Sabres lähtee lauantain otteluun neljän voiton putkessa.
- Horjuimme vähän, mutta emme kaatuneet. Viime kaudella olisimme hävinneet tällaisessa tilanteessa, mutta nyt roikuimme hienosti mukana. Se on hieno suoritus tältä joukkueelta, Sabresin päävalmentaja Phil Housley kiitteli Jets-voiton jälkeen seuran verkkosivuilla ja lupasi joukkueen olevan valmis myös Wildin kohtaamiseen.
Koskinen pääsee Albertan derbyn tunnelmaan
Edmonton Oilers on seilannut kauden voittojen ja tappioiden vuorotahdissa, ja Calgaryssä pelattavaan Albertan derbyyn se lähtee voitto allaan. Päävalmentaja Todd McLellan vahvisti, että suomalaismaalivahti Mikko Koskinen pääsee lauantaina torjuntatöihin. Cam Talbot pelaa sunnuntaina, jolloin Oilers kohtaa Kingsin.
Lisää aiheesta: [Koskinen luo taas NHL-uraa\]
Juuso Välimäen Calgary Flames on hävinnyt kaksi ottelua peräkkäin. Lännen sarjataulukossa joukkueet ovat hyvissä asemissa keskikastissa. Flamesilla on 21 pistettä ja Oilersilla 19. Oilers on pelannut ottelun vähemmän.
Bruinsilla loukkaantumishuolia
Tuukka Rask oli muutaman päivän sivussa henkilökohtaisten syiden vuoksi, mutta palasi keskiviikkona kokoonpanoon. Jaroslav Halak torjui vielä Avalanchea vastaan pelatussa ottelussa, mutta Rask pääsi tolppien väliin perjantaina, kun Bruins hävisi jatkoajalla Dallas Starsille.
Lauantaina Bruins kohtaa Arizona Coyotesin, jonka suomalaismaalivahti Antti Raanta on ollut sivussa loukkaantumisen vuoksi. Myös Bruinsin sairastupa on täyttymässä, kun muun muassa Zdeno Chara ja Patrice Bergeron ovat kärsineet loukkaantumisista. Bruinsin neljän ottelun vieraskiertue on puolivälissä, ja kahdesta ottelusta on kertynyt vain yksi piste.
Penguins kaipaa ryhtiliikettä
Sidney Crosbyn loukkaantuminen ei ole ainoa selitys Pittsburgh Penguinsin alavireeseen. Materiaali on leveä ja laadukas. Penguinsilla oli vaikeat jaksonsa jo viime kaudella, ja välillä uhkana oli jopa jäädä pudotuspelien ulkopuolelle. Nyt joukkue on hävinnyt kaksi ottelua peräkkäin ja on pudonnut Metropolitan-divisioonan viimeiseksi.
Lightningia vastaan pelattu ottelu ratkesi erikoistilanteisiin, joten Penguins tietää kehityskohteet lauantain Senators-kohtaamiseen.
- Emme voi antaa alivoimalla noin montaa maalia. Meidän pitää kehittää sitä paljon. Pistimme itsemme vaikeaa asemaan, konkarihyökkääjä Matt Cullen myönsi Penguinsin verkkosivuilla.
Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa [@NHL\_fi]
Muuta seurattavaa
Kierroksen muut ottelut ovat Philadelphia Flyers - Tampa Bay Lightning, New Jersey Devils - Detroit Red Wings, Vancouver Canucks - Montreal Canadiens, New York Rangers - Florida Panthers, Nashville Predators - Los Angeles Kings ja San Jose Sharks - St. Louis Blues.
Kingsin Dion Phaneuf pelaa NHL-uransa 1 000. ja Wildin Eric Fehr 600. runkosarjaottelun. Lightningin Ryan McDonagh ja Dan Girardi ovat yhden maalisyötön päässä 200 syöttöpisteen rajasta. Flyersin Claude Giroux'lle seuraava tehopiste on NHL-uran 700:s.