BOS-BUF: Rask syöksyy viime hetkellä kiekon tielle

Boston Bruins on tällä kaudella jatkanut siitä, mihin se viime kaudella jäi. Kevään Stanley Cup -finalisti johtaa omaa Atlantic-divisioonaansa ja on koko Itäisen konferenssin kärjessä tasapistein Washington Capitalsin kanssa.

Bruins (17-3-5, 39 pistettä) hotkaisi kitaansa keskiviikon kierroksella Ottawa Senatorsin lukemin 2-1, kun Tuukka Rask torjui 33 kertaa ja johti joukkueensa viidenteen peräkkäiseen voittoon. Tiistaina Jaroslav Halak oli pohjustanut 8-1 murskavoiton Montreal Canadiensista,
ja lauantaina Minnesota Wildin kaatoa oli vauhdittanut Rask. Siinä onkin yksi selitys Bostonin vahvuudelle: kaksi tasavahvaa maalivahtia.
- Ensimmäinen kuukausi mentiin periaatteessa vuorotellen, ja sen jälkeen on menty niin, että minä pelaan kaksi ja Jaro (Halak) yhden ottelun. Katsotaan nyt sitten, miten tästä eteenpäin, Rask selittää heidän työnjakoaan.
*** ***Lisää aiheesta: [Power Rankings: Islanders ansaitsee pisteputkellaan ykköspaikan]
Bruinsin maalivahtien peluuttaminen on suoraa jatkoa viime kaudelta, jolloin kokeilu osoittautui hyväksi pitkän pudotuspelikevään aikana. Rask ei palanut loppuun runkosarjan aikana (45 starttia) vaan oli omien sanojensa mukaan tuore kauden loppuun saakka. Hän toki jaksaisi pelata runkosarjassa enemmänkin, mutta se ei kannata, sillä kopissa on luotettava ja kokenut kollega, jonka Boston hankki New York Islandersista kesällä 2018. Juuri siitä syystä, että Raskilla riittää virtaa vielä siinä vaiheessa, kun peleissä on kovimmat mahdolliset panokset.
- Jos pelaa runkosarjassa 65-70 ottelua ja siihen päälle parikymmentä ottelua pudotuspeleissä, niin silloin ollaan lähempänä sataa ottelua. Se käy aika hankalaksi nykypäivän NHL:ssä, Rask perustelee työkuvioita.
Hän tietää mistä puhuu, sillä meneillään on hänen 13. NHL-kautensa, joiden aikana nyt 32-vuotias maalivahti on nähnyt liigan muuttuvan monella tavalla vaativammaksi.
Tasaväkinen kaksikko on nykypäivän trendi
Rask ja Halak, Edmonton Oilersin Mikko Koskinen ja Mike Smith, Arizona Coyotesin Antti Raanta ja Darcy Kuemper, Nashville Predatorsin Pekka Rinne ja Juuse Saros. Mitä yhteistä näillä kaksikoilla on - muuta kuin se, että vähintään toinen maalivahtiparin jäsenistä on suomalainen?
- Trendi tuntuu olevan, että enemmän ja enemmän muillakin joukkueilla on kaksi melko tasaväkistä maalivahtia, Rask on huomannut seurojen säästävän maalivahtiensa paukkuja pitkää kevättä varten.

ARI-BOS: Halak ryöstää Kellerin

Taakanjako on tarpeellista kroppaa haastavassa liigassa, jossa otteluja pelataan usein peräkkäisinä päivinä ja neljään päivään saattaa osua kolmekin ottelua.
- Siinä on nopeasti puhki, jos pelaa peräkkäisiä otteluja. Sitten on vaikea palautua, Rask avaa maalivahdin työtä.
Hyvien maalivahtien lisäksi Bruinsilla on taitoa, nopeutta ja fyysisyyttä, joita Rask kehuu hyväksi yhdistelmäksi. Joukkue toteuttaa hallitusti keväällä 2017 palkatun päävalmentaja Bruce Cassidyn pelisysteemiä, joka on hyväksi todettu menestysresepti.
- Puolustuksessa jätkät ovat jatkaneet siitä, mihin viime vuonna lopetettiin. Koetetaan pitää keskusta ummessa, ettei kauheasti anneta paikkoja ykkösalueelta. Totta kai joka joukkueelle tulee aina huonoja hetkiä ja jaksoja, mutta meillä on kuitenkin tosi vahva paketti kasassa, Rask ruotii.
Henkinen painolasti keventynyt vuosien varrella
Rask naurahtaa todetessaan, että tämän kauden alku on mennyt vanhasta muistista, kun viime kauden pelit jatkuivat pitkälle kesään.
- Sillä saatiin varmaan aika paljon voittoja heti alussa. Sitten ehkä vähän lipsahdettiin, mutta nyt on taas menty parempaan suuntaan.
Raskin mainitsema vanha muisti on tappioon päättynyt Stanley Cup -jahti. Hän myöntää, että voiton päähän jäänyt mestaruus ottaa vieläkin päähän ja ottaa varmasti aina. Heti hävityn finaalien seiskapelin jälkeen ärsytti pahasti, mutta hän pystyi nollaamaan tilanteen aika nopeasti, kun muut asiat valtasivat ajatukset.
- Se on jääkiekkoa, eikä sille mahda mitään. Kaikkemme annettiin.

BOS-STL: Rask torjuu Perronin maalintekoyrityksen

Raskin oli katkerasta finaalitappiosta huolimatta melko helppo päästää irti pettymyksestä, sillä kotona oli tärkeämpää ajateltavaa.
- Jääkiekosta irrottautuminen ei ole nykyään vaikeaa, kun on lapsia ja muutakin mietittävää. Muutenkin iän mukana oppii sen, ettei enää niin stressaa peleistä, hän kertoo vuosien tuomasta viisaudesta.
Rask on pelivuosien kertyessä tajunnut, että kun valmistautuu hyvin ja tekee parhaansa, niin peleistä on turha murehtia sen enempää.
- En enää ota itselleni niin paljon henkistä painolastia otteluista, hän linjaa suhtautumisensa pelaamiseen.
Bostonissa on siis kaiken kaikkiaan rento meininki, ja se näkyy suoraan voittotilastossa.