Tavares_Laine

Viimeisistä sarjapisteistä taistellaan kiivaasti ennen joulutaukoa, kun tulessa ovat Calgary Flamesia lukuun ottamatta kaikki joukkueet. Kierroksen sähköisimpiin kamppailuihin kuuluu eittämättä Los Angeles Kingsin ja San Jose Sharksin kuuma "paikallisvääntö".

Suomalaishyökkääjät metsästävät tehopisteitä omissa otteluissaan. Patrik Laine hakee osumia jo neljännessä peräkkäisessä ottelussa, kun Jets kohtaa vieraissa New York Islandersin. Hurricanesin suomalaiskaksikko Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen yrittävät puolestaan iskeä Buffalo Sabresin puolustukseen, jota johtaa Rasmus Ristolainen.
Patrik Laineella kulkee
Laine on tällä hetkellä kolmen ottelun maaliputkessa. Sihti on ollut tappavan tehokas etenkin Jetsin pelatessa ylivoimaa, jossa Laineen panos on ollut merkittävä. Hän on kymmenellä osumallaan koko liigan ylivoimamaalitilaston ykkösenä.
Lauantain vastustaja New York Islanders on myös mässäillyt maaleilla, mutta omissakin on soinut tiuhaan. Islanders on toisena sekä eniten maaleja tehneiden että eniten päästäneiden joukkueiden tilastoissa.
Jetsin päävalmentaja Paul Maurice viilasi viime ottelussa ketjuja ja nosti Nikolaj Ehlersin kakkosketjusta ykkösvitjaan ja pudotti nuoren vauhtikoneen Kyle Connorin pelaamaan Laineen kanssa kakkoseen. Muutos ei ole kuitenkaan Lainetta haitannut.
- Ei ole väliä, kenen kanssa pelaan. Kaikki ovat hyviä pelaajia, ja minä keskityn vain omaan peliini ja sen parantamiseen, Laine kertoi viime ottelun alla seuran sivuilla.

Sharks haastaa Kingsin kalifornialaisten kamppailussa
Los Angeles lähtee kuumaan arkkivihollisten kamppailuun Läntisen konferenssin keulilta. Kings on kapteeninsa Anze Kopitarin johdolla muistuttanut mestaruusvuosien aikaista ryhmää, joka pystyi riisumaan vastustajansa aseista kiekkokontrollillaan ja aktiivisella kamppailupelaamisellaan. Kopitarin lisäksi Kingsin tukirankana on ollut lähes koko viime kauden missannut maalivahti Jonathan Quick, joka on esittänyt vahvoja otteita ja pelannut itsensä mukaan Vezina Trophy -keskusteluihin.
Sharks keikkuu sen sijaan playoff-viivan tuntumassa. Joukkue on napsinut voittoja, vaikka maalinteko on ollutkin välillä todella tahmeaa. Haiden terävin hammas on ollut tällä kaudella hyökkääjä Logan Couture, jonka monipuolisuus on tuottanut tehot 15+11=26. Couture sai tosin aivotärähdyksen 15. joulukuuta ja palasi vasta perjantaina joukkueensa harjoituksiin. Hän on varmuudella sivussa lauantaina ottelussa, mutta jos takapakkia ei tule, hän saattaa palata Sharksin pelaavaan kokoonpanoon joulutauon jälkeen.
Kamppailusta odotetaan tasaista ja vähämaalista, sillä molemmat Sharks ja Kings jakavat vähiten maaleja päästäneiden joukkueiden tilaston kärkipaikan (83).
Teräväinen ja Aho Ristolaisen riesana
Hurricanesin suomalaisduo Sebastian Aho - Teuvo Teräväinen jäi voitokkaassa viime ottelussa pisteittä, mutta Sabresia vastaan ruuti voi olla hyvinkin kuivaa. Tolppien väliin viime ottelussa palannut konkarivahti Cam Ward on tällä hetkellä ryöstämässä ykköstorjujan paikan haparoivalta Scott Darlingilta, eikä päävalmentaja Bill Peters näe syytä, miksei hän peluuttaisi Wardia myös Sabresia vastaan.
Sabres nappasi viime pelissä maukkaan kotivoiton Philadelphia Flyersista ykköshyökkääjä Jack Eichelin osuessa kahdesti. Alakerran johtajana häärinyt Rasmus Ristolainen jäi kamppailussa pisteittä, mutta pelasi yli 28 minuuttia.
Lauantain kamppailu on joukkueiden toinen kohtaaminen tällä kaudella. Joulukuun puolessavälissä Hurricanes poistui voittajana jatkoajan jälkeen lukemin 5-4 puolustaja Jaccob Slavinin iskettyä ratkaisumaalin Ahon syötöstä. Tuolloin kotijoukkue Sabresia ei auttanut edes Eichelin viimeistelemä hattutemppu.

