NYI-VAN: Hughes ratkaisee voiton Canucksille

Viimeaikoina vakuuttavasti esiintyneestä Vancouver Canucksista on tulossa yksi kuluvan kauden suurimmista yllättäjistä. Pitkään Läntisen konferenssin kellarikastiin lukeutunut kanadalaisseura on näyttänyt kauden ennusteille pitkää nenää ja kaikessa hiljaisuudessa hilannut itsensä tukevasti playoff-viivan päälle.

Loistavien peliesitysten takana on ollut paitsi joukkueen sitoutunut yhteispeli, niin myös muutamien huippuyksilöiden otteet. Yksittäisistä pelaajista esiin on noussut tulokaspuolustaja Quinn Hughes, 20, joka on tunnustelevan syyskauden jälkeen roihahtanut huimaan liekkiin Canucksin alakerrassa.
Sunnuntain kierroksella Hughes oli jälleen pelipäällä ja saalisti syöttöpisteen Carolina Hurricanesia vastaan pelatussa vieraskamppailussa, jonka Hurricanes vei lopulta nimiinsä voittolaukauskilpailun jälkeen maalein 4-3. Canucksin päävalmentaja Travis Green ylisti joukkueensa peli-ilmettä tappiosta huolimatta.
- Joukkueemme pelasi mielestäni erittäin tasapainoisesti ja hyvällä asenteella. Ottelu oli kaikin puolin hyvin intensiivinen, eikä peruuttelusta ollut tietoakaan. Tapahtumiin nähden oli odotettua, että ratkaisu venyi voittolaukauskilpailuun asti, Green ruoti.

CEN-PAC: Hughes ohittaa Binningtonin

Hughes ottanut ohjakset Canucksin alakerrassa
Sulavasti luisteleva ja erinomaisesti peliä lukeva Hughes on omaksunut taalaliigan lainalaisuudet ja päässyt Canucksin puolustuksessa mainioon lentoon. Sunnuntaina yhdysvaltalaisnuorukainen venytti pisteputkeaan kolmeen otteluun, jonka aikana hän on saalistanut tehot 3+2=5. Vastuuta on tippunut Greeniltä tasaiseen tahtiin, sillä Hughes on heti Alexander Edlerin jälkeen eniten jääaikaa kellottanut Canucks-pelaaja.
Viime lauantaina New York Islandersia vastaan pelatussa vieraskamppailussa Hughes oli elementissään ja tehtaili kaksi hienoa osumaa, joista jälkimmäinen oli jatkoajalla syntynyt voittomaali.
- Minusta tuntuu, että olen ehtinyt sanoa hänestä (Hughes) jo kaiken. Quinn on kehittynyt hurjasti puolustajana, eikä hänen työskentelystään huomaa, että ikää on mittarissa vasta 20 vuotta. Quinn kykenee kiekolla ratkaisuihin, joihin moni muu ei pysty, Green hehkutti.
Lisää aiheesta: [Näkökulmavääntö: Merkkipaalut]
Hughesin kypsä pelaaminen on näkynyt varsinkin Canucksin ylivoimassa, joka on ollut kaikista taalaliigan joukkueista seitsemänneksi tehokkainta (23,0 %). Taiturimaisesti kiekkoa käsittelevällä Hughesilla on ollut ylivoimassa keskeinen rooli, sillä hänellä on tilillään jo 18 ylivoimapistettä, joilla sijoittuu liigan puolustajien tilastossa kuudenneksi.
Viisikkopuolustamisessa riittää luonnollisesti vielä paljon töitä, mutta Hughes on ominaisuuksillaan ja erityisesti pelirohkeudellaan näyttänyt, että hän on valmis ottamaan isoja kehitysaskelia tulevaisuuden tähtipuolustajien joukossa.
- Se tuo itseluottamusta ja sopivaa tyydytystä, kun huomaa pystyvänsä auttamaan joukkuetta voittamaan pelejä. Syyskausi oli meille varsin haastava, mutta luotimme toisiimme ja tiesimme, että kauden aikana tulee varmasti jaksoja, jolloin pelimme alkaa sujua toivotulla tavalla. Liiga on erittäin kovatasoinen, eikä helppoja pelejä juuri ole. Se pakottaa laittamaan joka ilta parastaan, Hughes kertoi.

VAN-EDM: Hughes osuu lämärillä ylivoimalla

Hughes ei ole sanonut viimeistä sanaansa
Kauden kynnyksellä suurimman mediapyörityksen alle joutuneiden New York Rangersin Kaapo Kakon ja Hughesin veljeskatraan keskimmäisen vesan Jackin arveltiin ottavan paikkansa tämän vuoden Calder Trophy -taistossa. Alkukausi näytti kuitenkin nopeasti, ettei kaksikon tottuminen NHL:n kovaan arkeen käynytkään kädenkäänteessä.
Tulokaspelaajista suurimman huomion on toistaiseksi kerännyt Colorado Avalanchen takalinjoilla operoinut Cale Makar, jonka meno oli mykistävää syyskaudella. Tulokkaiden pistepörssiä dominoinut ja liigan puolustajien pistepörssin kärkisijojakin kauden aikana kolkutellut kanadalainen tuikki Nathan MacKinnonin ohella denveriläisten suurimpana tähtenä.
Mutta tilanne on viime viikkojen aikana tasoittunut merkittävästi. Makar on kärsinyt hieman loukkaantumisista, eikä tehopisteitä ole ropissut samaan tahtiin kuin syyskaudella. Quinn Hughesin pistesarake sen sijaan on täyttynyt tasaiseen tahtiin, ja kauden kokonaistehot ovat 52 pelatun ottelun jälkeen 8+31=39. Canucksin puolustaja pitää hallussaan tulokkaiden pistepörssin piikkipaikkaa kahden pisteen erolla Makariin.

VAN-LAK: Hughes laukoo ylivoimalla avausosumansa

  • Tehopisteet ovat toki mieluisa lisä ja palkinto työstä, mutta tavoitteemme on pelata joukkueena mahdollisimman hyvin, sillä tällä hetkellä jokainen voitto on todella tärkeä, Hughes kiteytti.
    Viimeisin tulokaspalkinnon vienyt puolustaja on Florida Panthersin Aaron Ekblad, josta leivottiin Calder Trophy -voittaja kauden 2014-15 päätteeksi. Sekä Hughes että Makar kuuluvat joukkueissaan avainpelaajiin ja ovat järjestämässä kevätkaudelle todellisen jännitysnäytelmän. Vaikuttaa nimittäin vahvasti siltä, että tämän kauden tulokastaisto on kahden miehen kauppa.