sabres_101616

Pelatut ottelut
New York Islanders - Anaheim Ducks 3-2 JA
New York Islanders nappasi kotiavauksestaan kauden ensimmäisen voittonsa, hävittyään kaksi ensimmäistä otteluaan. Josh Bailey ratkaisi hienolla yksilösuorituksella, kun jatkoaikaa oli pelattu 54 sekuntia, kun hän toi kiekon siniviivalta maaliin, harhauttaen matkallaan Ducksin Corey Perryn ja Andrew Coglianon ja lopulta vielä maalivahti John Gibsonin.

Islandersin valmentaja Jack Capuano oli nostanut Baileyn ykkösketjuun John Tavaresin ja Andrew Laddin vierelle jo edellisen, Washington Capitalsia vastaan pelatun ottelun lopussa. Sunnuntaina jatkoajalla Bailey oli jäällä Cal Clutterbuckin ja Nick Leddyn kanssa.
Ducksin Ryan Getzlaf tasoitti pelin minuuttia ennen kolmannen erän loppua, vieden ratkaisun jatkoajalle. Sami Vatanen antoi poikittaissyötön vasemmalle Getzlafille, joka laittoi kiekon Jaroslav Halakin taakse etukulmasta.
John Gibson Ducksin maalilla venyi 27 torjuntaan. Kahdeksan Ducksin pelaajaa osallistui jääkiekon World Cupiin harjoitusleirin aikana ja joukkue tarvitsee vielä aikaa oppiakseen uuden valmentaja Randy Carlylen pelitavan.
Anaheim Ducks saa nauttia kotiavausten jännityksestä ja juhlallisuuksista neljällä paikkakunnalla. Se pelasi torstaina Dallasin kotiavauksessa, sunnuntaina Islandersin kotiavauksessa, ja pääsee vielä juhlimaan kauden ensimmäistä kotiottelua keskiviikkona New Jerseyssä ja torstaina Philadelphiassa.

Edmonton Oilers - Buffalo Sabres 2-6
Buffalo Sabres pelasi ilman loukkaantuneita Evander Kanea ja Jack Eichelia, mutta NHL:ssä siipirikkoiset joukkueet ovat usein vaarallisia, kun loukkaantuneitten tilalle päässeet pelaajat haluavat näyttää parastaan ja vastustaja saattaa alitajuisesti ottaa hieman löysemmin.
Milan Lucic teki ensimmäisen maalinsa Oilersin paidassa suorasta hyökkäyksestä, ja samalla NHL-uransa 400. pisteen, mutta muuten Öljyn ilta oli musta.
Ryan O`Reilly teki toisen erän puolivälissä erikoisen maalin, kun hän vippasi kiekon punaviivan takaa kohti Oilersin päätyä. Kiekko pomppasi kerran jäästä. Cam Talbot yritti ottaa kiekon hanskaansa, mitta ei onnistunut. Ryan Nugent-Hopkins missasi hienon maalipaikan juuri ennen O'Reillyn erikoista. Sitä ennen Oilers oli onnistunut nousemaan tasoihin 2-0 tappiotilanteesta.
Oilers vaihtoi maalivahtia toisen erän puolivälissä Talbotin päästettyä neljä maalia 15 laukauksesta. Vajaat kolme minuuttia ennen loppua ensimmäisen ottelunsa Oilersin paidassa pelannut, tällin saanut Jonas Gustavson vaihdettiin pois ja Talbot tuli takaisin.
Hän päästi vielä kaksi maalia ja koko illan saldo siis kuusi takaiskua 23 laukauksesta. Buffalon maalivahti Robin Lehner pelasi vahvan pelin torjuen 31 Oilersin 33 laukauksesta.
Kahdessa ensimmäisessä ottelussa loistanut Connor McDavid sai Buffalolta päällystakin - Josh Gorges oli kiinni Oilersin tähdessä koko illan, etenkin puolustusalueella. McDavid laukoi ottelussa vain kerran kohti maalia, kolmannen erän puolivälissä.

Vancouver Canucks - Carolina Hurricanes 4-3 JA
Canucks nousi 3-0 tappioasemasta tasoihin ja onnistui voittamaan Carolina Hurricanesin jatkoajalla Vancouverissa pelatussa myöhäisottelussa. Brandon Sutter toi kiekon koko matkan omalta puolustusalueelta ylös saakka ja täräytti kiekon maalin kattoon Vancouveriin palanneen Eddie Läckin kilven yli. Jatkoaikaa ehdittiin pelata vain 32 sekuntia.
Canucksin Ben Hutton tasoitti pelin, kun kolmatta erää oli jäljellä 5:50.
Vancouver johti pelin alussa laukauksia jo 9-3, mutta Carolina oli teki kolme maalia ottelun ensimmäisen puoliskon. Teuvo Teräväinen teki ensimmäisen maalinsa Hurricanes-paidassa ylivoimalla ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla. Teräväinen sai siniviivalaukauksen jäljiltä tulleen kiekon mailaansa ja laukoi nopeasti tyhjänä ammottaneeseen maaliin. Canucksin maalivahti Jacob Markström etsi kiekkoa toiselta puolelta maaliaan. Sebastian Aho sai tilanteesta kakkossyötön.
Bo Horvat aloitti Canucksin nousun tekemällä ylivoimamaalin, kun toista erää oli jäljellä kahdeksan minuuttia. Vancouver laukoi kolmannen erän kymmenen ensimmäisen minuutin aikana yhdeksän kertaa kohti Läckiä. Yhden niistä, maaliin, laukoi Markus Granlund, joka on kahden ottelun jälkeen joukkueensa sisäisen pistepörssin kärjessä.
Toisen polven Suttereita edustava Brandon Sutter teki ratkaisevan maalin myös lauantain voittomaalikisassa Calgary Flamesia vastaan.
Vancouver Canucks on noussut kolmen maalin tappioasemasta jatkoaikavoittoon viimeksi 8. joulukuuta, 2011 Montrealissa. Jacob Markström voitti lopulta ruotsalaisvahtien kaksintaistelun, hän venyi 19 torjuntaan kauden ensimmäisessä aloituksessaan.
Canucks saa tiistaina vieraakseen St. Louis Bluesin. Carolinan kiertue jatkuu samana iltana Edmontonissa.

