Hetken aikaa näytti jo hyvältä. Edmonton Oilers voitti tammikuun loppupuolella kolme ottelua peräkkäin ensimmäisen kerran tällä kaudella, mutta sen jälkeen öljymiesten juna suistui uudestaan raiteilta.
Oilers hävisi keskiviikkona vieraissa arkkiviholliselleen Calgary Flamesille 3-4, minkä myötä edmontonilaiset lähtevät olympiatauolle kolmen ottelun tappioputkessa.
– Päästämme liikaa maaleja. Emme osaa puolustaa. Alivoimapeli ei toimi. Tähän on monia syitä. Emme vain ole tarpeeksi hyviä. Näin kovassa liigassa ei voi vain vetelehtiä läpi otteluiden ja yrittää saada voittoputkia käyntiin. Tarvitsemme kaikkia, keskiviikkona kahdesti osunut Edmontonin saksalaistähti Leon Draisaitl julisti.
Oilers on edennyt kahdella viime kaudella Stanley Cup -finaaleihin saakka. Tällä menolla kolmatta peräkkäistä kertaa ei tule.
– Emme ole sama joukkue. Emme ole yhtä hyviä tällä hetkellä, emme lähellekään. Meidän täytyy ymmärtää se, Draisaitl totesi.
Miten peli sitten saadaan kuntoon?
– Emme pelaa tarpeeksi tasaisesti. Tämä alkaa valmentajista ja kaikista. Emme voita, jos vain puolenkymmentä kaveria on iskussa. Tämän pitää alkaa huipulta. Pystymme pelaamaan paremmin. Johtajien pitää olla parempia. Lähdemme nyt tauolle ja kasaamme rivimme, Draisaitl jatkoi vuodatustaan.
Oilersin ongelmat ovat syvemmällä, mutta toki sekin kirpaisee, että Calgary vei tämän kauden keskinäiset kohtaamiset nimiinsä voitoin 3-1.
– Asenteemme on tehdä enemmän maaleja kuin vastustaja. Meillä on todella hyviä hyökkäyspään pelaajia, mutta meidän pitää olla tietoisempia siitä, miten pelaamme, Oilersin päävalmentaja Kris Knoblauch sanoi.
Maalivahtipelistä puhutaan edelleen
Flames johti keskiviikon ottelua 1-0 ja 3-1. Oilers aloitti nousunsa hieman ennen jälkimmäistä erätaukoa, kun Draisaitl kavensi 3-2:een illan toisella ylivoimaosumallaan. Päätöserän alussa 3-3 tasoituksesta vastannut Kasperi Kapanen osui toisena peräkkäisenä iltana ja neljännen kerran reiluun kahteen viikkoon.
Edmontonilaisten hetkellinen ilo muuttui jälleen synkistelyksi, kun kiekko pomppi heidän maalin edessään ja Ryan Lomberg pääsi iskemään Flamesin voittomaalin kaksi ja puoli minuuttia Kapasen tasoituksen jälkeen.
Oilersin alivoimapeli on ollut tällä kaudella NHL:n kuudenneksi huonointa, ja nyt on menossa varsin synkkä jakso. Flames teki kaksi ensimmäistä maaliaan ylivoimalla, joten siinä vaiheessa Edmontonin alivoima oli antautunut kolmessa ottelussa yhteensä viisi kertaa peräkkäin. Knoblauch ei kuitenkaan heittänyt alivoimamiehiään bussin alle.





















