Edmonton Oilers otti ensimmäisen kiinnityksen Stanley Cupiin nousemalla kotikaukalossaan kahden maalin takamatkalta voittoon Florida Panthersista maalein 4-3. Finaalisarjan avausottelu ratkesi ensimmäisen jatkoerän lopulla, kun Oilersin Leon Draisaitl iski kiekon ylivoimalla Panthersin häkkiin.
– Seisoin ja katsoin, kun tilanne kehittyi. Minä tein maalin, mutta työ tehtiin paljon ennen sitä, Draisaitl kiitteli ratkaisumaalinsa pohjustaneita Connor McDavidia ja Corey Perryä.
Saksalaishyökkääjä sanoi, että Panthers löi pöytään kovimman haasteen, jonka eteen öljymiehet ovat tämän kevään aikana joutuneet.
– Kaikilla joukkueilla on oma identiteettinsä ja kaikki pelaavat omalla tavallaan. He ovat aggressiivinen joukkue ja koko ajan iholla. Se tekee heistä sen, keitä he ovat. Meidän täytyy löytää keinot voittaa heidät siinä, Draisaitl puntaroi.
Kaksi maalia viimeistelleen Draisaitlin lisäksi mainiolla pelipäällä oli myös Oilersin suomalaishyökkääjä Kasperi Kapanen (0+2), jolle kahden tehopisteen ottelu oli ensimmäinen yli vuoteen.
– Olimme kiinnostuneita hänestä jo viime kesänä. Pidimme siitä, miten hän pelasi vauhdilla ja sitkeästi. Tiesimme myös, että hän pystyy pelaamaan taitopelaajien kanssa, mutta hänelle ei vain koskaan ollut löytynyt sopivaa paikkaa, Oilersin päävalmentaja Kris Knoblauch sanoi Kapasesta.
– Runkosarjassa hänellä oli hyvät ja huonot hetkensä, mutta hän ei pystynyt pelaamaan riittävän hyvin saadakseen momentumia itselleen, vaikkei hän ollut missään nimessä huono. Halusimme häneltä aina enemmän. Siitä lähtien kun hän palasi kokoonpanoon Vegas-sarjassa, hän on pelannut juuri niin kuin olemme halunneet, Knoblauch jatkoi.
Oilers tuli kotikaukaloonsa hurjalla draivilla ja sai onnistumisen jo reilun minuutin pelin jälkeen, kun viime vuoden finaaleissa maaleitta jäänyt Draisaitl upotti kiekon ensimmäisen kerran Sergei Bobrovskin vartiomaan Floridan maaliin. Osuma syntyi, kun Draisaitl ja Kapanen antoivat painetta Panthersin puolustusalueen päädyssä ja onnistuivat voittamaan kiekon joukkueelleen. Puolustaja Jake Walmanin viivakudin jälkeen Kapanen yritti survoa irtokiekkoa pömpeliin, ja lopulta Draisaitl laukoi laatan pussiin.





















