Artturi Lehkonen Paul Byron

Kun Ismo Lehkonen valmensi HIFK:n liigajoukkuetta, hänen poikansa Artturi kävi silloin tällöin luistelemassa pelaajien kanssa varsinaisten harjoitusten loputtua. HIFK-legenda Mika Kortelainen on kertonut useaan otteeseen eräästä kerrasta, kun Artturi oli tullut taas kurvailemaan jäälle.
Kortelainen ei huomannut pientä Arsia ja luisteli vahingossa melko kovassa vauhdissa poikaa päin. Artturi lensi rähmälleen jäälle. Kortelainen pelästyi. Nyt taisi sattua pahasti.

  • Hyvä takli, Kölli! Artturi heitti jäästä.
    Kaikki oli kunnossa, ja Kortelainenkin selvisi säikähdyksellä.
    Jos Kortelainen törmäisi nyt jäällä Lehkoseen, episodi taitaisi päättyä niin, että hän itse lentäisi jään pintaan. Lehkonen pitäisi pään ylhäällä ja antaisi jykevän vastataklauksen. Tai sitten Lehkonen ujuttaisi kiekon Kortelaisen jalkojen välistä ja luikahtaisi toiselta puolelta ohi.
    Vaikka Kortelaisen törmäys oli vain yksi tapaus lapsuudesta, sekin kertoo paljon Lehkosen luonteesta ja asenteesta, joka tuli esille jo varhaisessa iässä. Kontaktit eivät häntä hetkauta. Vaikka isompi pelaaja ajaisi yli, hän nousee pystyyn ja jatkaa pelaamista. Se on sitkeyttä, johon jääkiekon kaltainen kontaktipeli pitkälti perustuu.
    Pikku-Arsista on kasvanut runkopelaaja yhteen kiekkomaailman kiintopisteeseen, Montreal Canadiensiin. Viime viikot ovat olleet hyvä jatkumo nousujohteiselle uralle.
    Lehkonen pääsi hyvään lentoon jo runkosarjan lopussa. Hän teki kuusi maalia kymmenessä ottelussa. Jämäkät otteet ovat jatkuneet pudotuspeleissä. Ensimmäinen NHL:n pudotuspelimaali tuli New York Rangersia vastaan pelatussa kolmannessa osaottelussa.

Lehkonen iski ylivoimalla Montrealin avausmaalin toisen erän lopussa. Tomas Plekanec ja Brendan Gallagher pelasivat nerokkaan kuvion Lehkoselle, jonka terävä ranne painui Henrik Lundqvistin taakse.
- Plekanec ja Gallagher petasivat minulle paikan aika hyvin siihen neliön keskelle. Pääsin panemaan kaiken vedon taakse, ja yritin vain osua maalia kohti. Vähän treenasimme sitä aamulla, että osaa olla valmiina, jos tilanne tulee. Nyt sellainen tilanne tuli ja sattui osumaan, Lehkonen kertoi NHL.com/FI:n videohaastattelussa.
Vaikea keksiä tyylikkäämpää paikkaa iskeä uran ensimmäinen NHL-osuma kuin Montreal Canadiensin paidassa Madison Square Gardenissa.
- Oli aika siisti ensimmäinen kokemus Madison Square Gardenissa. Oli aika hullu meininki, ja mielestäni pelasimme todella hyvin, Lehkonen kertasi.
Ylivoimamaali oli pelikakkuun hyvä kirsikka, mutta vielä vakuuttavampaa se tapa, jolla Lehkonen pelaa viidellä viittä vastaan.
Valmentaja Claude Julien oli koonnut kolmanteen peliin Montrealin kolmosketjuksi yhdistelmän Lehkonen - Alex Galchenyuk - Andrew Shaw. Taitavan sentterin vierellä on kaksi raatajalaituria, jotka pystyvät järkevään kiekolliseen peliin.
Lehkonen on kehittynyt huikeasti kiekon suojaajana viimeisten vuosien aikana. Esimerkiksi ensimmäisessä erässä tuli tilanne, jossa Lehkonen piti kulmassa pilkkanaan Rangersin puolustaja Marc Staalia.
Staal on jykevä ja luotettava puolustava puolustaja, mutta hänellä ei ollut mitään mahdollisuuksia kiekkoon, kun Lehkonen asemoi kroppansa kiekon ja miehen väliin. Eikä Lehkonen jää vastaavissa tilanteissa kuolleeseen tilanteeseen kiekon kanssa, vaan hän pitää häirinnästä huolimatta jalat liikkeellä.
Montreal Gazetten kiekkotoimittaja Stu Cowan kirjoitti, että Lehkosta on lähes mahdoton uskoa 21-vuotiaaksi, kun katsoo hänen tapaansa toimia sekä jäällä että sen ulkopuolella. Lehkosen ikä hämää. Hän on pelannut aikuisten ammattilaissarjassa 16-vuotiaasta lähtien. Hän oli viime keväänä Ruotsin liigan paras pelaaja, kun Frölunda voitti mestaruuden.
Lehkonen kuuluu ehdottomasti siihen pelaajatyyppiin, joka saa itsestään irti vielä pari napsua enemmän, kun panokset kovenevat.
- Kaikissa pelaamissani liigoissa ensimmäinen kierros on ollut aina kovin. Pelaajat ovat vielä tuoreita ja innokkaita, Lehkonen sanoi Gazetten jutussa.
Montrealin valmentaja Clauden Julien kehui Lehkosta lehdistötilaisuudessa kolmannen osaottelun jälkeen. Hän muistutti, että suomalaislaiturilla on kokemusta paineotteluista esimerkiksi nuorten MM-kisoista.
- Häntä ei häiritse juuri mikään. Hän on vaan innoissaan pelaamisesta. Lehkonen pelaa kuin veteraani, Julien sanoi.