Illan huippuhetket
Edmontonissa Sabresin Ryan OReilly teki toisen erän alussa punaviivan takaa pomppumaalin, joka tuhosi Oilers-vahti Cam Talbotin itseluottamuksen täydellisesti. Brooklynissä Islandersin Josh Bailey ratkaisi Anaheimia vastaan hienolla yksilösuorituksella. Vancouver Canucks nousi 3-0 tappiolta jatkoaikavoittoon kotikaukalossaan Carolina Hurricanesia vastaan.
Illan kolme tähteä
Ykköstähti:
Ryan OReilly, Buffalo Sabres
2 maalia, 2 syöttöpistettä, plus 2, 20:32.
Kakkostähti:
Josh Bailey, New York Islanders
Voittomaali jatkoajalla, 20:53.
Kolmostähti:
Rasmus Ristolainen, Buffalo Sabres
3 syöttöpistettä, plus 1, 26:43
Omin sanoin
- Kolmella kolmea -vastaan on pelattava itseluottamuksella ja keksittävä keinot saada hommat hoidettua. - New York Islandersin jatkoaikasankari Josh Bailey.
- Harjoittelen sitä treeneissä koko ajan. Heitin vain pienen kranaatin kohti maalia. Se on hankala tilanne maalivahdille. Kukaan ei tiedä, miten käy, ja huono jää auttaa noissa pahoissa pompuissa. - Buffalo Sabresin Ryan O'Reilly pomppumaalistaan.
- Maaleja tuli vaan. Ei sitä oikein edes tajunnut. Näin välillä käy. Emme olleet hyvin liikkeellä emmekä valmiita. Vastustaja oli tänään parempi, ja teki paikoistaan maaleja. - Jesse Puljujärvi.
- Meillä on joitakin perustavanlaatuisia ja rakenteellisia ongelmia, joita meidän pitää edelleen korjata, ja tyhmyys on yksi niistä. Hän otti Calgaryssä kaksi jäähyä 15 minuutissa ja tänään kaksi jäähyä noin 12 minuutissa. Jos pelaisin alivoimaa, en haluaisi olla jäällä blokkaamassa laukauksia hänen typerien jäähyjensä takia. Hän voi istua ja katsoa sivusta. Aika yksinkertaista.
- Oilers-valmentaja Todd McLellan viitaten Benoit Pouliotin kahteen hyökkäyspäässä ottamaan kakkoseen ensimmäisessä erässä.
- Tiesin, että se oli tulossa. Minun on oltava viisaampi. - Benoit Pouliot penkkikomennuksestaan.
- Kaksi tärkeää pelaajaa oli poissa, mutta meillä on kuitenkin aika leveä materiaali. Meillä on kova ja taisteleva joukkue, teimme paljon hommia ja maalivahtimme pelasi erittäin hyvin. Ja me saimme Okposon ja Kulikovin uusina äijinä peliin. - Buffalo Sabresin puolustaja Rasmus Ristolainen
- Kolmen maalin johto torstaina ja kolmen maalin johto tänään. Jos haluamme päästä pudotuspeleihin, me emme voi menettää tuollaisia johtoasemia. Meidän on puututtava siihen koko joukkueena. - Carolina Hurricanesin maalivahti Eddie Läck.
Poimintoja maanantain otteluista
Maanantaina luvassa on neljän ottelun NHL-kierros.
Avausottelunsa voittanut Colorado Avalanche matkustaa Pittsburghiin pelaamaan kaksi ensimmäistä otteluaan voittanutta Penguinsiä vastaan. San Jose Sharksilla on mahdollisuus ottaa jo kolmas voittonsa, kun se jatkaa Columbuksessa lauantaina alkanutta viiden ottelun idän kiertuettaan ja kohtaa New York Rangersin Madison Square Gardenissa.
Molemmat ottelunsa voittanut Ottawa Senators menee Detroitiin molemmat ottelunsa hävinneen Red Wingsin vieraaksi. Boston Bruins päättää kauden aloittaneen kolmen ottelun vieraskiertueensa Winnipegissä. Bruinsin pelaa ensimmäisen kotiottelunsa torstaina New Jersey Devilsiä vastaan.