GettyImages-53128697

NHL-pelaajat ovat mukana helmikuussa järjestettävissä Milano-Cortinan 2026 talviolympialaisissa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2014. Helmikuun turnausta odotellessa sukellamme Suomen olympiahistorian kymmeneen suureen hetkeen niissä kisoissa, joissa NHL-pelaajat ovat olleet mukana (1998, 2002, 2006, 2010 ja 2014). Vuorossa on numero 2: Jari Kurrin viimeinen palvelus Leijonille.

Jari Kurrista oli tullut kansallissankari jo 20 vuotta ennen Naganon olympialaisia, kun hän ratkaisi alle 18-vuotiaiden Euroopan mestaruuden Suomelle Helsingin jäähallissa. Kurri iski loppuunmyydyn kotiyleisön riemuksi 6–5-voittomaalin toisen jatkoerän alussa ja varmisti Suomen kiekkohistorian ensimmäisen arvokisamestaruuden.

Kaksi vuotta myöhemmin Kurri siirtyi Edmonton Oilersiin, ja vuonna 1984 hänestä tuli ensimmäinen suomalainen Stanley Cup -voittaja. Siinä välissä hän kävi mitalijahdissa kotikisoissa ja sai myös Oilers-kaverinsa Wayne Gretzkyn innostumaan Helsingin turnauksesta. Vuoden 1982 kisat olivat ainoat MM-kisat, joissa Gretzky pelasi.

Kurri ja Gretzky olivat kuin suomalaisen kiekkokansan julkkispari. Kaksikko oli jäällä todellinen tutkapari: he tiesivät täsmälleen, missä toinen liikkuu, ja omat tehtävänsä yhtä tarkasti. Gretzky syöttää, Kurri viimeistelee.

Vaikka Gretzky tarjoili uransa aikana maalipaikkoja yhdelle jos toiselle pelaajalle – pelkät 1 963 syöttöpistettä riittäisivät NHL:n kaikkien aikojen pistepörssin ykköspaikkaan – kukaan muu ei ole viimeistellyt niitä maaleja yhtä paljon kuin Kurri.

GettyImages-617295164

Ei lähellekään.

Kurri teki uransa 601 maalista peräti 364 Gretzkyn esityöstä.

Sen lisäksi, että he voittivat Stanley Cupin Edmontonissa peräti neljä kertaa (1984, 1985, 1987 ja 1988), Kurri seurasi Gretzkyä Los Angelesiin Italian-välivuotensa jälkeen vuonna 1991. Kings eteni kaksikon johdolla Stanley Cup -finaaleihin 1993.

Gretzkystä tuli Suomessa tuttavallisesti ”Väinö”, ja 99 on myös Kurrin kaksospoikien kummisetä.

Kun NHL-ammattilaiset viimein pääsivät olympialaisiin vuonna 1998, Kurri ja Gretzky olivat jo lähes nelikymppisiä. Kurri täytti kolme kuukautta kisojen jälkeen 38 vuotta, Gretzky kuukautta ennen Naganon turnausta 37. Urien päätös oli jo näköpiirissä. Kurrille kausi oli viimeinen, Gretzky pelasi vielä yhden kauden New York Rangersissa.

– Turnauksen alla puhuttiin paljon siitä, että kaikki parhaat olivat mukana ja että jokainen maa oli paikalla parhaalla joukkueellaan. Suomesta ei kuitenkaan puhuttu ollenkaan. Tuntui siltä, että olemmeko me edes mukana, Kurri nauroi Veikkauksen muisteluvideolla vuonna 2014.

Suomi voitti puolivälierässä Ruotsin, mutta välierässä Venäjä – ja ennen kaikkea Pavel Bure – oli Leijonille liian kova vastus. Suomi pääsi silti pelaamaan olympiamitalista Tshekille sensaatiomaisesti hävinnyttä Kanadaa vastaan.

Leijonien tähti oli ”uusi Jari Kurri”, Teemu Selänne, joka voitti lopulta olympiaturnauksen pistepörssin. Pronssiottelussa 27-vuotias entinen Jokeri-hyökkääjä joutui kuitenkin seuraamaan peliä katsomosta nivusvamman vuoksi.

Suomalaisten silmin Kanadan kokoonpano näytti NHL:n tähdistöottelun nimilistalta. Maalissa oli Patrick Roy, puolustuksessa muun muassa Scott Stevens, Al MacInnis ja Chris Pronger. Hyökkäyksessä tulivoimaa toivat Steve Yzerman, Eric Lindros, Brendan Shanahan ja Joe Sakic.

– Silloin oli vastassa niin nimekäs joukkue, että savolaispoika oli ihmeissään, SM-liigasta kisoihin noussut Kimmo Timonen kertoi Ilta-Sanomille. Hän joutui myös kohtaamaan vihaisen Shanahanin taklattuaan Gretzkyä kulmassa.