Lehkonen on maininnut moneen otteeseen, että Ruotsiin siirtyminen oli ratkaiseva askel hänen urallaan. Niitä hedelmiä hän poimii nyt New York Rangersia vastaan pelattavassa playoff-sarjassa.
- Isäni on aina kehottanut panostamaan puolustuspeliin, mutta Ruotsissa ymmärsin asian toden teolla. Ensimmäisenä Ruotsin-kautena (2014-15) en onnistunut saamaan paikkaa kärkiketjuista, joten minun piti löytää muita tapoja saada jääaikaa, Lehkonen kertoi.
Maailmassa on joukkuekaupalla pelaajia, jotka voisivat periaatteessa pelata NHL:ssä. Monilla on ehkä joku loistava erikoisominaisuus, mutta peruspelin taso ei riitä. Osa pelaajista pystyy kehittämään heikkouksiaan ja nostamaan jopa ne vahvuudeksi. Esimerkiksi Winnipeg Jetsin Joel Armia oli nuorena kynäilijävirtuoosi, mutta hän kehitti itsestään kovalla työllä alivoiman ja puolustuspelin luottohevosen.
Lehkosella on niin ikään työkalupakissaan laaja repertuaari erilaisia välineitä. Hän pystyy toimittamana kiekon ulos omalta alueelta ja vastaavasti iskemään osumia sekä tasakentällisin että ylivoimalla.
Lehkonen pelaa Montrealin kakkosylivoimassa Plekanecin ja Gallagherin sekä puolustajien Jeff Petryn ja Nathan Beaulieun kanssa. Komeat laukaukset eivät ole ainoa ase, sillä Lehkonen on aina viihtynyt pienestä koostaan huolimatta myös maskimiehen tontilla. Jo ennen osumaansa Lehkonen tunki maalinedushässäkkään kirjaimellisesti pää edellä.
Lehkonen kirjoittaa omaa tuhkimotarinaansa koko ajan vahvemmalla tussilla, sillä Montreal on ottanut henkisen, fyysisen ja pelillisen yliotteen Rangersista. Se lähtee suosikkina seuraavaankin vieraskaukalossa pelattavaan otteluun - Rangers on hävinnyt kuusi viimeistä pudotuspeliotteluaan Madison Square Gardenissa.
- Oli tämä iso voitto vieraissa. Seuraava peli on tärkeä molemmille jengeille. Siinä on meille iso mahdollisuus, Lehkonen totesi.