Maalittomia eriä ei kuitenkaan tarjoiltu. Marchand paikkasi rangaistuksensa toisessa erässä tasoittamalla pelin. Kolmannen erän alussa verkko heilui kahdesti parin minuutin sisällä, kun Brayden Point ensin palautti taululle kotijohdon ja Pavel Zacha kävi pyyhkimässä sen pikaisesti pois.
Hedmanin ratkaisu syntyi aikaan 53.19. Kun Bruinsin maalivahti Linus Ullmark kolaroi joukkuetoverinsa kanssa, ruotsalaispuolustaja hyödynsi tilanteen laukauksella vasemmalta laidalta.
- En oikein tiedä, mitä siinä tapahtui. Näin, että maalivahti kaatui, mutta en tiennyt, miksi. Yritin vain laukoa maalille, Hedman kertasi.
Molemmat maalivahdit - Andrei Vasilevskiy Lightningin päädyssä ja hurjavireinen Ullmark Bostonin maalilla - urakoivat yli 30 torjuntaa. Ykkösketjut, molemmat NHL:n pelätyimmästä päästä, onnistuivat molemmat maalinteossa. Kaikki huippukamppailun elementit olivat läsnä, eivätkä suotta.
- Tämä ottelu oli meidän kannaltamme tavallaan tärkeä viesti. Heidän karkumatkansa perusteella tiesimme, että tämä olisi vaikea peli, mutta halusimme voittaa, ja juuri niin myös teimme, Cirelli sanoi.
Esimakua kevätkaudesta
Sarjataulukon perusteella Bruins on vielä monta harppausta Lightningia karussa. Bostonilla on 80 pistettä, peräti 17 enemmän kuin Tampa Baylla. Voittoja sillä on seitsemän enemmän. Ero on kuitenkin kaventunut, ja hyvää jääkiekkoa pelaava Lightning on Atlantic-divisioonan kolmospaikalla.
- Kahdessa viime ottelussamme olemme olleet matkalla oikeaan suuntaan. Pelaamme paremmalla rakenteella ja rajoitamme kiekonmenetysten määrää. Kun onnistumme siinä, kaikki menee hyvin, Cirelli sanoi.
Lightning kaatoi tiistaina Minnesota Wildin 4-2. Yhdeksästä viimeksi pelatusta ottelustaan se on voittanut seitsemän. Nyt edessä on vielä Los Angeles Kingsiä vastaan käytävä kamppailu kotikaukalossa ennen reilun viikon mittaista taukoa.