Otamme NHL:n kaikki 32 joukkuetta vuorollaan suurennuslasin alle elokuun alusta lähtien. Tänään nostamme esiin kolme olennaista kysymystä St. Louis Bluesista.
St. Louis Blues palautti uskottavuutensa etenkin kevätkauden onnistumisillaan. Hyökkäykseen on tarjolla uusi mahdollinen läpimurtopelaaja, puolustus saattaa muovautua entistä paremmaksi.
Tekeekö Snuggerud ison läpimurron?
St. Louis varasi Jimmy Snuggerudin ensimmäisellä kierroksella (23.) vuoden 2022 NHL Draftissa. Hänen kanssaan ollaan oltu kärsivällisiä, mutta nyt alkaa olla sadonkorjuun aika. Kesällä 21 vuotta täyttänyt laituri näytti viime kaudella, että häntä kannattaa seurata. Nyt luvassa on ensimmäinen kokonainen NHL-kausi.
Snuggerud on kiekkoillut kolme viimeisintä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarjassa ja toimi viime talvena University of Minnesotan joukkueen kapteenina. NHL:ssä hänet nähtiin ensin seitsemässä runkosarjaottelussa, joissa hän teki yhden maalin ja kirjautti kolme syöttöpistettä. Pudotuspelien raa'assa maailmassa tehokkuus pysyi samalla tasolla, vaikka vastassa oli runkosarjan voittanut Winnipeg Jets. Snuggerud teki seitsemän ottelun sarjassa neljä pistettä.
Sisääntulo oli lupaava, ja nyt päästään näkemään, onko tässä viimeisin lisäys Bluesin valmiiksi mielenkiintoiseen hyökkääjäkaartiin. Pavel Butshnevitsh, Jordan Kyrou, Dylan Holloway, Robert Thomas ja Snuggerud ovat jo lupaava joukko – eikä 22 maalin Jake Neighboursia edes mainittu vielä.






















