– Meidän aluehan on aika pieni, käytännössä Kouvola, Kotka, Hamina ja Anjalankoski. Valitettavasti oma putki ei vielä tuota riittävästi pelaajia U20-tasolle saakka, mutta siihen pyritään, että se määrä lisääntyy.
Hän muistuttaa, että seuraan tuli kesällä NHL-varaus, ja viime vuosina pelaajia on valittu U20- ja nuorisomaajoukkueisiin. Joten siinä mielessä hän on tyytyväinen, mutta omavaraisuutta pitää löytyä lisää, ja sen eteen koko seura tekee yhdessä töitä.
– Valmennuksen ja joukkueiden arjen kehittäminen, sieltä ne mahdollisuudet löytyy ja pitää lajin mielenkiintoisena. Alueen lapset haluaa pelata jääkiekkoa Kouvolassa, ja yksittäisiä pelaajia tulee alueen ulkopuolelta, kun toiminta on tarpeeksi laadukasta, hän suunnittelee tulevaisuutta.
Bruinsin satavuotisjuhlat tuovat mieleen hyviä muistoja
Puolustaja Kultanen pelasi vuosina 2000-03 kaikkiaan 102 NHL-ottelua tehoin 2+11=13, ja tehopisteistä neljä syntyi ylivoimalla. Hän debytoi NHL:ssä 27-vuotiaana ja kirjautti ensimmäisessä NHL-ottelussaan kolme syöttöpistettä, kun Boston ja Ottawa Senators pelasivat tasan 4–4. Vajaan viiden kuukauden kuluttua syntyi ensimmäinen maali, 44. ottelussa. Laukauksia oli siihen mennessä merkattu 56.
Kultanen oli Bruinsin organisaation ensimmäinen pelaaja, joka nakutti NHL-debyytissään kolme tehopistettä. Seuraava yhtä kovat tehot ensimmäisessä NHL-ottelussaan merkkauttanut pelaaja oli hyökkääjälupaus Ryan Donato (1+2) syksyllä 2018.
– Jääkiekon pelaaminen ja NHL-vuodet on iso osa omaa identiteettiä. Bruinsilla on tänä vuonna satavuotisjuhlat menossa, ja oli mukava huomata, kuinka sieltä muistettiin vanhoja pelaajia pienellä muistopaketilla. Se oli kiva juttu ja vähän palauttaa mieleen niitä aikoja.
Jäikö NHL:stä jotain erityisiä muistoja?
– Ehkä eniten jäi mieleen se, että sai pelata Bruinsin kaltaisessa Original Six -joukkueessa. Olin siinä mielessä onnekas. Boston on iso urheilukaupunki, missä on kaikki pääsarjajoukkueet ja vahvoja yliopistojoukkueita. Se kokonaisuus oli hieno kokea.
Kyselevätkö KooKoon nuoret sinulta vinkkejä NHL:ää varten?
– Ei oikeastaan. He pitää minua sen verran vanhana ukkona. Kun Peetro Seppälä lähti Seattleen, niin yritin antaa muutaman vinkin matkaan. Jos pystyn vähän auttamaan, niin kaikki on kotiinpäin.
NHL-varaamaton Seppälä solmi toukokuussa 2022 Krakenin kanssa kahden vuoden mittaisen tulokassopimuksen ja on pelannut AHL-joukkue Coachella Valley Firebirdsin takalinjoilla. Hyökkääjä Jesse Nurmi puolestaan varattiin viime kesän NHL Draftissa, kun New York Islanders valitsi hänet varaustilaisuuden 113. pelaajana.
– Yksittäisiä pelaajia on jo pystytty viemään kohtuu hyvin eteenpäin viime vuosina, Kultanen toteaa tyytyväisenä.