kehityskohdat ovat puolustuspelissä, mikä on ymmärrettävää, kun puhutaan 19-vuotiaasta ja 181-senttisestä puolustajasta.
Niemelä osaa puolustaa mallikkaasti peliälynsä ja vahvan tasapainonsa turvin, mutta vääntövoimaa kaivataan vielä rutkasti lisää. Hienosta pistepotista huolimatta Niemelän plus-miinustilasto on nollassa ja corsi-prosentti - 5 vs. 5 -pelin laukaisutasapainoa mittaava tilasto - on alle 50:n, mikä kertoo, ettei kausi ole ollut lottovoitto puolustuspelin suhteen.
Niemelään löytyy kuitenkin paljon luottoa. Tärkeintä on, että peliäly on huippuluokkaa. Massaa ja vääntövoimaa ehtii hankkia myöhemminkin.
- Parasta hänessä on pelikäsitys. Aika usein hyvä pelikäsitys tulee runsaasta pallopelien pelaamisesta, sieltä pikkupoikien maailmasta, kahden kauden ajan Niemelää Kärpissä valmentanut Mikko Manner kommentoi Iltalehdelle.
- Topi on kevytjalkainen, fysiikka ei ole vielä miesten tasolla, mutta hän on silti yllättävän vahva luistimilla. Sinnikäs kaveri, joka menee välillä vähän liiankin kovaa tilanteisiin, jatkoi Manner, joka valmentaa nykyään Ruotsissa.

niemela3_102421

Edessä viimeiset nuorten MM-kisat
Meneillään oleva kausi on monessa mielessä tärkeä Niemelälle. Menossa on lopullinen läpimurtokausi Liigassa, ja toiveena on, että kehitys jatkaa rajuna läpi kauden. Silloin Niemelä voisi haaveilla A-maajoukkuedebyytistä ja siitä, että hän voisi olla valmis taistelemaan NHL-paikasta vuoden päästä.
Yksi kauden tärkeimmistä etapeista on vuodenvaihteessa, jolloin pelataan alle 20-vuotiaiden MM-kisat. Niemelällä on menossa viimeinen vuosi juniorimaajoukkueissa, joten hänellä on nyt viimeinen mahdollisuus voittaa nuorten MM-kultaa.
Nuoret Leijonat saa kisoihin kovan joukkueen, jossa Niemelä lienee kärkipuolustaja. Sitä hän oli jo viime kisoissa, sillä seitsemässä ottelussa syntyi kahdeksan tehopistettä (2+6). Turnauksesta tilille tarttui puolustajien pistepörssin voitto, parhaan puolustajan palkinto ja MM-pronssia.
Jos Niemelä siirtää Liiga-otteensa myös MM-jäille, voi hänestä tulla historian toinen pelaaja, joka voittaa alle 20-vuotiaiden MM-turnauksen parhaan puolustajan palkinnon toistamiseen. Aiemmin siinä on onnistunut vain Neuvostoliittoa edustanut Vjatsheslav Fetisov, joka pokkasi palkinnot vuosina 1977 ja 1978.