RantanenLaine109

Keskiviikkoisin tutkimme tilastoja, vertailemme pelaajia ja kaivelemme kummajaisia rivien välistä. Tällä kertaa tarkastelemme kauden ensimmäisen puoliskon piste- ja maalipotteja sarjan kärkimiesten suorituskyvyn vinkkelistä ja pohdimme, millaisiin lukemiin kevään latu kärkimiehet johdattaa.

NHL-kausi on monessa mielessä kuin ihmisen elämä. Lokakuun ensi parkaisu, kasvuprosessi ja päätöspiste, jolloin kaikki on ohi ja jolloin ilot, surut, onnistumiset, murheet ja muut monenkirjavat sattumukset haudataan muistojen lokeroihin.
Mutta toki on erojakin.
Ihmisen elämästä ei voi sanoa, milloin matka on puolivälissä. NHL:n runkosarjan osalta puoliväli osuu kohdalle täsmällisesti. Ei tarvitse olla ennustaja sanoakseen milloin joukkueet ovat saaneet pelattua 41 ottelua koko runkosarjan 82 kamppailusta.
Ketkä pääsevät vielä mukaan? [Äänestä viimeiset pelaajat NHL:n All-Star-otteluun..]
Millaisia johtopäätöksiä on lupa tehdä siinä kohtaa kiekkovuotta? Kertooko kauden keskipiste enemmän kuin kristallipallo? Voiko puolivälin perusteella ennustaa, kenen käyrä on nousussa ja kenen vire hiipumassa?
Katsotaan ensin Nikita Kutsherovia. Tämän kauden pörssikärki paahtoi paalupaikalla myös vuosi sitten. Silloin Tampa Bay Lightningin tähtilaituri oli koonnut 41 ottelussa 26+32=58 tehopistettä. Tällä kaudella tahti on ollut vielä paljon hurjempi, sillä Kutsherov on kerännyt samassa ottelumäärässä 20+49=69 pistettä.

LAK-TBL: Kutsherov tekee NHL-uransa 400. tehopisteen

Viime kaudella 80 peliä pelanneen venäläisen virtuoosin tahti hiipui hieman runkosarjan jälkipuoliskolla. Kauden loput 40 ottelua tuottivat 13+29=42 tehopistettä. Tasan sadalla pisteellään Kutsherov "jäi" pistepörssin kolmanneksi Edmonton Oilersin Connor McDavidin (41+67=108) ja Philadelphia Flyersin Claude Giroux'n (34+68=102) jälkeen.
Giroux kiskoi todellisen tasaisen vauhdin taulukonpitäjän unelmakauden, tasan 51 pistettä alku- ja loppukaudella. Krediittiä toki voi antaa loppukauden muhkeasta maalimäärästä, sillä syyspuolen 14 osuman jälkeen sihti tarkentui ja laiturin paikan eduista nauttimaan oppinut kapteeni kiskoi kevätpuolella 20 maalia.
Entä kaksinkertainen pörssikuningas McDavid sitten? Hänen kauden jälkipuoliskonsa oli sensaatiomainen. Planeetan ykköspelaajan tittelistä kilvoitteleva Oilers-hyökkääjä piti kapeaa kaukaloa leikkikenttänään, nousi kärkeen sijalta yhdeksän ja vaihtoi syksyn 47 pistettään kevään 61:een (27+34). Se on kova lukema, kun tiedetään, että joukkueiden peli yleensä kehittyy ja kohenee kauden edetessä. Tilastojen perusteella voi sanoa, että 21-vuotiaan oma pelaaminen kehittyi enemmän kuin vastustajien puolustaminen.
McDavid oli pörssin ykkösnimi myös toissa kaudella eli 2016-17. Silloin syksyn saldo oli 14+31=45 ja kevään 16+39=55.
Entäpä suomalaisten syysvire ja kevään kantokyky?

ANA-EDM: McDavid onnistuu kolmannella yrittämällä

Keskitytään piste- ja maalikärkiin. Tämän kauden ensi puolisko tuotti Mikko Rantaselle 19+46=65 tehopistettä. Muutos vuoden takaiseen on valtava. Silloin Rantanen oli raapinut kasaan 15+26=41 pistettä ja päätyi - niin kuin ainakin tarkimmat tilastojen tietäjät muistavat - 84 pisteeseen. Saman voi sanoa vielä pysäyttävämminkin. Tällä kaudella Rantanen on rohmunnut pelkästään syöttöjä enemmän kuin pisteitä vuosi sitten samassa ajassa.
Mitä näistä sitten voi tulkita?
Colorado Avalanchen tehoketju on tällä kaudella ollut muutamaa hajapeliä lukuun ottamatta niin kovassa lyönnissä, että ilman loukkaantumisia tai muita pidempiaikaisia murheita Rantasen voi ennustaa pelaavan kevätpuolen samalla tahdilla kuin syksyn.
Millaisista lukemista silloin puhuttaisiin? No, yksinkertaisellakin matematiikalla 120-130 pistettä on haarukassa. Jos se toteutuu, siinä vaiheessa puhutaan hämmentävistä saldoista 2000-luvulle - ja aletaan spekuloida henkilökohtaisten ennätysten jälkimainingeissa jo Stanley Cup -pokaalista.
Entäpä puhdasveristen viimeistelijöiden kategoria?
*** ***Lisää aiheesta: [Tasaisuuden puute kiusaa Patrik Lainetta maalinteossa]
Laine lykki viime kaudella hyvin samanlaista latua kuin tälläkin kaudella. Alkupuolisko oli "vähäluminen", mutta keväällä pyryä riitti maalivyöryksi asti. Syyspuoliskon 41 ottelua toivat tilille 18 häkkiä, kevät 26. Ja vaikka yhdeksän viime pelin saldo onkin nyt vain yksi osuma, Laineen tämän kauden 41 ensimmäistä ottelua toivat maalisarakkeeseen 24 merkintää. Se on puhdasta faktaa, kaikki kevääseen liittyvä jatkopohdiskelu nousujohteisuuksineen enemmän arvelua, spekulointia ja ennustamista - siis tällaisten tilastopuntarointien "saas nähdä, miten käy" -osastoa.
Entäpä maalipörssin kärki Aleksandr Ovetshkin nyt ja ennen?
Tämän runkosarjan puoliväliin tultaessa Capitalsin kapteeni on osunut tasan 30 kertaa. Viime kaudella "Ovie" pyssytti syyskaudella 26 ja keväällä 23 häkkiä, ja hän sai maalikuninkaan kruunun arvokkaasti harmaantuneille kutreilleen siis yhteensä 49 osumalla. Vaikka tahti nyt vähän hiipuisikin, maaginen 50 maalin raja on yhä veteraani-ikää lähestyvän venäläistykin tähtäimessä.