sebastian-aho

Onko Predatorsin maalilla Saros vai Rinne?
Viime ottelun tökerö ja huolimaton alku koitui Nashville Predatorsin kohtaloksi, kun Carolina Hurricanes väänsi kantrikaupungin isännät nolosti kanveesiin avauserän neljällä osumalla. Predatorsin suomalaistorjuja Pekka Rinteelle kamppailu oli sysimusta, sillä Rinteelle ei ehtinyt kertyä kuin vaivaiset kaksi torjuntaa. Rinteen tilalle vaihdettu Juuse Saros torjui sen jälkeen 26 kertaa eikä laskenut yhtään kiekkoa taakseen.
Saroksen viimeaikaiset loistavat otteet ovat nostaneet hänen osakkeitaan huimasti. Päävalmentaja Peter Lavioletten kehuista ei meinannut tulla loppua, kun Saros nappasi 46 torjunnallaan kauden ensimmäisen nollapelinsä Predatorsin lyötyä joulukuun puolessa välissä Edmonton Oilersin puhtaasti 4-0.
- Siinä vaiheessa, kun vastustaja on laukonut 22 kertaa muttei ole saanut maalia, voi todellakin olla tyytyväinen maalivahtipelaamiseen, ja tässä tapauksessa Sarokseen, Laviolette oli todennut ottelun jälkeen NHL.comille.
Lauantain kierroksen vieraskamppailu Dallas Starsia vastaan voi hyvinkin olla Saroksen heiniä, sillä fakta on se, että hän on Predatorsin suomalaisvahdeista tällä hetkellä se kuumempi.

Saros_Pekka_col_3

Vegasin ritarit Capitalsin kimppuun
Takana 33 pelattua ottelua, sijoitus Läntisessä konferenssissa toinen. Kuka olisi uskonut? Laajennusjoukkue Vegas Golden Knights on painanut kaasu pohjassa uskomattomalla vauhdilla. Liigan kovimpiin kotijoukkueisiin edelleen kuuluva Golden Knights on tällä hetkellä kahden pisteen päässä konferenssia johtavasta Kingsistä. Päävalmentaja Gerard Gallant haluaa pitää kuitenkin jalat tiukasti maan pinnalla.
- Se oli niitä otteluita, joissa tunne oli erittäin hyvällä tasolla, mutta Capitalsia vastaan pelatessa täytyy unohtaa aikaisemmat pelit. On luonnollista, että itseluottamus kasvaa onnistumisten myötä, varsinkin kun ne tulevat hyviä joukkueita vastaan, kertasi päävalmentaja Gallant seuran sivuilla Vegasin voitettua tiistaina idän kärkijoukkue Tampa Bay Lightningin.
Voitto Capitalsista vaatisi totta vie Golden Knightsilta jälleen nappisuorituksen kotiyleisönsä edessä, sillä Aleksandr Ovetshkinin johtama ryhmä ei ole myöskään niitä heikoimpia joukkueita. Vegasin onneksi seuraa vaivanneet maalivahtien loukkaantumiset ovat helpottaneet, ja ykköstorjuja Marc-Andre Fleury on pelannut maalinsa suulla vakuuttavasti. Lisäksi suomalaishyökkääjä Erik Haula on pelaamassa uransa parasta kautta. Työteliäs keskushyökkääjä on peräti seitsemän ottelun pisteputkessa (5+5=10).
Muuta seurattavaa
Sharksin maalivahti Martin Jones metsästää uransa 100. voittoa. Sabresin suomalaispuolustaja Rasmus Ristolainen pelaa uransa 300. liigaottelun. Chicago Blackhawksin tähtihyökkääjä Patrick Kane puolestaan hakee uransa 300. liigamaalia New Jersey Devilsin vieraana.
Loukkaantumisestaan toipunut Toronto Maple Leafsin hyökkääjä Auston Matthews palannee joukkueensa kokoonpanoon Rangersia vastaan pelattavassa ottelussa.