– Seuraavassa aloituksessa Shanahan kumartui viereeni ja kuiskasi korvaan, että ”tee tuo vielä kerran, niin tapan sinut”. Gretzky oli sellaisessa asemassa. En ollut tottunut siihen, ettei häneen saanut koskea ollenkaan.

Pronssiotteluun lähdettäessä sekä Kurrin että Gretzkyn maalisaldo oli pyöreä nolla. Gretzkyn asema Kanadan joukkueessa oli yllättävänkin heikko: joukkueenjohto nimesi kapteeniksi Eric Lindrosin – Gretzky oli yksi varakapteeneista – ja välierässä Tshekkiä vastaan valmentaja Marc Crawford jätti Ysiysin käyttämättä ratkaisevassa voittomaalikilpailussa.

– Olin luultavasti viimeisenä valittu pelaaja, Gretzky totesi myöhemmin kirjassaan ”99 – tarinoita jääkiekosta”.

Myös Suomi oli antanut kapteenin C-kirjaimen nuoremman sukupolven edustajalle kokeneen Kurrin sijasta.

– Olin nähnyt Sakun jo vuoden 1993 MM-kisoissa, kun hän oli mukana 18-vuotiaana. Maajoukkueperspektiiviä oli siis takana viisi vuotta. Leijonissa oli menossa tietynlainen sukupolvenvaihdos Naganon kisojen aikaan, NHL-jätkät mukaan lukien. Nimet kuten Kurri ja Tikkanen olivat väistymässä ja uusi polvi tulossa, Hannu Aravirta muisteli MTV:lle vuonna 2014.

Pronssiottelussa Kurri pelasi keskushyökkääjänä, laidoillaan Esa Tikkanen ja Mika Nieminen – yksi Suomen yhdeksästä ei-NHL-pelaajasta – ja ketju näytti ottelun suunnan heti alussa.

Steve Yzerman otti kaksiminuuttisen kiinnipitämisestä ajassa 3.22, ja Suomen ykkösylivoimalta kesti vain 11 sekuntia saada kiekko Royn selän taakse.

Kurri voitti aloituksen taaksepäin Jyrki Lumpeelle. Lumme väisti kanadalaispelaajan painostuksen ja siirsi kiekon Tikkaselle hyökkäysalueen oikeaan laitaan. Tikkanen rauhoitti tilanteen ja lähetti kovan syötön päädystä oman paikkansa ottaneen Niemisen lapaan.

Kurri oli sillä välin hiipinyt maalin edustalle. Kun Nieminen liikkui kohti Kanadan maalin taustaa ja lähetti lätyn päädystä, Kurri oli valmiina ja teki sen, mitä hän oli tehnyt NHL:ssä jo 600 kertaa: maalin. (Vain seitsemän pelaajaa oli saavuttanut 600 maalin rajapyykin ennen Kurria.)

GettyImages-2222524055

Suomi siirtyi 1–0-johtoon.

Gretzky esitteli omaa pelisilmäänsä toisessa erässä, kun hän löysi Shanahanin vapaana Suomen maalin edustalla ja alusti näin Kanadan 2–2-tasoitusmaalin.

Kolmannen erän alussa Ville Peltonen yllätti Royn rannelaukauksella vasemman aloituspisteen kohdalta, eikä Kanada enää toipunut.

Gretzky oli shokissa. Tappio ja kaiken lisäksi mitaleitta jääminen oli raju pettymys.

– Se oli niin kamalaa, että tapasin vitsailla, että olisin mieluummin pelannut vaikkapa tähdistöottelussa, hän kertoi kirjassaan.

– Vihasin häviämistä, mutta jääkiekolle oli parempi, että Jari Kurri ja suomalaiset voittivat meidät ja saivat pronssimitalit, koska se oli heidän maalleen tärkeämpää. Mitalin voittaminen auttoi suomalaisia rakentamaan heidän jääkiekkoaan eteenpäin.

Naganoa oli hehkutettu kaikkien aikojen turnauksena, ja nyt Suomi lähti kotiin pronssimitalistina!

– Kanadan voittaminen oli kova juttu. Peli on peliä, mutta kieltämättä ottelun jälkeisessä kättelyssä kurkin, missä vaiheessa Gretzky tulee vastaan. Siinä oli nopea kättely ja sellainen kaverillinen nopea halaus. Tiesin myös, että sillä puolella tunteet olivat eri tavalla pinnassa, kun taas minulla oli juhlittavaa, Kurri sanoi Veikkaukselle.

Gretzky katosi koppiin, Kurri jäi juhlimaan mitalia jäälle ja kiersi kunniakierroksen Suomen lippua heiluttaen. Lopulta joukkue kutsuttiin riviin mitalienjakoon, ja kansainvälisen jääkiekkoliiton puheenjohtaja René Fasel pujotti pronssimitalin Jari Kurrin kaulaan.

Aiheeseen liittyvä sisältö